SEVILLA, ESPANJA. Sevilla kietoo kulttuurimatkailijan arkkitehtoniseen hurmioon ja kiertää uuteen uskoon käsityksesi vanhasta kaupungista. Tänne kannattaa tulla. Uudelleenkin. Jos et saa Maraboun suklaalevyn jälkeen mitään sanotuksi, niin Sevilla jättää sinut mykäksi vuosikausiksi.
[two_third]

Plaza del cabildo
Niin kaunista ja täydellistä, vaikkei ihan niinkään. Mutta mikä on Sevillan ihastuttavuuden syvin syy? Onhan sitä vanhoja mielettömiä rakennuksia ja kaupungin leppoisaa käyntiä muuallakin.
Sevillan hurmaa on vaikea kuvailla, sillä kaupunkiin kiteytyy niin paljon ja suurta, kaunista ja tunnelmallista.
Välillä tuntuu kuin seikkailisi keskellä aikuisten Disneyworldia. Kaikki rakennukset ja puistot ovat niin täydellisesti loistoonsa rakennettua tai hyvin pidettyä, vaikka historia on havissut näissä kadun kulmissa jo vuosisatoja.
Rappukäytäviä ja ikkunapieliä koristavat kaakelikuvioinnit ja sievälle sykkyrälle taipuvat parvekekoukerot ovat rakkaudella vaalittuja. Jokainen aukio ja kadunkulma on siistitty ja hoidettu. Kukaan ei tunnu pilanneen vanhan hurmaa uuden maalin ja modernien ratkaisujen alle. Kokosimme viisi asiaa, jotka tekevät Sevillasta hätkähdyttävämmän kuin moni muu ihastuttava Etelä-Euroopan kulttuurikaupunki.
Välillä tuntuu kuin seikkailisi keskellä aikuisten Disneyworldia. Niin kaunista ja täydellistä, vaikkei ihan niinkään.

Plaza de España
1. Iso keskusta on yhtä suurta vanhaa viehättävyyttä
Sevillasta ei ole erotettavissa vanhaa kaupunkia. Tuntuu, että ihan koko kaupungin sykkivä sydän voidaan määritellä vanhaksi kaupungiksi. Suuren katedraalin (Catedral de Santa María de la Sede) ja Alcázarin puutarhojen (Reales Alcázares) ympärille rakentuva keskusta on nähnyt vuosisatoja ja elää hyväkuntoudessaan ja siisteydessään juuri nyt yhtä loistokauttaan.
Ruutukaavattomuus kutoo pikkukaduista jännittävän verkon. Jokaisen kulman takaa löytyy uusi ihmeellinen maailma. Eläväiset kujat päättyvät viehättäviin pieniin aukioihin. Kattoterassien rivissä seisovat ruusuruukut päättyvät kauniisti villiintyneeseen murattiseinään.
Kaikki sointuu keskenään niin hyvin yhteen, että tuntuu kuin historiallisella kaupungilla olisi ollut yksi kautta aikain toiminut sama taidokas kaupunkisuunnittelija, ja hänen työtään vaalitaan yhä kaikkien rakennelmien, puistojen ja katujen jokaisessa yksityiskohdassa. Vaan kas kun ei ole. Tämä kauneus on syntynyt miljoonien ihmisten silmissä, käsissä ja arjessa.
Ehkä juuri siksi tuntuu siltä, että joka kulmalla on oma luonteensa. Kujien, katujen ja puistojen temperamentista sukeutuu upea kokonaisuus, joka sykähdyttää loputtomuudellaan.
Ruutukaavattomuus kutoo pikkukaduista jännittävän verkon.

Real Alcazar


Sevillan keskustaa
2. Tilaa turreille ja paikallisille
Sevillan lukuisat puistot ja puutarhat on kuin tehtyjä niin turisteille kuin paikallisille. Samoin kahvilat ja aukiot.
Sevillassa törmää helpommin paikallisiin päivänpaistattelijoihin, puistohengailijoihin tai tavallisiin sevillalaisiin kuin aggressiivisiin ravintoloiden sisäänheittäjiin. Mikä ihastuttavan rentouttava kombinaatio, joka ansaitsee erityismaininnan.
Katuja, kujia, puistoja ja nähtävyyksiä riittää kaikille ja rauhallisen spotin löytää vaikka kaupunkipiknikille helposti jopa kiireisimpään turistiaikaan heinäkuussa. Lämpö voi kuumimmillaan nousta 40 asteen tuntumaan, mutta me napapiiriläisetkin selviämme kiitos terasseille asennettujen vilvottavien vesisuihkujen ja maailman parhaiden hedelmäisten sangrioiden.

Jardin de murillo
3. Monta ykkösjuttua
Kiehtova nouseva hipsterigenre ja suunnittelijakollektiivien pikkukaupat, design ja upeat vanhat rakennukset, joissa aimo annos idän ja lännen vaikutteita, mielettömän kauniit puistot, aivan huikea maurilaisen arkkitehtuurin ja hortonomian taidonnäyte Reales Alcázares, sekä Sevillan uhkea katedraali Catedral de Santa María de la Sede ja sen muureihin kätkeytyvä appelsiinipuupiha, shakkinappulan lailla leikkisästi jokivarressa seisova Torre del Oro ja moderni sienirakennelma Metropol Parasol, jossa voit kirjaimellisesti tallustella Sevillan kattojen yllä.
Sevillassa löytyy kaikille jotain, eikä aika käy varmasti tylsäksi. Tästä huolen pitävät viimeistään kattojen ylle nousevat, auringonsäteiden kanssa kilpaa loistavat kattoterassit. Kattoterasseja löytyy runsaasti niin turisteille suunnatuissa vuokra-asunnoissa kuin hotellien ravintoloissa.
Oman kunnioituksensa ansaitsee vanha valtava härkätaisteluareena Maestranza (jossa yhä pidetään näytöksiä ja eettisistä syistä ei ansainnut allekirjoittaneiden maksullista vierailua eteisaulaa pidemmälle), komea Archivo de Indias, lukuisat taidemuseot, koko kaupungin uomien ympärille kokoava Guadalquivir-joki sekä Sevillan Soho eli Soho Benita.
Kun haluaa vaihtelua ydinkeskustan talsimiselle, on helppo hypätä toiselle puolen jokea paikallisiin pikkuravintoloihin tai iltahämärän drinkkibaareihin. Löydät parhaat paikalliset herkut sardiinit hajun perusteella. Pikkukuppiloita on ihan joka kulmassa.
Sevillassa löytyy kaikille jotain, eikä aika käy varmasti tylsäksi.

Vuokra-asuntomme kattoterassi n. 70m Catedral de Santa María de la Sedestä

Catedral de Santa María de la Sede

Triana

Metropol Parasol

Torre del Oro
4. Ruoka vie, juoma tuo
Vaikka Espanja ei ruuassa pärjää Italialle ja Kreikalle, niin pikkupaloissa etenkin Sevillan alue on omaa luokkaansa. Andaluciassa voi täyttää yleensäkin vatsansa pelkillä snackeilla, jotka sopivat vilvoittavan juoman seuralaiseksi, ja niiden tekosyyllä voi istahtaa ulkoilmakuppiloihin säännöllisen epäsäännöllisesti koko päivän ajan.
Pöytään kannetaan Sevillassa upeasti paistettuja sardiineja, espanjalaisia munakkaita ja paikallisia ranskalaisia (patata bravas). Ruokanautinnon kruunaavat edulliset, mutta täyttävät pikkutapakset ja kannullinen mielettömän raikasta, aitoa sangriaa.
Oikeastaan koko päiväohjelmansa voi tavalla tai toisella kietoa ruuan ja juoman ympärille.
Andaluciassa voi täyttää yleensäkin vatsansa pelkillä snackeilla

Plaza del Altozano

Trianan pikkukatuja
5. Rosoisuutta, muttei roskaa
Sopivasti rempallaan ja rosoisesti, repsottaen ja ajan patinoimana. Sevillassa tiedetään oikeasti, mitä on kaunis rosoisuus. Kaupunki ei kylve yhdessäkään kulmassa kliinisyydessä, eikä moderneissa kiiltelevissä pinnoissa. Silti yleisolemus on siisti ja puhtoinen.
Elämää on kaupungissa nyt ja on ollut jo vuosisatoja – ja se näkyyy kaikkialla. Rönsyilevä ja vahva kulttuurinen ote on jättänyt jälkensä kujille, kaduille ja kukkiapursuaville parvekkeille. Kaikki repsottaa, mutta määrä, laatu ja tyyli ovat rappioromanttisuuteen kallellaan olevien tähtikuvioiden mukaan juuri kohdillaan.
Samalla on ihana huomata, ettei kulttuurisesti ja historiallisesti merkittävä kaupunki ole itsessään mikään museo, vaan ihmiset oikeasti elävät koko kaupungissa, eikä edes historiallisin keskusta ole pelkkä pintakillotettu turrelandia.
Sevillassa tiedetään oikeasti, mitä on kaunis rosoisuus.

Näkymä Catedral de Santa María de la Seden kellotornista

Satunnaisia Seveillan pikkuparvekkeita

Sevillan pikkukujia

Plaza de España

Yöllinen näkymä kattoterassiltamme
Sevillan hurmaa on vaikea kuvailla, sillä kaupunkiin kiteytyy niin paljon ja suurta, kaunista ja tunnelmallista.
[/two_third]
[one_third_last]
Sevilla
- Eteläisen Espanjan kulttuurin, taiteen ja liike-elämän keskus.
- Kaupunkia halkoo kaunis Guadalquivir-joki.
- Väkiluku 700 000 (koko metropolialueella 1,5 milj.)
Sukella Sevillaan sieluun näillä
Soho Benita
Ihania mutkittelevia kujia, jonne kätkeytyy Sevillan hipstereimmät putiikit ja kokeilevimmat kahvilat. Metropol Parasolilta lähtevä kokoelma pikkukatuja, jossa voit tehdä löytöjä kaupungin viileimpiin trendeihin ja ihanille idyllisille aukioille. Parasta on, että tämä vaihtoehtopaikka ei ole edes kaukana kaikista nähtävyyksistä, vaan niiden juurella. Boheemi Soho Benitan huudi käsittää ne viisi katua, jotka lähtevät Metropol Parasolilta kohti Plaza Alfalfaa.
Kattoterassikämpät
Sevilla on täynnä kattoterasseja! Varmista, että sellainen löytyy myös sinunkin loma-asunnostasi. Me onnistuimme buukkaamaan kämpän kahdellakin kattoterassilla, joiden pinta-ala oli varmasti suurempi kuin koko ylimmässä kerroksessa sijainneen Homeaway-studion. Toinen terassi oli toki varjossa ja lähes maisemien ulottumattomissa, mutta ykkösterde kruunasi koko Sevilla-kokemuksemme. Voiko muuta toivoa, kuin näkevänsä illan hämärässä suuren katedraalin tornin juhlavalaistuksessaan vain 50 metrin päässä terassistasi. Wau!
Plazuela del Santa Ana
Hyppää hetkeksi joen toiselle puolen Barrio De Trianaan. Sompaile muutama joen myötäinen edestakaisin, ihaile ja rakastu Sevillan kuviokaalein päällystettyihin porttikongeihin, vehresiin sisäåpihoihin ja maleksivan elävästi liikehtivään arkeen. Poikkea syömään aitoja sevillalaisia suolaisia sardiineja paikallisten kanssa vaikka Plazuela Del Santa Analle. Muistathan huuhdella paikalliset herkut isolla kannullisella kylmää sangriaa.
6 Comments
Ah, totta joka sana! 🙂 Rakastan Sevillaa ja se on yksi Espanjan (ja koko maailman) kauneimmista kaupungeista. Mulla on ollut myös tulilla jo jonkin aikaa Sevilla-postaus, joten tästä inspiroituneena pitääkin jatkaa se loppuun! Kauhea Sevilla-ikävä tuli!
http://www.rantapallo.fi/fridaingrid/
No niinpä! Kuten tekstissä totesimmekin, ehdittiin yllättävän pitkään välttelemään tätä aarretta. Kynä käteen vaan! 😊
[…] Jetlaggies-blogi 2018: Sanattoman kaunista – 5 syytä rakastua Sevillaan […]
Nyt oli kyllä niin hyvät syyt, että innostuin Sevillasta myös näin ruudun takaa 😀 Tosi kivasti toteutettu postaus kuvineen ja teksteineen – tätä oli kiva lukea! 🙂
Yhdyn edelliseen Even kommenttiin, tosi kiva postaus ja upeat kuvat! Teillä on ollut kyllä hieno Espanjan reissu ja olette löytäneet upeita paikkoja. Toistan vähän itseäni, mutta Sevilla menee ehdottomasti listalle 🙂
Voi apua! Mä olen niin täynnä Espanja-rakkautta, että kaikki siihen liittyvä saa aikaan jotain todella outoja viboja. Sevilla näyttää kyllä juuri sellaiselta mihin rakastuisin alta aika yksikön. Ihana postaus!
Täällä myös yksi joka vakuuttui paikasta niin, että Sevilla tulee ohittamaan Barcelonan bucket listalla. Katso kun Espanjan mantereella ei ole tullut käytyä….