ALGARVE, PORTUGALI. Jos Espanjassa keskityimme tällä reissulla intensiivisiin kulttuurikaupunkeihin, niin Portugalin Algarve valikoitui reitille tasapainottamaan ja terapiaksi huutavaan meren kaipuuseemme.
Mikä olisikaan parempi lääke ikävöidessä sinisiä tyrskyjä, komeita rantakallioita ja aallon metsästystä kuin Etelä-Portugalin loputtomat rannat.
Jopa vuoden kuumimpana sesonkikautena heinä-elokuussa täällä löytää helposti tilaa rannoilta tai oman pienen piilopaikkansa kivikkojen seasta, koska erilaisia upeita rantoja on yksinkertaisesti vaan niin runsaasti.

Arrifanassa rannalle laskeudutaan serpentiinitietä pitkin. Nautiskelijat voivat huristaa matkan eurolla golfkärrytaksilla.
Praia de Monte Clérigo oli tällä kertaa paras meille: kaunis biitsi, jossa kivat kuppilat istuskella vauvan kanssa ja hyvät aallot perheen surffaajalle.Atlantin puskemat vaahtopäät valuvat seinämänä kohti rantaa. Vedestä nousee usvaa. Iholla voi tuntea meren mikroskooppiset vilvoittavat lentopusut.
Valtameri on muovannut jyrkänteistä omat komeat katedraalinsa. Meren kirkot seisovat kalliokielekkeiden kanssa jonossa kuin dominopalikat.
Rantahiekkaa halailevat mehikasvit ulottavat nahkealehtiset kätensä isona joukkioina kohti merta. Paunikkien päälle asettuneet jyhkeät agavet tuijottavat puolestaan lehdet ja piikit sojossa kohti paahtavaa aurinkoa.
Mikä mahti on rakentanut nämä näkymät? Mikä aika on vaadittu muovaamaan rotkot, jyrkänteet ja vesirajaa koristavat onkalot?
Jär-jet-tö-män kaunista ja siksi varmasti niin maagisen rentouttavaa. Ei täällä tarvitse mitään muuta. Paitsi ehkä uikkarit.
Kaipuu selätetty.

Kokeile Algarvessa ainakin nämä
- Käy kokemassa komeimmat kalliorannat jyrkänteineem kuten Praia do Camilo, Ponta da Piedade tai ainoastaan meriteitse tavoitettava Benagilin luolabiitsi.
- Kuvagooglaa lisää rantoja. Lista on loputon. Me valitsimme tukikohdaksi Lagosin ja luonnollisesti siis valitsimme rannat puolen tunnin ajomatkan sisällä yöpaikastamme. On reissukohtaista, mikä ranta kolahtaa milloinkin parhaiten. Lempparibiitsiksi tällä reissulla valikoitui rauhallinen Praia de Monte Clérigo, jonka vesirajassa kiilteli liuskekalliota ja hiekan takana tervehti pari erityisen mukavaa kuppilaa, jossa kelpasi hengailla vaunujen kanssa pitempiäkin aikoja. Ensi kerralla viihdytään varmasti eri rannoilla, kun tyttö on kasvanut, eikä vaunut ole enää matkassa.
- Energiaa ja vilvoitusta rannalla saa ravitsevasta herkullisesta Acai-kulhosta. Toimii niin aamiaisena, lounaana kuin jälkkäreinäkin. Surfväen lempparisafkaa.
8 Comments
Niin se vaan on, välillä rantaloma on poikaa kaupunkimatkojen lomassa! Hienoja paikkoja näyttää olevan Algarvessa vaikka itse Portugalissa haaveilen Lissabonista ja Portosta.
Kyllä vain, Algarven maastoja kelpaa ihmetellä. Lissabon on tuttu kohde muutaman vuoden takaa ja onpa sieltäkin helppo liikahtaa vaikkapa päiväreissulle läheisiin rantakohteisiin. Kaupunki taitaa muuten olla aikamoisessa nosteessa tällä hetkellä.
Tuolla noita rantoja riittää, niin määrällisesti kuin ”tyypillisesti” eli niitä on ihan erilaisiakin. Vietimme pari vuotta sitten ison osan tammikuuta tuolla suunnalla ja silloin lämpötilat eivät olleet auringonottolukemissa (mikä ei meitä yhtään haitannut), mutta rannoilla oli kiva kävellä. Taviran edustan saari ainakin oli ihan omanlaisensa.
Heinäkuussa olikin sitten kuuma. No, lämmön perässähän me tuonne suuntasimmekin. Monipuoliset rantamaastot elävöittivät mukavasti maisemaa.
Kylläpä näin marraskuun sumussa on ihana haaveilla rantalomista! Etelä-Portugali on jäänyt kokonaan käymättä, nuo rannikot näyttävät ihan yhtä huikeilta kuin Lissabonin tuntumassa! Aurinkoa ja valoa kiitos!
Jos oikein pinnistää, niin ehkä kuvissa on vielä muutama lämpösäde jäljellä harmautta piristämään 🙂
Aah, niin ihanan näköistä! Portugali on ehdottomasti ensi vuoden matkalistalla. Kuvista voi kyllä melkein tuntea auringon lämmön iholla.
Noniin, enää tarvitsee odottaa ensi vuoteen 😀
[…] Algarven rantaviivaa mittailemassa […]