AMSTERDAM, ALANKOMAAT. Jos haluat kokea Amsterdamin fiiliksen päivässä, hyppää veneeseen. Suositut pitkillä ikkunaveneillä toteutetut kanavaristeilyt eivät kuitenkaan ole ainoa, eivätkä mielestämme edes paras tapa tavoittaa Amsterdam veden päällä. Omaa rauhaa ja vapautta rakastaville suosittelemme ehdottomasti oman veneen vuokraamista, sillä kanavilla lipuen sujahtaa helposti parhaimmillaan kokonainen lomapäivä ja siihen kannattaa satsata.
Omaa rauhaa ja vapautta rakastaville suosittelemme ehdottomasti oman veneen vuokraamista
Monta vuotta sitä suunnittelimme, loput uhosimme. Vasta 10 vuotta myöhemmin onnistuimme kuitenkin toteuttamaan tuon haaveen: vietimme kokonaisen päivän Amsterdamin kanavilla.
Vaikka olemme kymmenkunta vuotta vierailleet säännöllisesti ja usein Amsterdamissa ystäviemme luona, vasta tänä keväänä onnistuimme kokemaan kaupungin ensimmäistä kertaa kanavien päältä.
Parina vuonna on ollut liian kylmä. Yksi vuosi ystävämme paatti oli uponnut syvälle kanavaan talven aikana.
Sitten tuskastuimme ja päätimme varata seurueelle oman veneen. Noh, eipä mennyt putkeen sekään. Oli tulossa kaunis aurinkoinen päivä, ja tietenkin kaikki muutkin olivat suunnitelleet tekevänsä ihan samaa. Emme saaneet venettä paria päivää aikaisemmin enää varattua kuin järjettömän aikaiseksi aamuksi tai hullun myöhään illalla.
Parina vuonna on ollut liian kylmä. Yksi vuosi paatti oli uponnut syvälle kanavaan.
Kevään lämpimin veneilypäivä
Tänä vuonna kaikki oli toisin. Ystäväperheellä oli uusi upea puuvene James. Pakkohan sillä oli päästä vihdoin ajelemaan.
Olimme varautuneet lähtemään veneilyyn jo viikkoja ennen. Suunnitelmat lyötiin lukkoon silläkin uhalla, että lomaviikonloppunamme olisi hyytävän kylmää.
Vierailimme tänä keväänä Amsterdamissa huhtikuun alussa. Tuohon aikaan kelit saattavat vaihdella suuresti lähes pakkasasteista kevätkuumaan hellepäivään. Tällä kertaa Amsterdamia helli nyt 20 asteen paahtava ihanuus.
Nautimme veneilystä jopa 6 tuntia. Olisimme viihtyneet ilman lapsia varmaan tuhoisan paljon pidempäänkin. Lapset jaksoivat hienosti, ja väsyesssään ottivat somat pienet torkut veneen lattialla huiveista rakennetussa teltassa.
Suunnitelmat lyötiin lukkoon silläkin uhalla, että veneilyviikonloppuna olisi hyytävän kylmää.
Veneessä on ihan oma tunnelmansa
Ystävämme haki veneensä keskustan ulkopuolelta jo aamupäivällä ja ajoi Jamesin aivan heidän kotinsa viereen, jossa mekin yövyimme ja odottelimme. Lähtö oli hieman ennen puoltapäivää.
Ehdimme nauttia pitkän aamiaisen ja pakkailimme kaikessa rauhassa kassit täyteen päivän tarpeita. Mukana oli tietenkin pelastusliivit, mutta myös iso kassillinen pikkuevästä, pirksahtelevaa juomaa, peittoja ja lapsille pieniä leluja, jos ja kun tylsyys yllättäisi.
Veneajelun ensisekunnit kertoivat, mitä oli edessä. Odotimme tärähtävän vauhdikasta lähtöä kanavakiertueelle, mutta ennemmin laskeuduimme pehmeästi ihanaan sunnuntaiseen elämykselliseen kanavakoomaan. Vene lipui ohi puistojen, ali siltojen. Ohi pienten parvekkeiden ja puutarhojen.
Meidät tyrmäsi yhtäkkiä hämmentävä hiljaisuus ja rauhallisuus. Vene lipui rauhakseen eteenpäin avaten tutusta kaupungista ihan uuden puolen.
Kanavilla eteneminen on ihastuttava tapa sukeltaa kauniiseen kaupunkiin. Eteneminen tapahtuu kanavaverkon ehdoilla, kanavaveneilyyn pätevien säännösten mukaan. Liian kova musiikin soittaminen ja tööttäily on kielletty, samoin remuaminen ja hurjastelu.
Olisimme viihtyneet ilman lapsia varmaan tuhoisan paljon pidempäänkin.
Kylähulluja ja katusoittajia, häitä ja hurmaantuneita
Oman mausteensa kanavaristeilyyn tekee leppoisa vauhti. Veneessä edetään hitaasti ja hiljakseltaan nautiskellen. Ei liikennevaloja, ei ruuhkia. Ei pakokaasuja. Ei kiirettä tai häsää.
Kanavalla päivä makaa laineilla ja melusaaste tuntuu jäävän korvien yläpuolen – jos sinnekään. Puhumattakaan siitä makromaailmasta, johon veneilijät saavat vaipua omassa kulkupelissään. Tuntuu kuin lipuisimme omassa kuplassamme eteenpäin kanavalabyrinttia.
Välillä piipahdetaan hakemaan takeaway-ruokaa ravintolasta ja kupillinen vastajauhettua tuoretta artesaanikahvia. Trendikkäimmillä ravintoloilla on oma laituri veneilijöille. Löytyy baareja, joihin noustaan ainoastaan vesiteitse.
Välillä jämähdetään tuijottelemaan rannoilla hengaavia kulkijoita, moikkaillaan laitureilla päivää paistatteleville hipstereille sekä ihastelemaan boheemisti päivänkakkaraa pursuavaa ovenpieltä. Kanavan äärelle on kertynyt koko kaupungin kirjo ja erilaiset naapurustot vaihtuvat vauhdikkaasti.
Pääsemme kurkkimaan asuntoveneiden ikkunoista ja fiilistelemään kaupunkia sen kaikkein voimakkaimmasta elementistä kanavista. Veden päältä ihanasti persoonallinen Amsterdam hymyilee meille aivan uudella tapaa.
Tuntuu kuin lipuisimme omassa kuplassamme eteenpäin kanavalabyrinttia.
Porukkaa on liikkeellä tänään paljon. Perheet ovat lähteneet sunnuntaipiknikille, jotkut veneet pursuavat puolestaan iloisesti hersyävää ystäväporukkaa. Yhteen pitkään avoveneeseen on tyrkätty komppaniallinen parikymppisiä brittipoikia, toisessa somassa katollisessa puupaatissa pariskunta viettää ties-kuinka-monetta hääpäiväänsä.
Tapaamme myös kahdet häät, yhdet syntymäpäiväkutsut, katusoittajan, saippuakuplataiteilijan ja jonkinsortin kylähullun. Kaikki tapahtuu kanavalla, suurimmaksi osin vedenpäällisillä kulkupeleillä tai rantalaitureilta.
Kanavat luovat ihan oma maailmansa ja uusi kulmia tuttuun kaupunkiin. Seuraavaan venereissuun emme todellakaan taida odottaa 10 vuotta.
Kaikki tapahtuu kanavalla, suurimmaksi osin vedenpäällisillä kulkupeleillä tai rantalaitureilta.
Vuokraveneitä ja kanavaristeilyjä
Veneily on amsterdamilaisille tavallinen tapa viettää vapaapäivää. Mukaan otetaan eväät ja porejuomat. Veneellä kuljeksitaan hitaasti eteenpäin ja venekunnan kanssa jäädään notkumaan kiinnostavimpiin kaarteisiin. veneily on myös yksi tapa lähteä piknikille. Muita tapoja piknikkeillä löydät postauksestamme Amsterdam – 5 x piknik paikalliseen tapaan.
Kukin taaplaa tyylillään. Meille sopii parhaiten vuokraveneily ilman aikakehyksiä ja muita seurueita. Onneksemme säästyimme jopa vuokraamiselta, sillä ystävillemme on aina ollut tärkeää omistaa amsterdamilaisittain oma vene. Veneilymme vastasi toteutukseltaan pitkälti 6-10 hengen paatin vuokraveneilypäivää.
Toisille voi toimia paremmin esimerkiksi vaivaton yhteisristeilyalus, jossa palvelu pelaa ilman omia eväskasseja tai suurempaa valmistautumista, ja opastenauhoite siivittää yleisönsä syvemmälle kaupungin tarinoihin.
Täältä löydät listan vuokraveneiden ja kanavaristeilyjen tarjoajista
Oletko sinä tutustunut Damiin kanavista käsin? Millaisen kulkuratkaisun valitsit? Kokemuksia kanavaristeilyistä kuulisimme mielellämme kommentteissa.
4 Comments
Olen ollut pari kertaa kanavaristeilyllä Amsterdamissa ja täytyy todeta, että todellakin, kaupunki näyttää täysin erilaiselta sieltä kanavasta käsin. Tuo oma vene tuo tietenkin omat mausteensa, kiva poiketa hakemassa ruokaa tai juotavaa rannasta niin ei tarvita eväitä.
Wau, mikä idea! Olen ihan kateellinen. Voin suurin piirtein onneksi kuvitella, mistä kerrotte, kun olen kerran ollut ihan turisteille tarjotulla standardiajelulla. Tätä oli kiva lukea.
Viimeksi Amsterdamissa käydessämme oli Kuninkaan päivän hulinat menossa ja kanavat täynnä veneitä. Mekin olimme etukäteen saaneet vinkin veneen vuokraamisesta, mutta ehkä sittenkin parempi, että seurasimme tuota hulinaa rannalta 🙂
Näyttääpä seesteiseltä. Suloisia kuvia lapsista, vaikka ovat pieniä niin varmasti tykkäsivät.
Hyvä kuulla, että kanavaetikettiin kuuluu olla rauhallisesti ja remuamatta. Aivan paras tapa viettää keväistä ”piknikkiä” noin vesiä pitkin lipuen. Onneksi ilmatkin suosivat.