BAKO NATIONAL PARK, BORNEO, MALESIA. Olemme tänään tampanneet ikivihreää sademetsää hävyttömän monta kilometriä pelotellen edestä pois räikeimmän väriset käärmekset, tuuheakarvaisimmat hyönteiset ja limaisimman olkapäitä nuolevat liaanit.
Sademetsän ja viidakon kiehtovuus on sellaisissa asioissa, jotka ovat haastava saavuttaa, mahdoton tietää tai harvoin nähdä itse paljain silmin. Ne ovat niitä juttuja, joita dokumenttikuvaajat odottavat viikkoja kylki kurassa kannoksi naamioituneena.
Meille urbaanin hektisyyden ja kliinisyyden lapsille sademetsä on ihmeellinen ja kaunis kuin kansantaiteilijoiden kuvittamat sadut, mutta samalla suuri onnettomuusaltis paikka. Kaikkea pitää varoa, kaikkea tarkkailla. Eteneminen on hidasta, hikistä, työlästä ja hankalaa.
Kaikkea pitää varoa, kaikkea tarkkailla.
Kun olimme päässeet etenemään tarkoin harkitsemaamme semivaikeaa vaellusreittiä 400 metriä yhden (!) tunnin aikana, kumpikaan ei tiennyt oliko kyseessä jokin masokistinen reissaajien rituaali vai silkka hulluus. Maksaa nyt siitä omaisuuden, että pääsee kauhistelemaan luontoa toiselle puolen maailmaa reidet hellinä.
Se viidakko, jonka näet elokuvissa on jossain muualla. Se viidakko, jonka näet luontodokkareissa on juuri tämä viidakko. Muun muassa.
Tämä viidakko ei ole romanttinen vaan karmiva, jos onnistut kohtaamaan hyönteis- tai matelijadokumentaristin unelmaotukset. Meille taviksille ne ovat vain ilkeitä pirulaisia.
Olemme tunnetuimmista varotoimista (lue:tamppaus ja älämölö) huolimatta nähneet 400 metrin matkalla jo kaksi elävää käärmettä. Toisen alitimme sen killuessa vain muutaman senttikymmenyksen päämme yläpuolella ja toisen viereen jouduimme melkein astumaan, koska polku oli liian kapea kunnon väistölle. Viidakko on sankka ja hidaskulkuinen, emmekä todellakaan pidä niistä asioista, mitä se on jo tarjonnut meille lyhyen tuttavuutemme aikana.
Toisen alitimme sen killuessa vain muutaman senttikymmenyksen päämme yläpuolella ja toisen viereen jouduimme melkein astumaan, koska polku oli liian kapea kunnon väistölle.
Olemme kironneet 10 metriä kohoavat liukkaat juurakot, joita pitkin kipuaminen on haastavaa. Olemme ottaneet käteemme lähimmän kepin (kiitos, ettei se osoittautunut käärmeeksi) lyödäksemme aggressiivisia makaki-apinoita, jos ne keksivät hyökätä päälle. Olemme iloinneet nähdessämme tuskaisen vaelluksen jälkeen sivistyksen rippeistä kertovan opastaulun ja pitkospuut.
Kahden tunnin, kahden käärmeen, yhden hirvittävän nopeasti suoraan viidakkovaeltajia kohti liikkuvan hämähirviön ja yhden pahemman mättähille liukastumisen jälkeen oli vaikeaa kertoa olivatko poskipäiltä valuvat karpalot hikeä, tiivistynyttä sademetsän kosteutta vai kyyneleitä.
Samaa reittiä vartin meidän edellä menneet eivät olleet tietenkään nähneet yhtään kurjaa otusta. Oh well. Onneksi Bakossa on olemassa myös muita helpommin kohdattavia eläimiä.
Mikä voittaisi sitä hienoa tunnetta, kun tapaat kahdeksan nenäapinaa rouskuttamassa lehviä viereisessä puussa suuri mollukkanenä pureskelun tahdissa heiluen? Tai sitä kummastusta, jonka saat kun rannalla olevat pienet muovinpalat alkavat liikkua, mutta lähempi tarkastelu osoittaa ne muovin tavoin kiilteleviksi, yksisaksiravuiksi?
Näet edessäsi iloittelevan kolme linnunkokoista riemunkirjavaa perhosta ja liaanin vetäytyvän rullalle kuin juuri avattu serpetiini. Tuskinpa ilman kaikkia näitä pelottavia villiluonnon otuksia ja haastavan maaston tuskaa olisimme myöskään tavanneet laumalleen testosteronisin elkein mieltänsä osoittavaa, sangen tyhjäkatseista partasikakarjua puolen metrin päästä – tai sen vieressä jo tunteja maassa maannutta BBC:n dokumenttiryhmää.
You might also like
4 Comments
Hurjia olette! Tykkään kyllä patikoida, mutta nuo polut ei kyllä minua houkuta, pikemminkin pelottaa!
Taisi olla myös Malesiassa, jossain Kinabatang-joella, kun paikallisoppaamme houkutteli meidät kiertämään tuollaista ”lankkupolkua” illan jo pimetessä ja osoitteli sitten meille taskulampulla erilaisia hyönteisiä ja sammakoita ja liskoja. Olivat kyllä ihan mielenkiintoisia, mutta mietin kyllä välillä, että mitä kaikkea muutakin täällä on, mitä emme pimeässä nähneet! Mutta tunnelma oli vinkeä!
Haha, näissä paikoissa on tosiaan parempi olla välillä näkemättä ja tietämättä, mitä ympärillä liikkuu 😉 -Eve
Aikaimoinen on ollut tuo teidän alkumatka. Itselle olisi varmaan käärmeen alittaminen jäänyt väliin. Pirkko puhuu Malesian retkestään ja itselle tulee mieleen, kun Similanin saariryhmään kuuluvalla saarella paljain jaloin opas pyytää meitä metsään katsomaan rapuja. Pohdimme kävellessä, että mitäköhän muuta mahdollisesti mahtaa vastaamme tulla ja vielä olemme täällä paljain jaloin!