UBUD, BALI. Tropiikin lämmössä leijaileva suitsuke. Auringossa paahtuneen oranssin temppelin polvelilevat notkelmat. Katoilla toistensa perässä leikkisästi juoksevat apinat.
Vajaa kymmenen senttiä korkea riisitupot on aseteltu harmaankelmeään mutaan tarkan säännöllisesti. Peltopengermän vesi kiiltelee aamuauringossa keräten voimia kasvattaa lisää raaka-ainetta lukemattomiin Mie ja Nasi Gorengeihin.
Riisipellon tuijotus vaimentaa levottoman sielun hälyä ja kantaa ajatukset kiireen tuolle puolen.
Valossa kellertävät taimet kääntyvät vienossa tuulessa. Vaaleanvihreä väri lupaa uutta satoa, jämäkät varret kelinkestävyyttä. Täällä se ei tarkoita sadon lakoonnuttavia rankkasateita tai juuret maasta repiviä trombeja vaan paahtavaa kuumuutta, jonka vuoksi kasvu liejupellossa on kaiken elinehto. Riisipellon tuijotus vaimentaa levottoman sielun hälyä ja kantaa ajatukset kiireen tuolle puolen.
Emme kumpikaan ole maalaisihmisiä, mutta näihin maisemiin jokin vetää aina vain uudestaan. Riisipelloissa on jotain äärimmäisen rauhoittavaa.
Aloitimme eilen riisipeltoterapian heti aamusta ja suuntasimme aivan Ubudin keskustan tuntumasta starttaavalle 8,5 kilometrin Campohan Ridge -vaellusreitille. Polku nousee vanhan temppelin viertä metsikön läpi viidakon yläpuolelle aukealle harjulle. Tietä ympäröi tuuhea, paikallisten talojen kattoihinkin käytettävä hyötykasvi elefanttiruoho, joka kasvaa niin tiheään ettei pieninkään tuulenvire pääse hellimään sääriä.
Reitti mutkittelee harjun päällä sijaitsevaan kylään, josta avautuu silmänkantamattomiin jatkuva riisipeltonäkymä.
Ehtoopuolelleen kääntyneet riisipellon tilkut peittyvät ruskeaan liejuun ja mudasta nokallaan ravintoa etsiviin ankkaparviin.
Reitti mutkittelee harjun päällä sijaitsevaan kylään, josta avautuu silmänkantamattomiin jatkuva riisipeltonäkymä. Pelloilla ahertaa olkihattuisia hahmoja. Pääskyt leikkivät ilmassa hippaa. Ehtoopuolelleen kääntyneet tilkut peittyvät ruskeaan liejuun ja mudasta nokallaan ravintoa etsiviin ankkaparviin.
Tänään tie jatkui Telalangin pengerpelloille. Ubudin alueen kuuluisimmat penkereet ovat jääneet aiemmilla reissuilla kokematta, joten hikinen mutapolkuvaellus alas, ylös, ympäri ja takaisin oli tavoitteena. Jos jotain on reissussa oppinut, niin kauneimmat näkymät ovat aina helvetillisen työn takana.
Se, mikä näyttää kuvissa paratiisia syleilevänä vihreänä keitaana, voi olla fysiikalle järjetöntä tappotarpomista. Niin Telalangkin: Kaksi tuntia, 34 asteen polttavassa auringossa, pari hassua desiä lämmintä juomaa mukana, reissulaisista lyhyempää reisien korkeudelle ulottuvien liukkaiden mutaportaiden kipuamista varvastossuissa. Ensin ylös, sitten alas. Sitten viidakkoon pengerten yläpuolelle. Ja takaisin.
Hullun hommaa. Ja jälleen kerran – täysin kaiken vaivan arvoista.
You might also like
Leave A Reply