BASKIMAA, RANSKA. Vuoren seinämä kiipeää tien vieressä jyrkästi kohti taivasta. Vuosisatoja paikallaan odotelleet liuskeet lepäävät rusehtavan mustina korkeina pinoina kuin nahkapalat suutarin työpöydällä. Aamu-usva on jähmettänyt kaukaiset vuoret laveerattuina kerroksina horisontiin.
Laineiden linjakas piirto kehystää valitsemaamme rantaa. Aalto kasvaa ja kohenee.
Ensimmäiset valon säteet kurkistelevat lehdon takaa. Aurinko maalaa pellot korsi korrelta keltaisenvihreäksi. Ensin ylärinteet. Vähitellen koko laakson.
Saavumme merenrantakylään, joka jää kahden liuskekivivanhuksen väliin. Kello lähentelee puoltapäivää ja aallot vuorten väliin jäävällä rannalla suurenevat. Merenkäyntiin tällä kelillä lähtevät vain taitavat ja tyhmät. Kuohujen päällä, vastavirtaan uiden elämänsä parasta aaltoa odottelee seitsemän veljestä. Ne taitavimmat, ei tyhmät.
Jatkamme matkaa Ranskan puolelle vain 10 kilometrin päähän. Ohut naavaparta vaihtuu taivaalla tasaiseen sineen. Astuessa ulos mielen valtaa taukoamaton kuohu ja puheensorinasta tuulenvireeseen karkailleet ärrät. Aurinko sivelee ihoon mennyttä kesää.
Laineiden linjakas piirto kehystää valitsemaamme rantaa. Aalto kasvaa ja kohenee. Kuohut malttavat esitystään rannalle asti. Aution kylän rannassa vilisee märkäpukuisia. Vatsassa kurnii, mutta ratsastajamme haluavat päästä salamana seisomaan vahatulle lasikuidulle, kauhoa ratsunsa kanssa miljoonia vuosia virranneessa vedessä ja nousta nöyränä mutta onnellisena hetkeksi päivän parhaalle harjalle.
Merenkäyntiin tällä kelillä lähtevät vain taitavat ja tyhmät.
You might also like
Leave A Reply