Brunei – öljypohattojen Legolandia

BANDAR SERI BEGAWAN, BRUNEI. Niin. Käytiinhän me Bruneissakin. Hammaslääkärillä.

Toinen matkalainen alkoi viidakossa keskellä Borneota potea jatkuvaa hammassärkyä. Tietenkin tällaiset vaivat alkavat paikassa, jossa on vain yksi vaatimaton terveysklinikka ja viikonloppuna, jolloin se ainoakin on kiinni. Myös satelliittiyhteys internetiin pätki pahasti, joten emme voineet juurikaan tehdä muuta kuin laittaa potilas popsimaan mukana ollutta ibuprofeiinia ja toivoa, että reissun varrelta löytyisi jonkinlainen hammasshamaani.

Palauduttuamme syvimmästä viidakosta ihmisten ja netin ilmoille alkoi hulvaton soittoralli jo välilaskukentällä. Soitimme reitin varrella sijaitsevan kahden malesialaiskaupungin KAIKILLE hampipuoskareille. Tuloksettoman lääkärihaun jälkeen aloimme hiljalleen vaipua epätoivoon.

Älä koskaan sairasta reissulla. Älä sunnuntaina. Äläkä ainakaan Borneossa. Borneon Malesian ja Brunein hammaslääkärit eivät ole varautuneet saattamaan sinun kuolevaa hammastasi juurihoitoa odottelevaan lepoon.

Älä koskaan sairasta reissulla. Älä sunnuntaina. Äläkä ainakaan Borneossa.

Soitto kotimaahan. Apua, mitä me tehdään?

Kummankaan vakuutusyhtiö ei tiennyt kyseisestä maailmankolkasta sopimuspaikkoja, jonne mennä. Lentokentän ensiavussa katsoivat säälien ja antoivat pelkkää parasetamolia. Great. Leukaperän viiltävä kipu alkoi kasvaa sietämättömäksi ja potilas uupua. Apu löytyi vasta Bruneista, johon olimme iltamyöhään saapumassa.

Brunei saattaa olla rikas valtio, mutta terveydenhuolto on suomalaisten silmälasien läpi katsottuna lapsen kengissä. Hotelli lupasi soittaa aamulla meille hammaslääkärin, minkäänlaista päivystystä ei ollut.

Iltapalan jälkeen reissulaisen poski, kieli ja kaula alkoivat yhtäkkiä paisua hurjasti. Aamuun ei voisi odottaa, antibiootit olisi saatava heti.

Sairaalan ensiapu oli tukossa, kaupungin ainoa 24/7-klinikka jostain kumman syystä kiinni (oikeasti!). Eivätkö öljymiljonäärit sairastele? Ainakaan yöaikaan tai viikonloppuisin?

Aamuun ei voisi odottaa, antibiootit olisi saatava heti.

Parhaaksi hammaskeijuksi osoittautui taksikuskimme Robert. Olimme löytäneet helmen maassa, jossa takseja on ällistyttävän vähän ja nekin harvat eivät yleensä aja öisin. 5-kymppiseksi rujoksi mieheksi naamioitunut keijukainen hurjasteli yön pimeydessä kaupungin ulkopuolelle sulttaanin hevospoolopuiston takana sijaitsevaan luksussairaalaan, jossa rikkaat käyvät. Heureka! Ne sairastelevat sittenkin.

Kivusta kankeina, neljästä lennosta sekä soittorumbasta väsyneinä ja kukkaro kauhuissaan olimme jo valmiita ratkaisuun, joka sisälsi takapihan vajasta löytyvän polttoöljyltä lemuavan automekaanikon Omarin, joka olisi vetänyt hampaan pois samoilla tongeilla, jolla korjasi juuri veljensä Toyotan kaasutinta.

Onneksi on pohatat, ja Omar saa yhä jatkaa autojen parissa. Puolen tunnin päästä potilaalla oli kädessään antibiootti ja suomalaisessa mittakaavassa täysin kohtuullinen lasku.

Seuraavana aamuna hotelli löysi luotettavan kiinalaisen legotohtorin Doctor Quek’in, joka väliaikaishoiti kuolleeksi osoittautuneen hampaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Ennakkopeloistamme huolimatta ehdimme tutustua myös pikkuruiseen pääkaupunkiin Bandar Seri Begawaniin, veden päälle rakennettuun kylään Water Villageen ja upeaan uuteen moskeijaan. Sulttaanin valtava palatsi kullattuine kupoleineenkin nähtiin sadunhohtoisen kaukaa aitojen toiselta puolen.