CANCUN, MEKSIKO. Halusimme kokeilla kulttuuri- ja luontoelämyksien ohella myös pari päivää lähes ällöttävää Cancun-huumaa lähinnä yhdysvaltalaisturisteille rakennetulla Zona Hotelera-laguunilla.
Kyseessä on Cancunin kaupunkia suojeleva suikale maata merellä, jota hallitsee rivi toinen toistaa hämmästyttävämpiä hotellikomplekseja ja huvipuistoja. Huippukausi on alueella yleensä meidän talviaikaan, joten väen ahtauteen emme onneksi sattuneet. Siinä olisikin ollut kestämistä vähemmän lasvegasmaiseen huliviliin tottuneille matkailijoille.
Ja alue oli juuri sitä, mitä pahimmissa painajaisissamme ja kummallisimmissamme mielikuvituksen syövereissä olisimme uskaltaneen olettaa. Oikeastaan alueella et tiedä, mikä maa, mikä valuutta. Voisimme yhtä hyvin olla Floridassa – tai Acapulcossa – tai oikeastaan missä tahansa isolla rahalla rakennetussa turistihelvetissä.
Isoja ruohokenttiä, rannalla juhlivia vähäpukeisia teinejä, kasinoita, yökerhoja, välkkyviä valoja ja valtavia ostoskeskuksia täynnä kansainvälisiä merkkiliikkeitä sekä viihdekeskuksia. Kaikkea sellaista suurella rahalla tehtyä viihdemoskaa, jonka tavallisesti kierrämme kaukaa. Yksi suuri 15 kilometriä pitkä tivoli. Huisketta, vilinää ja teennäistä hauskaa. Ennakkoluulot kuitenkin sikseen. Voi tämäkin olla elämys, lapsenuskoisesti ajattelemme.
Korvat kovilla bilemusan keskellä
Ensimmäinen ilta tässä tivolissa. Kolmesta suunnasta huusi poppibiisit, eri viisut tietenkin. Ympärillä velmuilivat käärmeenlumoajat, elävät patsaat, hämähäkkimiehet, michaeljackson-kopiot. Leideillä oli päällään kasapäin paljetteja ja korot, joita sattui jopa katsoa. Miehillä kireät t-paidat ja viimeistä suortuvaa myöten sliipattu tukka.
Jokaisen baarin ulkopuolella meitä piiritti sisäänheittäjät ilmaisine drinkkilippuineen. Ne harvat lapset, jotka olivat vielä illan tullen vanhempiensa mukana, olivat saaneet kasvojen koristeeksi värikkään eläinmaalauksen ja heidän ranteissaan kiersi useita räikeitä huvipuistorannekkeita.
Yäk, yäk ja paljon yäk. Olimme kauhistuneita. Tähänkö autenttinen mayaelämyksemme ja kulttuurinen kierroksemme päättyy, inhorealistisiin luksushuveihin ja bilehileilyyn vailla vertaa tai dollareita?
Onneksi luksushuvittelu tuo kuitenkin myös jotain hyvääkin. Aivan totta, ei tässä sen kummempaa jeesustelua tarvita. Materialismin lapsiahan mekin olemme. Ihania ravintoloita ja hyvään hintaan myytäviä vaatteita; joita ei muuten joka ketju kotimaassa myy. Herranjestas, siitähän mekin pidämme kaikessa realistisuudessaan!
Autiolle paratiisirannalle rakennettu teennäinen huvipuisto aiheuttaa siis oksennusta kurkunpäässä, mutta tuo siis jotain hyvääkin. Juuri niitä surffikauppoja, joita emme muualta löytäneet ja laadukkaiden viinien kanssa syötävää ruokaa, joka ei pikkukylän kuppilassa vain tulisi koskaan vastaan. Kivaa vaihtelua reissuväsyneille matkaajille. Ei siis aivan paha, vaikka aikamoiselta sekamelskahulluudelta kaikkine yökerhoineen ja neonvaloineen tuntuukin.
Vanhojen ostoskeskusten hautausmaa
Ainoa suru jää meille länsimaisille ihmisille rakennetun Cancunin varjopuolesta: ostoskeskuksista, joiden aika on ajanut ohi jo viisi, kymmenen tai viisitoista vuotta sitten. Kertakäyttökulttuuri kun ei kaikkine huveineen tunne trendien ohella saneerausta tai uudistamista.
Siinä, kun muualla maassa ränsistynyt, mutta toimiva ravintola tai pikkuruinen kauppa olisi houkuttelevan hellyyttävä kaikessa vanhuudessaan ja irti halkeilleessa laastissaan on Uusi Cancun armoton.
Kymmenen vuotta aiemmin rakennetussa kaupunkiluonnonpuistossa ei ole jäljellä kuin polut, kasa roskia ja pari hassua eläintä, jotka olisivat tainneet loytyä yhtä hyvin viereiseltä torilta roskisten luota.
Myös milleniumin aikaan hohtaneet ostoskeskukset ovat aikansa eläneitä. Tyhjiä kauppahuoneistoja, konkurssikypsiä matkamuistomyymälöitä ja kiljuvia vanhoja rullaportaita.
Sama ilmiö toistuu myös luksushotelleissa, joita seisoo maalit ruvella tienvieressä laudat ikkunoiden päällä. Koristemaalaukset ja kohokuviot haalistuvat auringossa. On helpompi rakentaa uusi, kuin parannella vanhaa.
Lisäksi kilpailu on kovaa. Uusissa mestoissa pitää olla tilaa kuntosaleille, tietoliikenneyhteyksille, kylpylöille, discoille, teennäisille merirosvolaivoille, näköalatorneille ja kaikille niille urheiluautoille, joita asiakkailta vain löytyy.
Kertakäyttökulttuuri. Niin turhaa, niin ällöttävää – ja silti usein huomaamme yhä olevamme sekä niitä toruvia uhreja kuin sen multikäyttäjiä. Vallattoman kaksinaamaista ja pelottavaa.
You might also like
Leave A Reply