CARTAGENA, KOLUMBIA. Voi sitä riemua, jonka pieni talven uuvuttama suomalaisihminen saa Karibian lempeästä tuulesta. Voi sitä leppoisuutta, joka valtaa pienen mielen värikkäiden kivitalojen välissä kiemurtelevilla kaduilla. Voi sita pientä tirkistelyä, joka sopii juuri meihin sosiaalisenpornon ja realityteeveen lapsiin.
Kolumbian pohjoisosissa Karibianmeren syleilyssa sijaitseva Cartagena on kaksijakoinen kaupunki. Perinteisen, paikallisten ja reppumatkailijoiden suosima huikaiseva vanha kaupunki ja pilvenpiirtäjien valtaama, erillisellä rantasuikaleella sijaitseva luksushotellialue takaavat kontrastisen lomaelämyksen.
Itse valitsimme tapojemme mukaisesti majoituksen vanhan kaupungin idyllisiltä kaduilta. Kovaa torvimusiikkia, puikkelehtivia pikkutakseja, kaikkea maan ja taivaan väliltä tarjoavia katukauppiaita ja paikallisten vilkasta arkea espanjalaisvalloittajien rakentamien muurien lomassa. Oikea latinomeininki, ja muita kanssamatkailijoita surffailemassa pikkukatuja vain kourallinen.
Pienillä kaduilla on paljon elämää, mutta harva muukalainen tietää, mitä kaikea kätkeytyy vaatimattoman näkoisten kivitalojen pienten tammiporttien taakse.
Majapaikka made in heaven
Kun saavuimme majoituspaikkaamme, odotuksemme eivät olleet korkealla. Pieni syrjäinen kuja, jota tuskin taksikaan löysi. Pieni, täysin naapurustensa kanssa identtinen, ainoastaan jänniltä puisilta ikkunarakenteiltaan erottuva talo toimi majoituspaikkanamme.
Otimme halvimman hotellin, jonka löysimme, joten odotukset eivät toden totta olleet keskitasoa korkeammalla. Sopii, ajattelimme, miettimättä sen enempää, mita portin takaa avautuisi. Vähään tyytyvä saa kuitenkin helposti mukavia yllätyksiä.
Kolme kerrosta, avonainen holvikaarinen kivipiha täynnä silmiähiveleviä yksityiskohtia ja kukkasia. Lähdemäinen uima-allas. Katolla kaksi erillistä terassia, joista toisella poreallas ja näkymä yli koko kaupungin. Huoneita tässä keitaassa on vain kahden käden sormien verran. Rauhaa, rentoutta. Kauneutta ja kotoisuutta, vaikka totta tosiaan tämä ei Suomea muistuta.
Kurkistus portin raosta
Illalla tapaillessamme kaupungin katuja huomaamme muutakin. Keidas ei ole harvinaisuus, vaan lähes jokaisen talon perusominaisuus. Suljettujen porttien välistä paljastui toinen toistaan houkuttelevampia sisäpihoja, joilla ihmiset viettävät aikaa ja rentoutuvat. Suihkulähteitaä kolmea väriä taikaköynnöksiä, kaktuksia, ulkovaloja. Kaikki nätisti aseteltuna ja hortonomin tavoin hoidettuna.
Isoäidin kiikkutuoli roudattuna pihan nurkkaan, toisessa istuvat lapsenlapset pienessä virkistymisaltaassa. Yhteistä aikaa keskella omaa kotia. Kullakin oma keidas. Sama toistuuu myos majataloissa. Jokaisella paikalla on pieni oma sisäpihansa, johon on ympätty kaikkea sitä tunnelmaa tuovaa yksityiskohtaa altaista suihkulahteisiin, kukkatarhasta antiikkisiin terasseihin. Niin paljon kuin kolumbialaiset mesoavat ja elävät villiä, jopa kuumottavaa elämää kadulla, rauhoittuvat he näköjään omien porttiensa takana. Siellä ei tarvitse kovistella tai vetää roolia.
Tirkistelyhalu lisääntyy. Tavallisestihan saamme katsella näyteikkunoita (tai omaa kuvaamme, joka sellaisesta heijastuu). Nyt kurkimme joka välistä kaltereiden takana oleviin olohuoneisiin tai portin raoista sisäpihoille. Joskus siellä pesee vanha nainen käsin pyykkiä, toisinaan suku katsoo yhdessä visailuohjelmaa. Joskus on emäntä kattanut perheelleen illallisen puutarhaan, joskus kolme miestä jammailee kitaroilla balladeja. Joskus vain ollaan ja nautitaan perheen ja ystävien seurasta.
You might also like
Leave A Reply