LAGUN, CURAÇAO. Curaçaon vihreät kukkulat tavoittelevat pilvihattaroita kuin juuri vatkatun kermavaahdon kuohkeimmat huiput. Korkeimman kaktuksen päässä laaksoa tutkailee suurta oranssia nokkaansa pitkin keltamusta kotka.
Rannan tuntumassa huojuu. Tuuli soittaa sinfoniaansa palmun lehvillä. Muuta ei kuulu. Turkoosi vesi lainehtii äänetönnä eteenpäin kätkien alleen värikkään kimaran elämää.
Rantakallioilla makaa toistakymmentä liskoa. Onnekkaimmat ovat varanneet aitiopaikan veden yllä roikkuvista pensaista. Oksat maalaavat hitaasti ilmaan koukeroita. Liskot nautiskelevat kuumuudesta. Vain silmät liikkuvat.
Aikaa ei ole. Ei edes pysähtynyttä. On vain tämä hetki ja seuraava. Se tunne, mitä useampi tavoittelee ja harva löytää.
Turkoosinvihreän iguanan sunnuntailöntystely arpisella asfaltilla muuttuu sekunnissa pakojuoksuksi, kun ohi tupruttelee satunnainen autoilija. Liskoja lienee saaren pohjoisosissa enemmän kuin autoja. Pelkästään majapaikamme pihassa isoja iguanoja asuu parikymmentä.
Liskot nautiskelevat kuumuudesta. Vain silmät liikkuvat
Pilvet lipuvat ohi vauhdikkaasti. Seuraavat voivat tuoda vilvoittavan trooppisen sateen – tai jäädä möllöttämään poutapilvinä taivaanrantaan koko päiväksi. Kukaan ei tiedä. Tai ehkä joku meteorologi. Mutta useampi ei tiedä.
Nämä ovat niitä saaren mysteerejä. Päivä tuo, mitä päivä tuo.
Kylän supermarketin edessä seisoo kaksi kulunutta penkkiä. Kolme vähemmän kuin pääkaupungissa Willemstadissa. Meno on kuitenkin sama. Olipa kyseessä sitten pikkukylän snägäri, ruokakaupan ulko-oven hengähdyspenkit tai ihan mikä vaan random kadunkulma aina löytyy muutama paikallinen, jolla on aikaa istuskella siinä ja juoda pullo, tai viisi, olutta, viiniä, rommia tai viinaa. Joillain juomisharrastukseen kuluu koko päivä, joillain jokainen viikon.
Aina löytyy muutama paikallinen, jolla on aikaa istuskella ja hengata.
Kaikenlainen eteenpäin suuntaantuva liikuskelu tapahtuu täällä maltillisen hitaasti, melkein ärsyttävän laahustaen.
Perikaribialainen brenkunhöyryinen hengailukulttuuri on täällä Curaçaollakin voimissaan kellonlyömästä tai viikonpäivästä riippumatta. Tätä enemmän pullo kourassa kuljeksivia ihmisiä näkee vain suomalaisilla juhannusjuhlilla.
Ja nimenomaan kuljeksivia. Kukaan ei koskaan juokse, kiirehdi tai edes askella tarmokkaasti, vaan kaikenlainen eteenpäin suuntaantuva liikuskelu tapahtuu maltillisen hitaasti, melkein ärsyttävän laahustaen. Me skandinaavit emme vastaavaan hiipuvaan kuljeskeluun ikinä syyllisty. Maksimissaan hautajaissaattueessa. Ja silloinkin vain pakosta. Harvinainen maltti syntyy arvostuksesta vainajan viimeistä matkaa kohtaan. Mutta paluubussiin hautajaisista juoksemme, ettei aikaa vain valuisi hukkaan seuraavaa vuoroa odottaessa.
Curaçaolla kiirettä ei ole. Ei edes sen käsitettä, koska aikaa ei ole, eikä määränpäätä. Ei hoppua mihinkään, eikä järjetöntä vauhtia mitättömän kahden sekunnin tähden.
Karibian lumo asuu ajattomuudessa ja tuo lumo asuu meissä tänään tämän hetken. Sen viipyilevän hetken, jota ei voi mitata kellolla tai kalenterilla.
You might also like
8 Comments
Hyvin kirjoitit Curacaon tunnelmasta. Pakko myöntää, että mua otti päähän tuo mainittu laahustaminen ja hitaus. Monta kertaa kun tilasimme ravintolasta jotakin, niin emme saaneet sitä mitä listalla luki ja kesti ikuisuuden saada edes jotain muonaa. Kävimme samalla reissulla myös Aruballa, ja siitä tykkäsin paljon enemmän.
Tosin Curacao jää muistoihin erityisenä siksi, että sieltä tarttui mukaan esikoispoikamme nimi. Olimme vasta häämatkalla, enkä vielä edes raskaana, mutta jo silloin aloimme puhua tulevasta pojastamme hänen nimellään. 🙂
Hauska tarina! Meidänkin pikkuseikkailijan nimi lähti muodostumaan ihanimmilta matkoiltamme:)
Huh mikä paratiisi! Jännästi se omakin rytmi muuttuu paikan mukaan. Mulla riittää ihan Suomen sisälläkin siirtyminen Etelä-Suomesta vaikkapa Pohjois-Karjalaan, niin johan muuttuu tahti leppoisammaksi. Ehkä siihen vaikuttaa myös arjen muuttuminen lomaksi.
Tää on kyllä niin toTta. Ympäristönvaihdos tekee aina hyvää ihmiselle.
Karibia on kiinnostanut itseäni pitkään, mutten vieläkään ole aikaiseksi saanut matkaa tuonne. Curaçao on ehdottomasti vahvoilla matkakohteena ja oli tosi ihana fiilistellä tämän siun postauksen avulla tuota turkoosia unelmaa.
Ollaan ehkä vähän puolisattumalta reissattu paljon Karibialla ja sille suuri suositus. Jokainen saari on omanlaisensa, vaikka kaikissa vahva sama karibialaistunnelma<3
Ihanalta paratiisilta vaikuttaa! Kiireettömyys on kyllä oma taiteenlajinsa ja sitä pitäisi harjoitella lomallakin vaikka nälkä nähdä aina vaan uutta on kova. Upea liskokuva! Niitä varmaan jaksaisin seurailla pidempäänkin, kun ei ihan joka päivä moisia kävele vastaan 🙂
Tuolla liskoja kävelee kyllä vastaan usein, mutta pelottavia/vaarallisia ne eivät oikeasti ole, vaan lähinnä lököilevät jossain muurin päällä, eli loistavia poseeraajia kuvaajan mielestä:)