TULUM, MEKSIKO. Eipä siinä paljoa ohvit auta, kun paikalliset mäkäräiset maiskuttelee elävältä. Juhannus täällä on ollut siis sangen kostea ja verinen.
Aamun ukkoskuuron saattelemana lähdimme kohti Tulumin raunioita. Paikalle päästyä pilvet antoivat tilaa siniselle taivaalle ja pääsimme ihailemaan esikolumbiaanisen kylän raunioita, jotka sijaitsevat aivan turkoosin Karibian meren vieressä.
1200-1450-luvulla tehdyt temppelirakennukset olivat kadehdittavalla paikalla tähyillessä aavaa, mutta yhtä kovia haastajia turistimagneetteina ovat alueen lukuisat leguaanit, jotka vetävät lonkkaa auringon lämmittämillä raunioilla.
Auringossa kiiletelvät käärmeet ovat suomuineen inhottavia, mutta lähes samanlaisessa suomussa lepäilevät uljaat leguaanit ihailtavaa katseltavaa. Vau. Muutaman kymmenen metrin välein ruohikolla ja raunioilla meitä tarkkailee suomuiset silmäparit. Palmujen latvassa kiekuu paikallisia harakoita ja komeat merikilpikonnat uivat rannan syvyksissä (toki ne jäivät meiltä tällä kertaa näkemättä, mutta mielikuvituksen voimin pitää joskus elää:)).
Viidakon siimeksestä rantakallioille kohonnut mayakultturin helmen vierailu saa karun lopun huomattuamme sateen jälkeen paikalle kiirineet mäkäräiset. Tai eihän niitä huomaa, vaan tuntee. Nuo pienet ilkeät ittiäiset imevät veren nestehukkaisista jaloistamme isoina joukkoina. Ja siinä ei kuule ohvit auta. Siksihän se etelän mies huitoo, koska etelän julmat draculat eivät meidän myrkkyjämme tunne.
Juhannusta vietämme kotoisisssa fiiliksissä, sillä rankkasadetta on luvattu jokaiseksi päiväksi. Onneksi paikalliset ukkosmyrskyt tarkoittavat useita kuuroja, joiden välissä taivaalta tervehtii polttava Arto. Läkähdyttävässä porotuksessa sade on tervetullutta, koska ilma raikastuu ja karrelle palanut iho ehtii tervehtyä.
You might also like
Leave A Reply