Gotlanti – Pohjolan Toscana

GOTLANTI, RUOTSI. *VisitSweden yhteistyö* Vähän kuin mökkimaastossa huristelisi – mutta ei sitten herranjestas kuitenkaan! Tämä on jotain aivan muuta. Gotlanti vetää fiilikset kattoon kuin täydellisesti päähän humahtava kuohuviini.

 Männyt kääntyvät kieroiksi saaristopuiksi ja talot ilakoivat korkeine harjoineen.

Ensin se pirskahtelee mukavasti ja viilentää janoisen, sitten iskee sekunnissa tunnelman taivaisiin kohti huikeinta nousuhumalaa, joka ei taida päättyä ennen kuin miljoona kuvaa on räpsitty ja kädessä olevassa lipussa lukee jälleen Helsinki.

Jotain eriskummallisen hienoa täällä on. Aluksi luulin sen olevan tämä Ruotsi. Se sama maa, jossa ruoho on aina suomalaisilmin hiukan vihreämpää, ihmiset kauniimpia ja elämä onnellisempaa.

Gotlannissapas se ruoho on toki vihreämpää, mutta täällä sen lisäksi tuulee aina oikeaan suuntaan, jotta takiaistähkät, unikot ja kauranorret taipuvat myötäiseen suuntaan. Pellot kukkivat erivärisiä kukkasia. Kirkot seisovat komeina lehdon suojassa.

Täällä männyt kääntyvät kieroiksi saaristopuiksi ja talot ilakoivat korkeine harjoineen. Portin pieli on ehkä vähän rapistunut, mutta kauniisti. Ja suurin osa asukkaista ovat, no eivät juurikaan gotlantilaisia, mutta ihanan viinihuppeleisia boheemeja tai pikkuputiikkien vieraanvaraisia kaunosieluja.

Gotlannissa ruoho on toki vihreämpää, mutta täällä sen lisäksi tuulee aina oikeaan suuntaan.

Etenkin meille Peppi Pitkätossun kasvattamille sukupolville Gotlanti on huvikumpumaisen hauskuuden keidas. Täällä sukat saa olla luvalla makkaralla ja maailma heikunkeikun. Kauneus asuu kaikkialla taivaita tavoittelevissa maalaisidylleissä. Luonnon herkkä hively ja simppelin arkkitehtuurin jylhä balanssi siloittuu saaren suhteettoman syvään suloon.

Ruotsalaista rappioromantiikkaa parhaimmillaan

Maatalon raollaan oleva yläikkuna, maali kuivana karrella. Rautaportit ruosteesta ruvella, unikkopellot rehottaa tienvierttä ja betonin pinta kasvaa sinappista sammalta. Eleetön kiviaita mutkittelee loogisen epäloogisesti poikki kitukasvuisten saaristolaidunten. Rannat on kiedottu vaaleaan kivipeittoon. Viileästä hiekkanietoksesta puskee ulos pitkä ruoho. Talot seisovat suorassa, mutta pihalla kasvaa puolimetrinen sankka niitty.

Kulahtaneen vihreä kuparikatto, pitsikuvioinen ajan runnomat värikkäs terassi. Tuulimyllyjen edessä poseeraavat hepat. Liuskakiviset katot, katajakerrosten väleistä kurkisteleva meri ja pistävä männyntuoksu. Lintujen viserrykseen pysähtynyt hetki. Auringon polttamat kivitalot, vuosien sileäksi syömä funkkisrappunen, kirkkaan sininen postilaatikko. Huojuvan heinän keskellä autioitunut musta bunkkeri. Harmaahapsinen lato ja pakoon juoksevat tummat lampaat.

Jyhkeät kulmikkaat kirkontornit puolittavat särmikkään kyläraitin, jonka varrelle on ripoteltu punaisia ja valkoisia taloja sekä täyteen vehreyteensä kypsyneitä kesäpuutarhoja. Uhmakkaan suurilehtisiä kastanjapuita. Nyrkinkokoisia voikukkia höyhenvaiheessaan.

Gotlanti, tuo Pohjolan Toscana.

Meille Peppi Pitkätossun kasvattamille sukupolville Gotlanti on huvikumpumaisen hauskuuden keidas. Täällä sukat saa olla luvalla makkaralla ja maailma heikunkeikun.