Guadeloupe – Le Souffrieren sademetsä ja 50 veden sävyä

LE SOUFFRIERE, GUADELOUPE. Eilen sukelsimme pilviin kivutessamme ylös Le Souffriere -tulivuorta. Unenomaisessa sumussa päivästä toiseen elävässä sademetsässä ei voi aina olla varma sataako vaiko ei. Joko ilmassa leijailee miljoona pientä pisaraa tai sitten yksi jättimäinen lehti töräyttää sattumalta kaikki edellisen kuuron kosteudet niskaasi. Tai sitten vaan sataa, joka on täysin ymmärrettävää. Onhan kyseessä SADEmetsä.

Pilvimetsässä toivoa valonsäikeistä on tavissademetsää enemmän jo pelkästään siksi, että olet lähempänä taivasta.

Sademetsä on hikinen, kostea ja hämärä paikka. Syvimmissä vierailemissamme viidakoissa on pimeyden vuoksi ollut lähes mahdoton kuvata nykyaikaisillakaan kameroilla, koska valo riittää tasan eteenpäin kävelemiseen ja jännien hyppivien, lentävien, matelevien tai muulla tavoin kipittävien otusten havainnoimiseen.

Niin kutsutussa pilvimetsässä, joka tämä metsä myös on, toivoa valonsäikeistä on tavissademetsää enemmän jo pelkästään siksi, että olet lähempänä taivasta. Myös tiheitä kasvillisuuskerroksia on sankkaa viidakkoa vähemmän. Vaikka pilvimetsäkin on tupattu täyteen puita, pensaita, liaaneja, köynnöksiä, öttiäisiä – ja tietenkin vettä, auringonsäteitä suodattuu ruohonjuuritasolle asti. Märkyys tarttuu kuitenkin eri kerroksiin kuin sininen testitippa mainoksen talouspaperiin.

Sade on suomalaiselle myös velvollisuus. Joskus jopa rangaistus.

Suomalaisen luulisi tottuneen sateeseen, mutta pilvimetsän sateella ei ole mökkikesän sateen kanssa juuri mitään tekemistä. Suomen kesässä sataa, ja joskus helvetisti. Silloin lämpöasteita on tasan yhdeksän, tai alle, eikä ripsautusten vesi kuivu, vaikka vanha kansa lupaisi suven kuivaavan ihan mitä tahansa. Niitä lämpimiä, ihania tihkusateita kokee kerran kymmenessä vuodessa ja seuraavat yhdeksän muistellaan kyseistä harvinaisuutta jokaikinen hyytävä kesäkuuro.

Sade on suomalaiselle myös velvollisuus. Joskus jopa rangaistus. Vettä pitää kauhoa veneestä ja kerätä tynnyreihin kasteluvedeksi. Pyykit pitää juosta pois kuivumasta tai ”ne ei kuivu enää millään”. Puhumattakaan salaojien kaivamisesta. Jos sataa pirusti, laiskemman isännän piha alkaa nopeasti muistuttaa mutapainitannerta. Myös kaikki keväällä istutetut tulppaanit nousevat pintaan, kun sataa esteristä ja kerran vuodessa satonsa antavat mansikat mullastuvat, jos on unohtanut laittaa katteen marjojen juurelle. Pellot lakoovat ja valmiit paalit homehtuvat. Tukka menee ärsyttäville minikiehkuroille, ripsarit leviää ja nahkakengät kastuvat. Kun tulee sade, kaikki on pielessä.

Sademetsä puolestaan on aina ihan vietävän märkä, pisaroita muodostuu kaikkialle ja jokainen mutainen oksa tai lätäkkö on hautunut kosteutta vähintään viimeiset 200 vuotta. Jokaisen lehden syvimmissä taitoksissa lepää valtavia pisaroita. Jättiläispuiden rungon notkot valuvat noroina. Maassa makaa veden muhentamia oksia, lehtiä ja sammalta.

Koska lämpötila lähentelee 30 astetta, astmaatikot luulevat saapuneensa paratiisiin. Samoin oman kesänsä uuvuttamat suomalaiset. Märkä ei haittaa, koska se ei ole tie kahden minuutin jälkeiseen aivastukseen, paleltumiseen ja pirulliseen kesäflussaan. Se on vain, pelkästään ja ainoastaan märkää, joka kuivuu vaatteistasi hetkessä, kun astut ulos metsästä.

Täällä jokainen mutainen oksa tai lätäkkö on hautunut kosteutta vähintään viimeiset 200 vuotta.