Guatemala – Halpaa kuin saippua, tarina ryöstömummelista

FLORES, GUATEMALA. Vaikka sitä kuinka kiertää maailmoja ja kokee itsensä täysin oppineeksi reissutyypiksi, niin välillä on pakko myontää olevansa ihan täysin amatööri, urpo ja idiootti. Ei löydy seikkailua, jolloin kaikki menee tismalleen taiteen sääntojen mukaan. Ei löydy reissua, jolloin ei tekisi jotain käsittämättomän tyhmää.

Tällä kertaa suurin tyhmyys jää toivottavimmin pyykkiepisodiksi Guatemalassa: Heitimme helteessä ja myrskyssä lionneet vaatteemme Santa Elenassa majapaikan aulaan. Alushousut oli loppu, t-paidat oli loppu, jopa yöpuvut oli uitettu tropiikin vuoksi hiestä pyykkikuntoon.

Yksi päivä, niin saamme päällemme jälleen ihanat laventelintuoksuiset vaatteemme jonkun söötin guatemalalaismummon rakkaudella ja huolella silittäminä. Reissuun kun ei kannata koko garderoobiaan rahdata, koska tunnetusti pesulat ovat huokeita ja tuleehan sitä kiva olo, kun saa tukea paikallista pikkubisnestä. Myos Santa Elenassa ja sen viereisessä Floresin kylässä pikkupesuloita näytti olevan joka toisessa talossa.

Seuraavana päivänä saamme suunnitellusti vaatteet viikattuina ja kukkaistuoksuisina takaisin pienissä läpinäkyvissä pusseissa. Guatemalalaismummo näyttää olleen ahkera ja vaatteet ovat viikattu symmetrisesti pieniin pinoihin.

Tuo tuttu pesulatuoksu ja puhtaus saavat reissulaisten kasvoille helpottuneen hymyn. Mutta vain hetkeksi.

Naama oli loksahtaa pahempaan kuntoon kuin Mick Jaggerilla nähdessämme laskun. 61 USD! Aivan oikein kuusikymmentä-yksi Yhdysvaltain dollaria yhdestä koneellisesta pikkareita ja paitoja! Lennämme samalla rahalla Cancunista Mexico Cityyn lentokoneella, saamme matkalla myos ilmaisen ruuan ja juoman.

Mutta Guatemalassa, tuossa reissumme halvimmassa maassa, onnistumme pesettämään samalla rahalla 1,5 viikollisen kalsareita ja pikkareita. Uskomatonta ja typerää. Miten voimme tehdä jotain tällaista?

Miten voimme unohtaa jo varmaan sudenpentujen käsikirjassa mainitun säännön: ”Kysy aina hinta ensin”?

Meitä on huijattu, mitään mummelia ei ollutkaan

Suivaantuneet matkalaiset heittävät hetkeksi stressittomän lomansa kankkulan kaivoon ja lampsivat respaan valittamaan. Hotellin aulamies pahoittelee kovaa hintaa ja näyttää paperille painetut listahinnat, jotka ovat itseasiassa jopa edellä mainittuja hirvittävämpiä – ja hän on jo ystävällisyyttään ’antanut puolet alennusta’ meille. Ei se pään pyorittelystä auta. Tyhmä kuin tyhmä. Ja tuskinpa ne sitten olikaan sen mummonkaan pyykkäämiä. Olisiko mummeli voinut tehdä meille näin julmasti? Onko mummelin tuntipalkka hupsistakupsista seitsenkertaistunut? Tuskin.

Oppia reissut kaikki. Kantapään kautta ne seikkailujen muistisäännot on sitten opittava, jolleivät ne muuten päähän painu.

Onneksi kuvitteellisen mummelin tuhottoman hintaviksi kasvaneet likapyykit on nyt viimein lähes unohdettu ja olemme siirtyneet kohti merellisempiä maisemia.

Tänään rantauduimme Guatemalan kulttuurisykäyksen jälkeen takaisin Belizeen unenomaiselle karibialaissaarelle Ambergris Cayelle. Turkoosimerestä nousevan saaren kaduilla ajellaan yksinomaan golfkärryillä, etupihallamme asuu puolimetrisiä leguaaneja ja ruuan hintataso ohittaa Suomen komeasti. Niin kummallista, että ei edes ymmärrä.

So long! Jatkamme raportointia, kun saamme selvää, mikä tämä outo pitkulainen ticotico-saari oikein on miehiään. Illalla vietetään saaren vuosipäivää. Paikalla on lukuisien lähimaiden missit ja ilotulituksia ja kaikenlaista ohjelmaa, kertoi taksikuskimme. Taitaa olla ainakin toisen reissulaisemme aika kaivaa vihdoin ripsarit rinkan pohjalta. Eihän tuolla missien ja golfkärryjen seassa muuten osaa soljua kuin kala vedessä.

Ps. Opittua: Ensi reissuun pitää ottaa mukaan myös sakset. Ihan varmasti juuri silloin, kun et niitä mukanasi roudaa, joku pikkiriikkinen pesulappu lempipaidassa päättää raapia helteen hiessä ikävästi ihoa, etkä saa sitä millään kynsiviilalla tai väkivoimin revittyä irti. Tai sitten paljetit lempimekostasi päättävät irtautua juuri sinä lomailtana, kun ”ei-ole-mitään-muutakaan-päälle-pantavaa”.