Kroatia – Illalliseksi pilkkukisa

DUBROVNIK, KROATIA. Aamiainen Helsingissä, lounas Frankfurtissa, illallinen Dubrovnikissa. Kuulostaa upealta, mutta maistuu keskinkertaiselta texmexbaarilta, yömyöhään nautitulta lämpimältä kohteliaisuusvalkkarilta ja eilisestä muhineelta kinkkusämpylältä. Tuntuu paisuneilta jaloilta, kuplivalta mahalta ja turkinpippurien raapimalta kitalaelta.

Taviskansa joutuu turvautumaan halpojen hintojen perässä välilaskuihin, ergonomiatasoltaan keskinkertaisiin penkkeihin ja kioskiruokaan

Ihan sama kuinka mukavasti Obama tai Lady Gaga omassa suihkarissaan sitten matkustaakin, niin taviskansa joutuu turvautumaan halpojen hintojen perässä välilaskuihin, ergonomiatasoltaan keskinkertaisiin penkkeihin ja kioskiruokaan. Matkustuspäivä on aina täynnä epätoivoisia sipsiostoksia ja pikkunälän parantavia suklaapatukoita. Puhumattakaan kenttäruuista, joka on lähinnä perunaa, suolaa, leipää, rasvaa ja sokeria erilaisissa olomuodoissa naamioituna pieniin sieviin matkapaketteihin ja silti maksavat ainakin euron pari enemmän kuin Siwan hyllyltä löytyvät tuplakokoiset siskonsa.

Ja siis tämä vasta välipaloista. Eipä ole kovin luksusta pääruuatkaan. Aamulla rouva kävi apteekissa, vei pullot kauppaan, ulkoilutti koiran ja pakkasi. Herra sen sijaan pesi tiskit, imuroi ja pakkasi. Juosten syöty aamiainen sisälsi juuston ja leivän jämät, joita ei oltu vielä viikolla tuhottu. Myös hedelmälautasella ruskeiksi levähtäneet banaanit ja päärynä piti tunkea kurkkuunsa. Nopeasti tietenkin. Muniakin keitettiin, kaikki kolme. Yhden söi talon isäntä, kaksi päätyi biojätteisiin. Ei ehtinyt enää. Kentälle piti lähteä.

Frankfurtissa ehdimme tehdä pikakäännöksen rautatieaseman läheisyydessä ja syödä kahdessa sekunnissa valitussa texmexkuppilassa. Hyvää tankkausmatskua, joskin ympäristö oli – tiedättehän te – ei se ihan kaupungin kerma aseman nurkilla oleile, eikä porttikongeissa ihan viihdekäyttöön kuplivaa kilistellä. Tacot huiviin ja kentälle.

Saavuttuamme Dubrovnikiin kaksi tuorejuustomöhnässä muhivaa lentosämpylää, pari suklaapatukkaa, kirsikkajugurtti (tämä lienee reissupäivän terveellisin valinta, vaikka päällä oli sentti makeaa hilloa), kahvi, pari valkkaria ja omenamehua sekä karkkipussi myöhemmin, unelmoi jo vaikka vatsansekaisin laittavasta mättöpizzasta tai edes sokeritalman pesusta hampaiden päältä.

Sitten tapahtuu jotain, joka antaa kaikille epäterveellisille snackseille oikeutuksen. Tie on poikki. Puolitoista tuntia myöhemmin se avataan. Saavumme majapaikkaan yli puolenyön. Lähes kaikki lähistöllä olevat kuppilat, josta voisi saada sen koko päivän ajan unelmoidun ”Dubrovnikin illallisen”, ovat kiinni.

Koska reissu on aina seikkailu, me emme luovuta. Lähdemme yön pimeyteen. Löydämme humppabaaria ja biljardisalia. Yhdestäkään paikasta ei saa olutta enempää. Sitten löydämme tien vierestä piskuisen viiden neliön pubin, jossa baarinpitäjän seurana kolme muuta katsoo mm-kisojen pilkkukisaa. Ei ruokaa täälläkään, mutta mies baarin takana lupaa järjestää sitä.

Baarimikko soittaa muutaman tuttavan ravintolaan, mutta käy ilmi, että niistäkin kaikki ovat sulkeneet jo ovensa tältä yöltä ja lisäksi olemme kaukana keskustasta. Kulman takana on kuitenkin leipomo, joka on aina auki, koska siellähän ne muutoinkin koko ajan ovat leipomassa. Nerokasta! Saamme sittenkin Dubrovnikin illallisemme. Jugurttia, juustoleipää, kirsikkakokista ja kookosjätskiä. Ennen sitä ehdimme kuitenkin jäädä viiteen neliöön lasilliselle jännittämään päivän viimeisen karsintamatsin loppuhetkiä.

Aamulla bussilla kohti Bosniaa.
Hollanti voittaa.

Puhumattakaan kenttäruuista, joka on lähinnä perunaa, suolaa, leipää, rasvaa ja sokeria erilaisissa olomuodoissa naamioituna pieniin sieviin matkapaketteihin.