JIUFEN, TAIWAN. Tyyntävaltamerta tuhansia merimaileja halkoneet mainingit saavuttavat vihdoin Formosan pehmeästi nousevat hiekkakivikalliot. Kalastaja-alus sukeltaa ulapalla mainingin taakse, ja palaa hetken päästä takaisin näkökenttään.
Tämä on saari, jonka päällä lepäävät matalimmat pilvet. Maa, jonka hiekkakivi kasvaa kukkuloiksi, kukkulat bambumetsiksi, vehreys vuoriksi, kunnes muuttuvat taas taivaaksi.
Marraskuun mystinen utuisuus heittää reissaajan keskelle japanilaisen Hayao Miyazakin hämmentäviä henkimaailmaan sukeltaviin animaatioihin, vaikka olemme Taiwanissa. Yksi maailman tunnetuimmista animaatioista, Oscar-palkittu Henkien kätkemä sai inspiraationsa täältä vuoristokylä Jiufenista. Vauhtia mystisyyteen haemme ensin 30 kilometrin päässä valtameren rannalta Yeh Liun geologisesta puistosta.
Yeh Liussa Tyynivaltameri on muovannut hiekkakivikallioista sienimäisiä muodostelmia. Näky on taianomainen ja pitkälti muistuttaa tinttimäistä sarjakuvamaailmaa. Fiilistä nostaa välillä kaatosateeksi yltyvä sateen ripsotus. Hiekkakiveä pitkin soljuu pieniä puroja.

Yehliu Geopark

Yehliu Geopark

Taiwanin itärannikkoa
Nousemme vuoristoon ja tinttimäinen kuumaisema muuttuu vähitellen hämäräksi animemaailmaksi. Saavumme pieneen Jiufenin vuoristokylään ja pitkät lyhtyrivit loistavat iltapäiväsateen usvassa kiemuraisten kujien päällä. Kauppakujat on rakennettu pengermäisesti useampiin kerroksiin. Väleissä soljuu portaikkoja ylemmille ja alemmille pikkukaduille.
Herra Animaatio istui juuri näissä samaisissa kahviloissa ja tarkkaili ihmisiä, yksityiskohtia, tuoksuja ja tunnelmia. Miyazaki siirsi Jiufenin taloja, maisemia ja henkilöitä lähes suoraan happomaisiin juonenkäänteisiinsä Henkien kätkemässä. Ja se näkyy täällä.
Kuljemme Jiufenin kapeaa kauppakatua pitkin lämpimässä kaatosateessa. Katu on niin kapea, ettei maahan asti pääse kuin murto-osa pisaroista. Nuo samat Miyazakin punaiset lyhdyt ja kapeat mutkaiset porraskujat hallitsevat täällä yhä. Kujilla kaikuu samat okariinan suloiset soinnut. Jokaisesta valoisasta väliköstä avautuu uusi valtava oviaukko, jonka täyttää tarjotillinen meille eurooppalaisille kummallisen uutta katuruokalajiketta.
Ilmassa leijuu vaniljan, kardemumman ja maapähkinän huumaava tuoksu, joka välillä sekoittuu seesamiöljyssä paistettujen kalapullien ja kuivattujen katkarapujen tainnuttavaksi kitkeräksi katkuksi. Pitää hengittää hihaan. Muuten tästä ei selviä. Jiufen on viehättävä ja hämmentävä. Vähän kuin Taiwan muutoinkin.
Animaatioguru Miyazaki siirsi Jiufenin taloja, maisemia ja henkilöitä happomaisiin juonenkäänteisiinsä.

Jiufen

Jiufenin okariinakaupassa yhä sulosointuja kulkijoille esittelevä herran huhutaan olevan yksi Henkien kätkemän hahmoista. Vastapäisestä kahvilasta voi tehdä omat johtopäätelmänsä siitä, onko asia oikeasti näin.
Marraskuinen Taiwan tarjoaa parastaan. Olemme reissaanneet jo kolmatta viikkoa ja sade vain yltyy. Mutta sade tuo usvaa ja mystisyyttä, mikä kelpaa matkaajille ja kameran ruuduille.
Aurinko painuu vuorten taa. Repaleinen rannikko herää iltaan sytyttämällä tuhannet lyhtynsä ja katulamppunsa. Tilaamme vielä pöytään tuotuna sihinää jatkavan kasvispadan, bambukorissa höyrytetyt nyytit ja boysenmarjamaidon. Lempeä Tyynenmeren tuuli pyyhkii Jiufenin henget piiloistaan.
Kujilla kaikuu okariinan suloiset soinnut. Ilmassa leijuu vaniljan, kardemumman ja maapähkinän huumaava tuoksu.

Yehliu Geopark

Jiufen

Jiufen

Jiufen
Okariinikauppaa vastapäätä olevan kahvilan löydät vanhalta kauppakadulta helposti:
[google_maps id=”5232″]
Leave A Reply