SHKODËR, ALBANIA. Kaksi poikaa haroo vettä kepeillä Skadar-järven rannalla. Vedessä sukeltelee vauhdikkaasti oranssitukkaisia koskeloita. Pääskyt rilluttelevat kamikazemaisin lennoin laineiden yllä. Kaukana siintävät vuoret sekoittuvat taivaansineen ja utuun.
Shiroke-kylään vie yksi tie, sen kunnostaminen on täydessä vauhdissa. Silmälapulla varustettu 7-kymppinen huitoo neuvoksi työkoneen ratissa istuvaa ikätoveriaan. Vanha tie on myllätty paloiksi, mutta sen reunalle on jo huolella aseteltu jalkakäytävän kivetys. Kaupunkimaista näkyä täydentävät tiellä roskia syövät lehmät.
Järven muotoja myötäilevä, kuoppainen väylä on vielä vähän käytetty, mutta suunnitelmat on suuret. Neljän kilometrin matkalle on rakennettu kaksi futuristista huoltoasemaa. Kummastakin puuttuvat bensatankit. Toki myös väliseinät, lattia, sähkötyöt ja viemäröinti. Tien alussa oleva rähjäinen slummi saa varmasti väistyä, kun suuri rakennustyö alkaa valmistua. Sitä tuskin tarvitsee huolehtia hetkeen. Albanialaisilla rakennustöillä on tapana venyä.
Tien päässä oleva uninen kylä nauttii muutamasta ulkomaisesta matkailijasta päivittäin. Viisi kuppilaa ja kolme majataloa. Yhdessä vetonaulana on suihkulähde. Toisessa kyyhkyhäkit ja pieniä likaisia kaneja. Kaksi supermarkettia. Aika harva käyttökelpoinen käymälä.
Viimeistään järvelle katsoessa tuokin luksus unohtuu. Rantavedessä polskivat kalaparvet ja niitä metsästävät linnut vievät huomion, kunhan muistaa pysähtyä. Viereisen pöydän papparaiset heittelevät leivän paloja veteen. Perään syöksyvä parvi on päivän suurin ohjelmanumero.
Kummallisen kiehtova maa. Niin pysähtynyt omalla tavallaan. Niin kova yritys samalla rakentaa jotain suurta ja kasvaa.
Yhtäkkiää pojat sohaisevat kepillä nopeasti. Ottavat askeleen taaksepäin. Toinen nostaa kepin varovasti ilmaan, pienempi taiteilee saalista vanhaan juomapulloon. Äärimmäisen tarkkaa puuhaa, sillä metrin mittaisen eläimen liikkeet ovat nopeat ja arvaamattomat. Niljakas vesikäärme sujahtaa sisään suuaukosta. Korkki kiinni ja juoksuaskelein kuivalle maalle. Riemunkiljahduksien saattelemana pojat lähtevät kohti kauempana rannassa sijaitsevaa taloa.
Hetken päästä metsästäjäsankarit palaavat mairea hymy kasvoillaan ja muutama kolikko kilkattaen taskussaan. Päivän jätskirahat ansaittu.
Kummallisen kiehtova maa. Niin pysähtynyt omalla tavallaan. Niin kova yritys samalla rakentaa jotain suurta ja kasvaa.
Leave A Reply
[…] Albanian käärmeenmetsästäjät […]