Moni arpoo lähteäkö kaukomatkalle ollenkaan, sillä pitkät lennot ja niitä seuraava aikaero mietityttävät. Ehditkö rentoutua lomalla ollenkaan, jos lapsi riekkuu yöt ja kiukuttelee päivisin? Päivärytminsä aikaeron vuoksi menettävän lapsen kanssa matkustaminen ei kuitenkaan ole mitään painajaista, kunhan vanhemmat osaavat suunnitella matkarytminsä huomioiden aikaerorasituksen oireet.
Jet lag, suomeksi aikaerorasitus, on monen matkaajan huolenaihe. Kun matkassa on lapsi, pitää huomioida oman väsymyksen lisäksi jaksaminen matkalla lapsen vireystason mukaan.
Kaikki vinkit ovat tervetulleita viimeistään silloin, kun olet itse valmis kaatumaan sänkyyn viimeisillä voimillasi ja lapsen energiataso on huipussaan.
Lapsen jet lag – kesto ja toipuminen
Moni lapsi ei juuri reagoi vauvana aikaeroon, sillä päivän ja yön ero on muutoinkin häilyvä, ja pikku-unia vedetään joka tapauksessa pitkin päivää. Toki päivärytmi hieman muuttuu, mutta se on tasoitettavissa paljon helpommin vauvana kuin hieman vanhempana.
Siinä iässä, kun päivätorkut lyhenevät ja vähenevät, aikaerosta alkaa tulla viimeistään haaste lapsellekin. Meillä tyttären jet lag alkoi vahvistua, kun tytär läheni 2 vuoden ikää.
Sanotaan, että kokonaisuudessaan jetlagista toipuminen vie yhtä monta päivää, kuin on tunneissa aikaerokin. Käytännössä siis 7 tunnin aikaero, vie viikon ja niin edelleen. Meillä Sri Lankassa tyttären aikaerorasitus vei 4 päivää. Jet lagia pahensi pitkät lennot kohteeseen, jotka varmasti veivät energiaa kaikilta ja sekoittivat koko päivärytmin. Aikaero Sri Lankaan on 3,5 tuntia, joten ainakin tässä tapauksessa mentiin ihan sanonnan mukaan.
Meillä tyttären jet lag alkoi vahvistua, kun tytär läheni 2 vuoden ikää.
Lapsen jet lag -oireiden helpottaminen
Jet lag siviittää tietenkin aina etenkin alkumatkaa ja kotiinpaluuta. Sanotaan, että itään päin matkustettaessa aikaero on pahempi. Oman kokemuksemme mukaan tämä on tosi kuin vesi.
Emme kuitenkaan olleet osanneet tai tajunneet varautua täysin pikkuseikkailijamme jet lagiin. Niinpä löysimme heti ekana lomapäivänä itsemme googlettamasta viimeisillä voimillamme, mitä hittoa tässä nyt pitikään tehdä. Sen avulla summasimme nämä tärkeät ensiavut.
1. Aloita sopeutus uuteen aikaan jo kotona
Tämän vinkin olemmekin tienneet jo kauan, mutta usein lähtöviikolla on niin paljon muutakin kiirettä, että aikaeron siirto helposti unohtuu. Esimerkiksi Euroopassa tämän ansiosta voit kuitenkin selvitä kokonaan ilman ihmeellisempää aikaerorasitusta lapsesi kanssa.
Jos olet suuntaamassa kaukomaille, ei mikään seitsemän tunnin muutos voikaan tapahtua vielä kotosalla. Kannattaa kuitenkin aloittaa kellon siirtäminen muutamaa päivää aikaisemmin kohti kohdemaan aikataulua ja päivärytmiä.
Nukkumaanmeno- ja heräämisaikojen siirtäminen 1–2 tuntia myöhemmäksi/aikaisemmaksi kannattaa aloittaa viimeistään paria päivää ennen lentoa. Univelkaa ennen lentoa tulisi aina välttää.
Esimerkiksi Euroopassa tämän ansiosta voit selvitä kokonaan ilman ihmeellisempää aikaerorasitusta lapsesi kanssa.
2. Lepopäiviä alkuun ja loman jälkeen
Älä välttämättä heti lentokentältä suuntaa rankimman loma-aktiviteetin pariin, vaan ota iisisti pari päivää. Näin myös itse jaksat rentoutua loppulomalla.
Meillä on itsellämme ahne tapa, että emme koskaan ota pehmeää lähtöä saati kotiinpaluuta reissuillemme. Heti loman alkaessa lähdemme jo kentälle. Matkan kutkutus on yksinkertaisesti niin suuri, että emme malta pysähtyä edes yhdeksi yöksi kotiin, vaan koneeseen suunnataan yleensä heti, kun päivätöissä olemme läppärin kannen sulkeneet.
Lapsen aikaerorasituksen kannalta tämä tarkoittaa sitä, että loppuloman onnistumiseksi meidän on aivan pakko ottaa alkuun pari leppoisaa hengailu- ja lepopäivää. Ja näin meitä viisaammatkin suosittelevat.
Tulemme aina myös viime tipassa loman loppuessa takaisin. Koko loman ahnehtiminen nk. matkustuspäiviksi tarkoittaa sitä, että tullessamme lomalta takaisin kotiin ja töihin otamme suhteellisen iisisti ekan paluuviikon. Iltaisin ei paljoa ohjelmaa suunnitella. Kaikki tehdään jaksamisen mukaan.
Tosin näin se saattaisi mennä, vaikka meitä yhä matkustaisi kaksi aikuista reissuporukassa, mutta lapsen tultua tämä on ollut aivan pakollinen toimintakaava.
Ota iisisti pari päivää. Näin myös itse jaksat levätä ja rentoutua loppulomalla.
3. Kiinni uuteen päivärytmiin heti
On suositeltavinta siirtyä uuteen päivärytmiin jo heti lentokoneessa. Eli ruokailu ja muut toimet pyritään muuttamaan koneessa tai viimeistään perillä mahdollisimman nopeasti uutta aikaa vastaaviksi. Yöllä tulee pyrkiä nukkumaan ja päivällä pysymään valveilla.
Jokainen lapsi reagoi ympäristöjen ja rytmin muutoksiin eri tavoin. Tyttäremme on aktiivimatkustelumme vuoksi oppinut jo pienestä pitäen ympäristön ja olosuhteiden vaihdoksiin. Niinpä myös aikaerosta selviytyminen on sujunut ilman uuden paikan tuomaa liiallista hämmennystä.
Oikeastaan tyttären jet lag ei juuri oirehdi päivän aikana toistaiseksi. Toki hän on hieman väsyneempi, mikä tarkoittaa pidempiä päiväunia tai useampia silmän lurpsahtamisia pitkin päivää, hitaita, viipyileviä aamuja ja aikaisia simahduksia iltaisin.
Juurikin Sri Lankassa lapsi oli sen verran väsyneempi päivisin, että annoimme hänen nukkua tavallista pidemmät päiväunet. Tämä oli ensimmäinen virhe. Päiväunet olisi pitänyt pitää aivan yhtä pitkinä, maksimissaan parin tunnin torkahduksina kuten kotonakin, myös uudella aikavyöhykkeellä. Myös nukkumaanmenoa olisi kannattanut yrittää venyttää, eikä lasta laittaa heti suosiolla nukkumaan, kun silmiä alkaa kutittaa.
Lapsi ei siis kiukuttelee välttämättä jet lagissa koko päivää väsyneenä, vaan saattaa suurimman osan päivästä toimia virkeenä omana itsenään. Ainoastaan päiväunien aika, määrä sekä nukkumaanmenoaika vaihtuu. Tämä on kaikkein hämäävintä.
Sri Lankassa mekin laitoimme tytön hyväntuulisesti ja uneliaana nukkumaan illalla muutamaa tuntia ennen normaalia nukkumaanmenoaikaa. Olimme myös antaneet hänen nukkua väsymyksen vuoksi pidemmät päiväunet.
Kamala virhe. Siinä vaiheessa, kun olimme itse valmiita menemään nukkumaan, tyttö nousi virkeänä kuin ”päiväuniltaan”.
Lapsi ei siis kiukuttelee välttämättä jet lagissa koko päivää väsyneenä, vaan saattaa suurimman osan päivästä toimia virkeenä omana itsenään.
4. Lepää myös itse silloin, kun lapsesi lepää
Toinen virheemme oli se, ettemme tietenkään itse olleet tajunneet levätä, kun lapsi oli nukkunut päivällä. Vanhempien yleinen virhe ihan arjessakin. Tuntuuko tutulta?
Kun lapsi siis heräsi illalla, olimme itse lopen uupuneita. Oikeastaan meille olisi koko perheelle sopinut nuo 2- vuotiaan päivärytmin nukkumaanmenoajat ja päivätorkut loman ekoina päivinä.
Emme tietenkään itse olleet tajunneet levätä, kun lapsi oli nukkunut päivällä. Vanhempien yleinen virhe ihan arjessakin.
5. Varaudu lapsen ilta/yötouhuiluun
Mitä tehdä, kun lapsi herää juuri silloin, kun olisit itse valmis kaatumaan sängylle sikeään uneen? No koska lasta ei voi pakottaa nukkumaan, pakotetaan tietenkin oma kroppa pysymään vielä hereillä. Ja ihan hirveää se voi olla.
Tässä vaiheessa on hyvä olla suunniteltuna jotain järkevää tekemistä lapselle, joka ei rasita liikaa uupunutta vanhempaa, mutta ennen kaikkea ei stimuloi liikaa lapsen omaa aktiivisuutta.
Kirjat, kännykkäpelit ja YouTube toimivat hyvin meillä. Niiden avulla jaksoimme itse valvoa läpi karmivimman vaiheen, eli ensimmäiset kaksi iltaa. Tyttären virkeystila kesti illalla herätessä 1,5-3 tuntia. Tämän jälkeen hän oli oikeasti valmis nukkumaan ja nukkui sikeästi aamuun asti.
Kun lapsi herää, on tärkeää antaa myös pientä ruokaa ja juomaa, jotta homma ei mene nälän vuoksi itkuskeluksi. On myös suositeltavaa pitää valoja päällä mutta tarpeeksi hämärällä, jotta lapsi hahmottaa, että ollaan yhä illassa.
Kesken uniaan heräävälle lapselle tarvitaan tekemistä, joka ei rasita liikaa uupunutta vanhempaa, eikä stimuloi liikaa lapsen omaa aktiivisuutta.
Millaisia kokemuksia sinulla on lapsen jet lag -oireista ja toipumisesta? Olisi kiva kommenteissa kuulla parhaat vinkit, miten teillä on aikaerorasituksesta matkoilla selvitty jälkikasvun kanssa.
9 Comments
Hyviä vinkkejä ja voin allekirjoittaa nämä kyllä! Matkustettiin hieman alle vuoden ikäisen kanssa Thaimaahan ja runnottiin paikallinen rytmi läpi parissa päivässä. Toki silloin oli ihan normaalit haasteet päiväunien kanssa, kun just oltiin siirtymävaiheessa kaksista unista yksiin 😅
Voihan aikaero! Me ollaan juuri reilun viikon siirtymällä saatu Vietnamissa sotkettu rytmi taas suhteellisen normaaliksi. Ensimmäiset aamut kyllä herättiin kolmen ja viiden välillä. Aikaerosta toipuminen on aina rankkaa, ja parhaiten meillä on toiminut se, että loman alkuun ja loppuun varaa tarpeeksi aikaa levolle. Myös pitkä matkustaminen on rankkaa niin aikuisille kuin lapsillekin, joten ylimääräistä lepoa tarvitsevat kaikki. Mitenkään keinotekoisesti ei olla yritetty kääntää rytmiä, vaan lähinnä varmistettu se, että on aikaa ottaa rennosti. Kotona se on yleensä vaikeampaa, kun pitäisi jo sännätä töihin ja arkeen, mutta lomalla se on jopa osa hauskuutta: saa ihan hyvällä luvalla ottaa yhteiset päiväunet, joita ei muuten ikinä nukuttaisi.
Me ollaan matkustettu niin vähän, ettei meillä ole kokemusta juurikaan. Viime marraskuussa kävimme kanarialla ja silloin taisi aikaero vaikuttaa enemmänkin vanhempiin kuin lapsiin 😀
Mulla kävi oikein kauhun säväys kropassa kun luin tuon, että lapsi herääkin ”päiväunilta” juuri kun vanhemmat ovat menossa yöunille. Ihan karseinta. 😀
Mulla on ehkä pahin kokemus vuoden takaa kun tulimme jenkeistä takaisin kotiin. Lapset olivat 2,5 v. ja 4,5 v. Esikoisella oli yöunet klo 13-01. Kuopus taas nukkui 4 h ja valvoi 4 h kellon ympäri. Meillä lapset siis kotihoidossa ja yritin sitten itse nukkua silloin kuin pystyin. Siihen päälle vielä oma nuhaflunssa. Lopulta esikoinen jotenkin pääsi rytmiin ja kuopuksen kanssa vaan pistin stopin yöheräyksiin, että nyt on yö, ei syödä mitään, ei valoja päälle ja otin viereen sänkyyn sekoilemaan. Kyllä se siitä sitten. 😀
Emme juuri ole päässeet matkustelemaan, joten vinkkejä ja kokemuksia ei oikeastaan ole 🙂 Toivottavasti asia kuitenkin korjaantuu ja pääsemme matkalle jossakin kohtaa 😀
Me ollaan lennetty lasten kanssa nyt kahdesti tänne Havaijille, ekan kerran silloin kun tänne muutettiin kesällä 2017 (lapset silloin 4 ja 6) ja nyt viime kesäloman jälkeen. Mulla ei silti ole vinkin vinkkiä, koska molemmat on luonteiltaan niin erilaisia ja reagoivat myös väsymykseen aivan eri tavoin, heh. Mutta koska me ollaan molemmilla kerroilla tultu ns. jäädäkseen, eikä meillä siksi ole ollut kiirettä saada rytmiä kuntoon, niin ollaankin sekoiltu sitten ihan rauhassa. Mulla taisi kestää pari viikkoa loman jälkeen taas tottua uuteen rytmiin ja tähän 12 tunnin aikaeroon, lapsilla meni ehkä noin viikko. Raskasta hommaa se kyllä on 🙂
Kiitos, hyviä vinkkejä ja muistutuksia! Me ei olla matkustettu lasten kanssa tähän astin kuin kertaalleen niin, että isot aikaerot ovat olleet voitettavina. Muutamakin ihminen sanoi meille ennen matkaa, että lapset eivät kärsi aikaerosta ollenkaan, mutta ainakaan meillä se ei alakouluikäisten lasten kanssa pitänyt missään määrin paikkansa. Eli sekaisin oltiin sekä kohteessa että reissun jälkeen kotona. Nyt on taas syksyllä pidempi reissu lasten kanssa buukattuna, joten täytyykin miettiä, miten aikaero olisi silloin selätettävissä pienimmällä vaivalla.
Tosi hyviä vinkkejä! Itse en meinaa sopeutua aikaeroon ja jo tänä tunnilla kellojen siirto tuottaa tuskaa monta viikkoa. 🙂
Teiltä saa kyllä tosi kivasti hyviä vinkkejä! Me ei olla vielä koskaan käyty lasten kanssa (tai kahdestaan) missään reissussa eikä näitä välttämättä muistaisi huomioida jos oltaisiinkiin innoissamme matkalle lähdössä 😀