LAPSEN KANSSA LENTÄMINEN. Mikä neuvoksi, kun lapsen korvat menevät lukkoon lentokoneessa? Mitä tehdä, kun et vielä tiedä, reagoivatko lapsen korvat lennolla mitenkään? Mekin stressasimme pikkuseikkailijamme korvia ennen ensimmäisiä lentomatkoja, mutta onneksi ihan turhaan. Lisäksi vauvan korvat reagoivat vain harvoin lentokoneessa ilmanpaineen vaihteluihin.
Tuntuu siltä, että yksi vanhempien suurimmista huolista lapsen kanssa lentokoneessa ovat korvat. Ainakin, jos keskustelupalstoja ja somen vertaistukiryhmiä on uskominen. Onneksi myös vinkkejä korvakipujen helpotukseen näyttää löytyvän.
Itse tein oman ensimmäisen lentomatkani ollessani 8-vuotias. Muistan, kuinka korvat tuntuivat oudoilta sekä nousuissa että laskuissa. Karkkeja imeskellen selvisin vanhempien jännittämästä hetkestä.
On luonnollista stressata ensimmäisiä lentokertoja lapsen kanssa. Mekin pelkäsimme, miten tyttäremme korvat lentokoneessa reagoisivat, ennen kuin yhtäkään reissua teimme.
Korvien lukkiutuminen johtuu siitä, että koneen nousut ja laskut ovat nopeita, ja paineen muutokset korvakäytävässä tapahtuvat paljon nopeammin, kuin mihin korvat ovat tottuneet. Lapsella vastaavanlaisia tuntemuksia on ollut vielä harvoin, eikä tekniikka omien korvien avaamiseen ole hallussa.
Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempi. Monella lapsella voi korvat mennä lukkoon ja tuottaa outoja tuntemuksia. Kipuun asti lentokoneessa ei välttämättä aina ylletä. Itkukin saattaa päästä ennemmin uudesta yllättävästä tunteesta.
Itse asiassa ihan pienen vauvan korvat eivät reagoi lentokoneen paineeseen vielä ollenkaan, sillä pään aukile ei aiheuta paineen vaihdosta korvissa samalla tavalla kuin vanhemmilla lapsilla. Lisäksi vauvan kanssa matkustaessa on hyvin luonnollista imettää tai juottaa vauvaa sekä nousun että laskun ajan.
Monella lapsella korvat voivat tuottaa outoja tuntemuksia lentokoneessa. Kipuun asti ei välttämättä aina kuitenkaan ylletä.
Kantapään kautta ekaan reissuun
Me otimme vanhempina korvajännityksen hyvin kirjaimellisesti ensimmäisellä reissulla: Juotimme vauvalle tuttipullollisen maitoa nousun ajan, ja toisen laskeutuessa. Lento kesti nelisen tuntia ja siis maitoa tuli nautittua pienessä ajassa runsaasti. Ikää tyttärellä oli tuolloin vajaa 2 kuukautta.
Oikeasti pikkuseikkailijan korvat eivät reagoineet lentokoneen paineeseen mitenkään. Maito kyllä maistui.
Eipä tullut mieleen tuossa vaiheessa, että lapsellamme on sen verran haastava refluksinen maitoproteiiniallergia, että ylöshän se tulee. Ja tietenkin heti kentällä äidin pitkään tukkaan.
Siinäpä sitten kävimme hakemassa laukut hihnalta, vuokraamassa auton, hakemassa auton suuresta parkkihallista, ajamassa ensimmäiseen majapaikkamme Dubliniin ja tsekkaamaan sisään huoneeseen vaivaannuttavan tervetuliaisdrinkkihetken kera mukavassa tuoksutukassa.
Olo oli kuin voittajalla. Lapsen korvat eivät sattuneet, eikä hän ollut moksiskaan koko lennosta. Perheen äiti sai latvoihinsa bio-orgaanisen maitonaamion. Elämyksiä antava kokemus.
Olo oli kuin voittajalla. Lapsen korvat eivät sattuneet, eikä hän ollut moksiskaan koko lennosta.
Vaikka emme ole kovia stressaajia, niin pakko myöntää, ettei meidän korvajännitys helpottanut seuraavallakaan reissulla. Olimme kuulleet puuduttavista korvatipoista Orodropseista, joita saisi reseptittä käyttää jo ihan pienillekin lapsille.
Halusimme ottaa varman päälle ja testata. Annostusta ei löytynyt lääkepurkista, mutta lääkärin mukaan viidellä tipalla korvaa kohden pärjäisimme pienen vauvan kanssa.
Tippojen valuttaminen korvaan portilla ennen koneen nousua vei 20 minuuttia, sillä aineen piti antaa valua korvaa kohden 5-10 minuuttia. Pakko sanoa, ettei se ihan ollut ihan helpointa hommaa.
Paristi kokeilimme lennoilla Orodropseja, kunnes hellitimme hullunkurisesta rituaalista. Ei meidän vauvamme korvat mitenkään paineisiin reagoineet, jos hän vain oli terve.
Tämän jälkeen puuduttavat tipat ovat kulkeneet matkassa siltä varalta, että matkan aikana pikkuseikkailija ehtisi napata flunssan ja korvien kanssa olisi oikeasti haasteita.
Lapsemme on nyt lähes 2,5 vuotta ja lentänyt kymmeniä kertoja. Kerran tuli pieni inahdus laskeutuessa, kun hän oli oikeasti flunssassa. Ratkaisuna toimi siemaus hedelmäsosetta tuubista.
Puuduttavat tipat ovat kulkeneet matkassa siltä varalta, että matkan aikana pikkuseikkailija ehtisi napata flunssan
Lapsi ja korvat lentokoneessa: 10 suositelluinta kikkaa
Koska korvajännitys on matkustavien vanhempien suurimpia huolenaiheita, keräsimme vanhempien ja ammattilaisten suositelluimmat vinkit yhteen.
Haluamme kuitenkin huomauttaa, että emme ole kumpikaan lääketieteen ammattilaisia, emmekä ole testanneet kaikkia jippoja. Meidän matkustusmukavuutta nämä vinkit ovat kuitenkin helpottaneet. Vinkit ovat tatuoituna muistiin, kun lapsi alkaa reagoida korviensa kanssa tai korvat menevät lukkoon vanhempanakin.
Painetta tasaavat korvatulpat
Apteekin vastaus korvien lukkiutumiseen ovat kymmenkunta euroa maksavat paineen tasaukseen kehitetyt Earplanes– korvatulpat . Niitä on myynnissä sekä aikuisille että pienempää kokoa lapsille. Tulppien erikoisuus on painetta säätelevä suodatin, joka on valmistettu huokoisesta keraamisesta aineesta. Suodatin tasoittaa ja säätelee matkustamon ja korvakäytävän välistä painetta siten, että paine tasaantuu hitaasti.
Mikkihiirikikka
Lentohenkilökunnan tuntema kikka on asettaa korville kertakäyttömukit, jonka pohjiin on laitettu lämpimällä vedellä kasteltu nenäliina tai servetti. Pahvimukit asetetaan korvia vasten. Kuppien sisään muodostuu höyryä, joka vähentää painetta ja poistaa kivun tai lieventää sitä.
Nenäsuihkeet
Nenäsuihkeet on tunnettu apu aikuistenkin korvien kipuun lentokoneessa, ja onneksi ne toimivat lapsillakin. Suihketta nenään nousun ja laskun aikana. Merkkejä on monia (Otrivin, Nasolin sekä ihan pienimmille tarkoitettu Physiomer Baby Mist), joten hankkiessa kannattaa kysyä konsultaatiota suoraan apteekista.
Puuduttavat korvatipat
Puuduttavat korvatipat (Orodrops) ovat oiva apua lapsen korvatuntemusten lievittämiseen. Tipat laitetaan korviin juuri ennen koneeseen nousemista tai puolisen tuntia ennen laskua. Huomioithan , että lapsi pitää pitää vaaka-asennossa 5-10 minuuttia korvaa kohden, jotta aine ehtii valua korvakäytävään. Jotkut suosittelevat pumpulituppojen lisäämistä korviin, jotta aine ei valu ulos. Itse koimme, että tarpeeksi vaikuttavaa ainetta ehti valua sisään suositellussa ajassa, kunhan sen laitto onnistui. Öljyisten tippojen laittaminen on lievästi suttaavaa touhua.
Särkylääke
Moni korvakipujen kanssa kamppaillut uskoo ihan tavallisen särkylääkkeen voimaan. Osa on löytänyt siitä ainoan avun. Ja nimenomaan ibuprofeiinipohjaiset särkylääkkeet. Kätevintä on pitää vain pieni pullo nestemäistä särkylääkettä mukana lennolla, sillä pullot ovat yleensä lasipulloja. Muistathan ottaa mukaan myös särkylääkkeen annostusruiskeen. Vanhemmille lapsille kelpaavat toki jo tavalliset tabletitkin.
Jotkut ovat vinkanneet, että matkapahoinvointilääkkeet saattaisivat auttaa. Myös sukeltajilta löytyy omatekoisia jippoja ja seoksia paineen tasaamiseen. Näitä emme kuitenkaan varmasti uskaltaisi ujuttaa ikinä lapsemme korvaan, koska moiseen hommaan koe-eläimenä emme olisi valmiit itsekään.
Juominen ja syöminen
Yksi yleisimmistä kikoista välttää korvien lukkiutuminen kipuun asti tuntuu yhä olevan juominen ja syöminen. Vauvoille tämä tarkoittaa useimmiten maidon juottamista tuttipullosta tai imettämistä. Myös ihan pelkkä tutin imeminen vähentää korvien lukkiutumista.
Hieman vanhemmille pikkulapsille paineentasaukseen toimivat tuubeissa olevat hedelmäsoseet ja smoothiet. Ideana on tuubin imuliike ja tapeeksi nestemäinen, juotava ruoka. Jotkut sanovat, että korvien lukkiutumista voi estää jopa naksuilla, rusinoilla ja kuivatuilla hedelmillä. Vaikka kuivia ovatkin, niiden syöminen saa lapsen aukomaan suutaan juuri sellaiseen malliin, että lukkiutuminen ja kivut estyvät.
Vanhemmille lapsille voi ottaa mukaan haastetta vaativia karkkeja ja pillimehuja. Karkeista parhaiten näyttäisivät toimivan pitkään kestävä tikkari, kovat imeskelykarkit ja viinikumit, joiden pureskelussa on hommaa ja menee tovi. Myös purkkaa, sokerittomia muumipastilleja ja hakkaraisia moni kokee toimiviksi lentokoneessa. Jos karkit eivät ole teidän perheessä se juttu, kuivatut hedelmät toimivat toki vanhemmillekin lapsille.
Haukottelu ja nieleskely, korvien aukipuhaltaminen
Hieman vanhemmille lapsille voi jo ennen lentokoneeseen astumista opettaa tapoja tasata korvien lukkiutumista. Hommaa voi harjoitella esimerkiksi näköalatornin hississä tai vaikka tunneliin menevässä junassa, jos sellaisiin paikkoihin on helppo pääsy. Korvat saa auki myös pitämällä nenästä kiinni ja puhaltamalla nenään. Näin korvat poksahtavat itsestään auki, kun paine matkustamossa alkaa muuttua.
Korvatulehdus ja lentäminen
Pari kertaa on meilläkin ollut korvatulehdus ennen matkaa. Jos korvatulehduksen oireita on havaittavissa, kannattaa aina juuri ennen matkaa käydä tarkistuttamassa korvat lääkärillä. Lääkäri voi tarvittaessa myös määrätä erityistä suihketta (mm. Xylometazolin), joka lääkitsee tulehtunutta korvaa erityistilanteessa.
Kokemuksia lapsen korvakivuista lentokoneessa? Oletko sinä jännittänyt Lapsen korvia ennen ensimmäistä kertaa lentokoneessa? Millaisia kikkoja teillä on käytössä? Kerro kokemuksistasi kommenteissa. Kaikki vinkit ovat tervetulleita vanhemmille, jotka jännittävät lapsensa selviytymistä lennolla.
Comment
Silloin kun vielä imetin lapsia niin se oli kyllä ehdoton salainen aseeni. Ja muuten juuri tuo syöminen ja juominen. Nyt lapset onneksi on jo niin isoja, että purkalla mennään. Lapsen itku koneessa on vaan niin sydäntä raastavaa.
Ihanaa kesän alkua teille!
[…] Lisää vinkkejä lapsen kanssa lentämiseen tarjoaa myös ihana Jetlaggies -blogi. […]