”Jahas, teidän reissut on sitten reissattu. Onneksi ehditte nähdä niin monta maata”, sanoi useampikin epäluuloinen maailmanlopunennustaja, kun viime Balin reissun jälkeen oli tullut aika paljastaa, ettei bikinikunnon latistuminen ollut terassilla luuhaamisen ja eksoottisten herkkupatojen seurausta.
Mitä vielä! Tällainen näkökulma, kun ei ollut juolahtanut meille mieleen ollenkaan.
Meille tulokas oli seikkailun laajentaja. Uusi tyyppi, jolle halusimme näyttää maailmaa erilaisine kulttuureineen, luontoelämyksineen ja mielettömine kokemuksineen. Ei ollut tullut mieleen ajatella reissujen loppuvan, ei edes niiden määrän supistuvan.
Muun maailman kautta lapsi oppii, miten elämä makaa tutun kotiympäristön ulkopuolella. Matkustamiseen voi liittää lukuisia mieleenpainuvia hetkiä. Muistot kantavat koko elämän.
Voimme maistella hedelmiä, joita ei lähimarketin hyllyltä löydy. Tunnustella vieraanvaraisuutta, joka on suomalaiselle kulttuurille liian ylenpalttista. Hämmästellä maisemia, jotka menevät korkeammalle, syvemmälle, vehreämmälle ja oudommalle sfäärille kuin yksikään kotimaan kokemus. Tietenkään unohtamatta tutustuttaa maailmaa ihmettelevää ja siitä ajatuksiaan idättävää lasta omaan kotiympyräänsä.
Muun maailman kautta lapsi oppii, miten elämä makaa tutun kotiympäristön ulkopuolella.
Joku muistutti, että ei välttämättä ”ihan lopettaa”, mutta ”ehkä jatkatte sitten myöhemmin”. Mutta koska? Koska maailma on valmis lapselle? Onko Suomi ainoa lintukoto, jonka lapselleen uskaltaa näyttää ennen eskaria? Ja esitämmekö sitä ennen olevamme ihan toisenlaisia vanhempia, jotka eivät etene kotihuudeja pidemmälle?
Joku kertoi, ”ettei vauva viihdy ulkomailla”. Kotona vainko, siis? Mutta jos lapsi oppii pienestä asti erilaisiin ympäristöihin, mistä vauva tietää nukkuuko se päiväuniaan Varsovassa vai Punavuoressa?
Ja onko se lapsi, joka lopettaa sen reissaamisen? Vai lopettavatko sen kuitenkin ne vanhemmat? Miksi lopettavat? Mitä, jos vain jatkaisivat.
Ensin matkustelu on vanhempien perässä tulemista. Silloin saa käsitystä, miten lapsi suhtautuu liikkumiseen, vieraisiin ympäristöihin ja nopeisiin vaihteluihin. Opetellaan sitä tapaa, joka juuri meille perheenä on reissaamisessa paras.
Onko se lapsi, joka lopettaa sen reissaamisen? Vai lopettavatko sen kuitenkin ne vanhemmat?
Jo puolivuotias kokee ympäristöään omien vanhempien huolenpitoa pidemmälle. Tällöin uusi reissaaja alkaa rikastuttaa koko reissuporukan elämystä. Kaikki on uutta ja ihmeellistä, myös ulkomailla.
Ensin hämmästellään pieniä asioita, sitten suurempia. Tavataan uusia tuntemattomia ihmisiä, vieraita paikkoja ja tuntemattomia elämyksiä. Aivan kuin aikuinenkin seikkaillessaan maailmalla. Lapsi kokee samat asiat omalla tavallaan. Ja aikuinen lapsen kanssa saa omalle reissukokemukselleen maailman mehevimmän lisämausteen.
Kun lapsi ja hänen ymmärryksensä kasvavat tulee eläinten, meren, vuorten, ruokien ja urbaanien ihmetysten rinnalle lukuisia muitakin uusia kulttuurisia ja yhteiskunnallisia juttuja. Pieniä sävyjä ja kokemuksia, joka ulottaa maailman hahmottamisen aivan uudelle tasolle.
Uusi reissaaja alkaa rikastuttaa koko reissuporukan elämystä. Kaikki on uutta ja ihmeellistä, myös ulkomailla.
Näitä elämyksiä ei opi vain kirjoista ja tarinoista, vaan kokemalla asiat itse. Tämän havaitakseen ei tarvitse matkustaa toiselle puolelle maailmaa. Jo Ruotsin, Viron tai toisen paikkakunnan reissu riittää. Maailma on toisenlainen kotiympäristön ulkopuolella.
Se, minne lähdetään on kiinni vanhemmista. Toiset tykkäävät hunajasta ja suitsukkeista, jotkut kookosöljystä ja turkoosista merestä. Jotkut saunan tuoksusta ja kotilaiturista. Toiset haluavat rakentaa reissunsa itse, toiset antavat homman mielellään ammattilaiselle.
Voimavaroja, ja juu niitä ylimääräisiä varojakin, toki tarvitaan. Mutta loppu ei lapsi reissaukselle ole, vaan uuden alku.
Maailma on monikerroksinen, kompleksinen kokonaisuus. Ihmiset ja olot ovat erilaisia. Asiat voivat toimia toisella tapaa kuin totuttu. Erilaisuus on rikkaus. Matkustelu on rikkaus. Ja sellaista rikkautta emme lapseltamme koskaan veisi.
Tyttäremme ensimmäiset reissut varattiin hänen ollessaan vielä tiukasti kiinni napanuorassa. Kahden kuukauden iässä hän lähti kanssamme road tripille Irlantiin. Sitten päiväreissulle Tallinnaan, sitten pitkälle viikonlopulle Ruotsiin. Sitten lisää Eurooppaa, vähän enemmän Aasiaa ja roima kaktuksenmakuinen ripaus Karibiaa.
Ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä tyttäremme oli käynyt kolmessa maanosassa ja vieraillut yhdeksässä eri maassa. Yhtään reissua emme kadu ja uusia suunnitellaan jatkuvasti. Maailman kokeminen hänen kanssaan ja kauttaan on meillekin joka kerta uusi ihmeellisen upea seikkailu.
Matkustelu on rikkaus. Ja sellaista rikkautta emme lapseltamme koskaan veisi.
Loppu ei lapsi reissaukselle ole, vaan uuden alku.
You might also like
12 Comments
Olen samaa mieltä, että lapsi ei lopeta reissaamista. Omalla kohdalla on rehellisyyden nimissä sanottava kuitenkin, että matkustaminen on muuttunut lasten jälkeen. Meillä niitä lapsia on kolme, joista kaksi ensimmäistä 1v 3kk ikäerolla. Lasten kanssa reissaaminen vaatii enemmän etukäteissuunnittelua. Lisäksi olemme kyllä joutuneet miettimään minne lapsia on turvallista viedä. Hygienian kanssa joutuu ihan eri tavalla olemaan tarkka. Mutta kuten kirjoititkin, niin lapsen kanssa matkustaminen avaa myös ihan uusia asioita matkustamisessa: näkee tuttujakin asioita uusin silmin. Meidän lapset ovat jo vähän isompia (6-11-vuotiaat) ja nyt matkustaminen on ihan mahtavaa, kun lapset jo itsekin suunnittelevat matkoja ja muistelevat kokemuksiaan jälkeen päin. Matkatavaramäärä on vähentynyt huomattavasti ja matkat ovat paljon rennompia, kun ei tarvitse vahtia lapsia enää niin haukkana.
Samaa mieltä. Muun muassa tulevaa Sisilian matkaa suunnitellessamme törmäsimme majoitusvaihtoehtoihin, joissa matalareunaisille kattoterasseille vievät kaiteettomat kierreportaat olisivat aikaisemmin olleet yksi valintakriteereistä. Tilanne kääntyy äkkiä päinvastaiseksi, kun peliin astuu ensiaskeleitaan ottava pikkutaapero 🙂
Hygieniaan kiinnitimme, tai ainakin pyrimme kiinnittämään, erityistä huomiota Kaakkois-Aasian turneellamme. Jokaista suuhun menevää tavaraa tuskin kukaan pystyy puhdistamaan, mutta eiköhän tuttipullojen ja tuttien huolellisemmalla desifioinnilla ainakin jonkinlainen vaikutus ole. Jotkut toisaalta sanovat, että myös niille vierasperäisille bakteereille olisi hyväkin altistua paremman sietokyvyn kannalta. Vaikea sanoa, mikä määrä loppujen lopuksi sitten on hyväksi ja mikä vähemmän…
Lapsen kanssa matkustaminen on NIIIN ihanaa! Juurikin se maailman katsominen täysin uusin silmin, wau! En olisi voinut uskoakaan, miten paljon se antaa lisää innostusta koko matkustamiseen.
Minun tyttäreni on nyt kolmeen ikävuoteen ehtinyt käydä 15 maassa, eikä loppua näy! <3
Ihan pienten lasten kanssa reissaamisesta ei ole kokemusta mutta vähän vanhempien kummilasten kanssa olemme purjehtineet Karibialla, käyneet safarilla Afrikassa, kolunneet kauppoja New Yorkissa – ja joka kerta on ollut mukana myös ajatus siitä, että vaikka seudut ehkä meille ovatkin olleet entuudestaan tuttuja, niin kun mukana on kolmas tai ehkä neljäskin silmäpari, niin kohteet kokee uudelleen ja vähän erilaisina.
Ei lapsen tarvitse lopettaa reissaamista. Meille kuitenkin kun oli kolme lasta jossain vaiheessa rajoitti niin, ettei mukavuudenhaluisena haluttu lähteä juurikaan pohjoismaita kauemmaksi. No vaikutti siinä rahakin. Nyt kun on lapsenlapsi olen ajatellut, että ilman muuta otan hänet mukaan josku matkalle. Ja itse asiassa hän olikin mukanamme Hollannissa. Harmi vaan, että oli koko matkan ajan kuumessa ja kipeä!
Voi kuinka upea, että otitte lapsenlapsen mukaan. Tuo on tärkeää lapselle, mutta myös lapsen vanhemmille <3 Ehkä ensi kerralla pysyy terveenäkin koko reissun.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Itselläni ei vielä lapsia ole eikä varmaan ihan hetkeen vielä tule, mutta ehdottomasti kun aika on oikea ja jos lapsi/lapsia tulee, aijon jatkaa matkustelua ja todennäköisesti emme tule asumaan Suomessa paljoakaan. Olen todella kiitollinen omille vanhemmille että he ovat antaneet minulle mahdollisuuden matkustaa näin paljon. Jo ihan pienestä asti olen matkustellut todella paljon ja kiertänyt aivan älyttömän monia eri paikkoja vanhempieni kanssa ja asunut 5 kk Amerikassa. Nämä ovat aina olleet parhaita lapsuus muistoja ja näistä olen oppinut ihan älyttömästi. Ehdottomasti jos suinkin on mahdollisuus, niin suosittelen tätä kaikille. Toki lapsien/lapsen kanssa on hieman haastavampaa tai pitää ottaa useampi asia huomioon, mutta on se sen arvoista! Hyvä te! 🙂
Upeaa, että vanhempasi ovat ottaneet sinut mukaan jo pienestä lähtien. Lapsuudesta se omakin reissukärpänen on taitanut meitäkin purra:)
Tuli reissukuume! 😀 Voisin ihan hyvin lähteä pienten lasteni kanssa reissuun enkä koe sitä mitenkään esteeksi. Päinvastoin, olisi kiva näyttää lapselle muutakin kuin omaa takapihaa.
Ihan mahtava teksti! Lapsi tai vanhemmuus ei lopeta matkustamista, harrastuksia tai muutakaan. Hienoa, että pieni pääsee teidän mukana näkemään maailmaa.
Minulle sanottiin samaa harrastuksista; nyt ne sitten loppuu, kun tulee lapsi. Ei loppuneet. Nyrkkeily, eräily ja maastopyöräily sai vaan uuden, upean vivahteen, kun tyttö kulkee mukana.
Mahtava asenne! Matkustimme 5kk esikoisen kanssa Thaimaahan kuukaudeksi, ja moni ihmetteli valintaamme. Emme me nyt mihinkään reppureissulle lähteneet, vaan ihan kunnon hotelliin jonne saa lääkärin kutsuttua jos olisi tullut tarvetta. Kaikki meni hyvin, ja reissasimme esikoisen kanssa vaikka kuinka paljon. Meillä kuopus lopetti reissaamisen, toistaiseksi. Hän on nyt 10 kuukautta, emmekä ole vielä yhtään reissua perheenä 😀 Mutta ehtiihän sitä!
Lapsen kanssa reissaaminen on toisenlaista. Mutta niinhän reissaaminen on toisenlaita kaveriporukassa, pariskuntana tai yksin. Tuskin moni seurustelusuhteen aloittava saa kuulla, että ”jaahas, nyt loppui reissaamine”. Miksi se siis loppuisi lapseenkaan. Uskon, että teillä on vielä kasvamassa suuri seikkailijatar, kun annatte noin hyvät lähdöt matkaan 🙂