LAS TERRENAS, DOMINIKAANINEN TASAVALTA. Viherpunaiset dolfiinit, terävähampaiset barracudat, jämäkät tonnikalat, kirjavat hummerit, oranssia välkehtivät doradot. Siinä ne lekottelevat röhnällään sunnuntaiauringossa kuin parhaat pubikaverit nenät punassa Alanyan hiekassa. Näidenkin kaverusten seuraava reissu käy ravintolaan.
Tämän tuoreemmaksi ei kala käy.
Las Terrenasin kalamarkkinat ovat täynnä toivoa. Antelias meren valtakunta tarjoaa parastaan. Kalastajat esittelevät komeaa saalistaan ja asiakkaat kiirehtivät valikoimaan herkullisimmat fisut raflansa illallispöytään.
Tämän tuoreemmaksi ei kala käy. Parhaassa tapauksessa se on nostettu vedestä vain vartti ennen viidakkoveitsen kosketusta. Juuri sen verran kestää matka riutalta rannalle.
Terävällä machetella suurenkin merenelävän perkaaminen onnistuu näiltä mestareilta muutamissa minuuteissa, eikä edes hansaplastia tarvita. Jos ravintolan grilli on valmiiksi kuumana voi peruspertti popsia täydellisesti paahdetun dolfiinin vain alle tunnin siitä, kun kala ui vielä parvessaan täysissä sielun ja hengen voimissa Atlantin laitavirroissa.
Myös hedelmät ovat täällä päin maailmaa ensiluokkaisen tuoreita ja mehut vastapuristettuja. Pehmeä hedelmäliha, aromikas maku ja kirkas väri, eikä yhtään lisättyä E-ainetta.
Eihän näille kehtaa edes kertoa, miten me pohjolassa nämä luonnon kultakimpaleet kypsytämme. Pistämme varastoon kaikenlaisten kemikaalien kera ja saamme tovin odotettuamme näennäisen täydellisen oloisia, standardikokoisia mangoja, papaijoita, passionhedelmiä ja vesimeloneita, joiden kirpeys rikkoo suun, vaikka maku on vain kaukainen muisto hedelmän omasta aidosta. Ja suomalaisten noloon viehtymykseen Norjan viljelylohiin ei ainakaan hiiskuta mitään.
Matkailun ihanuuteen kuuluu loistavat, ihmeelliset, kummalliset, järjettömät ja hirvittävät ruokakokemukset. Dominikaanisen keittiön simppelit, hyviin raaka-aineisiin perustuvat ruuat ovat mainioita. Eurooppalaiselta keittiöltäkin on varsin onnistuneita lainauksia, vaikka onkin vaikeaa ymmärtää miksi täällä lomailevat italialaiset ja ranskalaiset haluavat syödä eksoottisen ruuan saarella lähes vain oman maansa perusruokaa.
Ei liene yllättävää, että yhden maistuvimman ja varmasti karibialaisimman kala-annoksen saimme surffirannallamme Playa Bonitalla paikallisten pyörittämästä keltasinisestä kojusta Kiosco Ramonasta. Ramona-kioski on vanhoista laudoista kyhätty rakennelma, jonka tiskin takana rivi perusrommia ja ovi pimeään kahden kokin keittiöön. Paikka ei varmasti täyttäisi kotona hygieniavaatimuksia, mutta ruoka on silti käsitelty ensiluokkaisesti ja taidolla.
Pakkohan paikkaan oli palata useamman kerran. Samasta paikasta löytyivät myös reissun ihastuttavimmat caipirinhat.
Rommiahan, tuota dominikaanien päivittäistä vitamiiniannosta ja elämän eliksiiriä ei ruuasta ja juomasta puhuttaessa sovi unohtaa. Sitä juodaan sellaisenaan, vaaleana, tummana. Caipirinhoina, caipiroskina, mojitoina, cuba santoina, cuba libreinä ja guajitoina. Limellä, mangolla, omenalla. Sokerilla ja siirapilla. Aamupalalla, lounastauolla, afterworkinä, tervetuliaislasillisena, korttia pelatessa, kalan kanssa, pihviaterialla, kahvin ohessa, janojuomana, yskänlääkkeenä, piristysruiskeena, tunnelmanluojana, kun ei ole muuta tekemistä – tai ihan muuten vaan ilman tekosyitä.
Sitä mukavampi emäntä, mitä vahvemmat juomat. Rommilla ei täällä kitsastella.
Matkailun ihanuuteen kuuluu loistavat, ihmeelliset, kummalliset, järjettömät ja hirvittävät ruokakokemukset.
You might also like
Leave A Reply