MILFORD SOUND, UUSI-SEELANTI. Kaksi ja puolisataa sadepäivää vuodessa, yhteensä seitsemän metrin vuosisademäärät. Ei ihan pikkuripottelua, vaan tuplasti sen, mitä tulee pilvistä alas Amazonin sademetsän yllä. Erillistä kuivaa tai sadekautta ei ole, eipä tietenkään. Täällä sataa melkein aina.
Ei kuulosta ihan ensimmäiseltä paikalta, jonne lomalla hakeutuisi. Ja silti edessämme aukeaa maanpäällinen paratiisi.
Ei kuulosta ihan ensimmäiseltä paikalta, jonne lomalla hakeutuisi. Antihoukuttelevuutta lisää julmatuulinen Tasmanianmeri, joka iskee toistuvasti myrskynsä yhden maailman eteläisimmän vuonon Milford Soundin alkupäähän. Sekä yhdet telluksen ärsyttävimmistä itikoista sandflyt, tuttavallisemmin mäkäräiset, jotka osuvat valutettavasti tarkemmin tauluun kuin hiihtävä kaimansa.
Äärimmäisissä paikoissa, mahdollisimman hankalien kulkumatkojen takana asuu kuitenkin suurin kauneus ja hätkähdyttävimmät elämykset. Ja yleensä, kun tarpeeksi kauas matkustaa, kokemuksen kruunaavat yhteensattumat, joita ei ole kotoa googlaamalla osannut edes toivoa.
Paratiisin merkit vahvistuvat, paattimme soljuessa rauhaisasti eteenpäin 15-kilometristä vuonoa.
Nilkkaa päällystävän, kettumaisesti kutiavan puremaketjun ja epämääräisesti homeelta haiskahtavan yöpaikkamme jälkeen paratiisimainen kokemus on paikallaan. Kiitos edellispäivien sateiden ja kyseisen poikkeuksellisen aamuauringon, vuonoretkestämme tulee täydellinen: Tummansiniseen veteen laskee kymmeniä toinen toistaan kiemuraisempia, jylhiä vesiputouksia. Toinen reissaajista ottaa yhdessä virkistävän kokovartalosuihkunkin suoraan laivan kannelta käsin. Pystysuorasti taivasta kohti venyttelevät vuorenseinämät yltävät korkeimmillaan 1,5 kilometriin.
Paratiisin merkit vahvistuvat, paattimme soljuessa rauhaisasti eteenpäin 15-kilometristä vuonoa. Poukamilla venyttelee hylkeitä ja vuonon merenpuoleisessa päässä kimmeltävillä laineilla kelluu maailman harvinaisinta lajia edustava pingviinipariskunta.
Pääsemme sukeltamaan myös veden alle uniikkiin, 10 metrin syvyyteen rakennettuun meriobservatorioon, jonka ikkunoista näemme luonnontilassaan valtavia kalaparvia, meritähtiä ja tavallisesti huomattavasti syvemmällä (60m) viihtyvän mustakorallin. Lajike, joka on muuten jostain syystä täällä valkoinen.
Äärimmäisissä paikoissa, mahdollisimman hankalien kulkumatkojen takana asuu suurin kauneus ja hätkähdyttävimmät elämykset.
You might also like
Leave A Reply