PETROVAC, MONTENEGRO. Merivesi kipristelee olkapäitä. Pisarat aurinkolaseissa pikselöivät näkymän. Ihoa jo kuumottaa, vaikka vasta nousimme merestä. Vain minuutti sitten.
Kovin ihmeellisiä ei aivolomalta vaadita.
Meri tervehtii uimareita jylhin, mutta lempein aalloin. Sileät kivet sahaavat laineiden mukana veden rajassa. Tuoksuu kookokselta ja suolalta.
On helppo suunnitella reissuja, mutta välillä silti yllättävän vaikea on reissukokonaisuutta toteuttaa. Alkuun aktiviteetteja, lukuisia uusi kaupunkeja ja kyliä. Vuoria, jokia, kanjoneita, viinitarhoja ja laakeaa heinikkoa. Trekkailua ja pyöräilyä, vuoria ja jyrkänteitä. Järven avaraa ja kuusimetsän synkeää. Niittyjä ja jatkuvaa tien vartta. Sadetta ja kylmää. Vähän aurinkoakin. Koko ajan tekemistä. Vähän suorittamistakin. Haluaa nähdä montaa ja tehdä useaa. Räpsiä parhaat kuvat ja kauneimmat muistot. Ainakin ennen kuin loman paras energia hiipuu. Kyllä sitä sitten biitsillä ehtii loikoilemaan.
Sitten tulee se suunniteltu päivä, jolloin olemme paperilla luvanneet vihdoin relata. Yleensä tällöin saavumme viimein sellaiselle paikkakunnalle, jonka bussiasemalla on suuri narikka. Siellä ne riippuvat rinta rinnan pitkässä sievässä rivissä reppureissaajapariskuntien sekä perheenisien ja -äitien sykeröiset lomaaodottaneet aivolonkerot. Tiiviissä säilössä kuin svetogorskilaiset suolakurkut.
Useimmiten paikassa on lämmintä, jonkinlainen vesielementti ja ravintoloita. Nähtävyydet ja kulinaristiset elämykset ovat plussaa, mutta eivät ehdottomia. Joskus, vaikka onneksi aika harvoin, ranta on turrehelvetti vailla vertaa. Tällöin etsimme pienemmän turrerannan kauempaa tai rentoudumme omalla terassilla. Joskus olemme päätyneet paratiisisaaren letkeille riippumatoille, joskus valkohiekkaisille aivonarikkabungaloweihin.
Yhtä kaikki. Kovin ihmeellisiä ei aivolomalta vaadita, kun on jo pari viikkoa ahminut elämyksellistä seikkailua. Tunne on sama kuin suuressa museossa. Parin tunnin jälkeen ei pysty enää nauttimaan, koska raja tulee vastaan. Sitten pitää pysähtyä viimein nautiskelemaan ja maistelemaan aiemmin kokemaansa. Sehän on ainakin meille koko loman tarkoitus!
Pitää osata pysähtyä viimein nautiskelemaan ja maistelemaan aiemmin kokemaansa.
Bosnian vehreiden maisemien, sodan ja ajan runnomien kaupunkien, Albanian ihastuttavan kummallisuuden sekä Montenegron uhkeiden vuoristonotkojen jälkeen päätimme ladata reissussa koville kierroksille joutuneet pääkoppamme Montenegron rannikolla. Ulcinj, Petrovac, Budva, Tivat ja koko Lustican niemimaa saavat toimia latauspisteinämme. Ei niin kylttyyrisiä paikkoja, että joutuisimme ajattelemaan. Ei niin täynnä luonnonihmeitä, että silmä väsyisi. Silti leppoisaa.
Ihan kamalaahan se on aktiivilomailijalle. Nimittäin rentoutuminen. Silmä etsii koko ajan paikkoja ja virikkeitä. Rannalla ei osaa lukea kirjaakaan rauhassa, koska on edelliset viikot kulkenut tuli persauksen alla. Koko ajan pelkää kuulevansa suomea ja yrittää etsiä uniikkia lomanviettofiilistä. Vesijetit ja polkuveneet ällöttävät, jätskikojut ja katukauppiaat aiheuttavat kouristuksia ja matkamuistokaupat henkisen ripulin.
Pahinta on kuitenkin kartattomuus. Kun lomapaikka on tarpeeksi pieni ja rakenteeltaan yksinkertainen, ei sille ole käteviä karttoja edes tarjolla. Herranjestas, muten ihmeessä näitä päiviä ja reittejä ja tekemisiä voi ilman karttaa suunnitella?!
Neljän päivän vieroitushoidon päätteeksi aivoton elämä alkaa luonnistua. Eiköhän sitä voisi vähän istua ja lukea rauhassa. Viihtymisestä vastaavat herrat Murakami ja Lapidus. Aivot sahaavat laineiden lailla rantakivikossa. Julmasti hylättyinä tähteinä kuin Tyynenmeren roskalautta.
Rannalla ei osaa lukea kirjaakaan rauhassa, koska on edelliset viikot kulkenut tuli persauksen alla.
You might also like
Leave A Reply