Neljä vuodenaikaa – kolme älykästä ja talvi

HELSINKI. Palasimme Pariisista pari viikkoa sitten hyytävästä kevätviimasta ja kolmesta plussa-asteesta. Vaikka viikonlopun lopulla kevät näytti jo rantautuvan Ranskaan, emme siitä juurikaan päässeet nauttimaan. Tänä viikonloppuna Pariisia hemmoteltiin jopa 19 plussalla. Helsingissä sen sijaan oli aamulla pakkasta ja yöllä maisemaa raikastettiin uudella lumella. Aivan kuin sitä ei olisi jo tarpeeksi.

Viikonloppuna olimme Suomenlinnassa viettämässä ystäviemme häitä. Kaunis, luminen saari näytti pirullisen puolensa. Piikkikorolliset saappaat ja pääkallokeli takasivat ruhjeet polviin ja ruhoa liukastumisilta vastaanottaneisiin käsiin.Laastaria kuluu meidän taloudessa nyt yhtä paljon kuin talonmiehiltä soraa tänä talvena. Tämä on jälleen niitä hetkiä, kun alkaa haaveilla ympäristönvaihdoksesta.

Kahden kuukauden päästä olemme Oslossa. Eihän se nyt aivan viikon reissua etelään vastaa, mutta saammepa ainakin jälleen kerran ympäristönvaihdoksen hyvään saumaan. Kolmen kuukauden päässä siintää lennot Meksikoon. Siellä ei ole pakkasta. Onneksi.

Joku voi ihmetellä, miksi neljästä vuodenajasta nauttiva, voi alkaa syrjiä niistä yhtä. Mielestäni kuitenkin neljä vuoden aikaa on kohtuullisen hieno ajatus vain silloin, kun niistä vaikein ja masentavin ei kestä liian kauan.

Erään suomalaistutkimuksen mukaan lyhyt altistus kylmälle ja pimeälle parantaa älyllistä toimintakykyä nostamalla vireystilaa. Varmaankin totta. Kylmäaltistuksen jatkuessa elimistö kuitenkin uupuu, jonka seurauksena älyllinen toimintakyky heikkenee, koska keskittyminen häiriintyy. Tämä se on ainakin varmasti totta!

Tästä syystä ja toki myös henkilökohtaisen kaamosmielialani vuoksi olen alkanut karsastamaan pitkää, pimeää talvea. Arjesta on tullut liian haasteellista. Jos et joudu kylmyyden vuoksi vaatettamaan itseäsi kolmeen kerrokseen, niin joka tapauksessa paikasta a paikkaan b liikkuminen on liian vaikeaa. Joko et pysy pystyssä, pelkäät katoilta tippuvan isoja jäälohkareita päällesi tai varpaita paleltaa, kun kenkien läpi tunkeutuu alituisesti jäätävää märkyyttä. Ja saappailla on liian kylmää – tai liukasta.

Kuukausia kestävä liikkumisen haasteellisuus passivoi ihmisen. On helpompi jäädä kotiin ja haaveilla tulevista vuodenajoista, kuin nauttia meneillään olevasta. Käykö näin keväällä, kesällä tai syksyllä? Tuskin, tai ainakin huomattavasti harvemmin. Kesällä voi sataa, syksyllä voi sataa – ja jopa koko kevät voi olla pelkkää lätäköistä toiseen hyppimistä. Jokaisessa edellä mainitussa vuodenajassa on kuitenkin jotain, mitä talvessa ei ole: Toivoa. Hyvä esimerkki on ah niin usein pienen mielen kyllästyttämä sade: Kesällä haaveilemme hienoista säistä ja jaksamme haistella tuoreen mullan tuoksua tai paistaa makkaraa terassin katoksen alla, jos säämies ei suosi. Syksyllä tiedämme pian kylmän roudan muuttuvan lumeksi ja maan peittyvän jollei lumeen niin silmiähivelevään huurteeseen. Jopa keväällä saamme toivoa kesästä, kun luonto alkaa herätä kirkuvanvihreänä lämpöön. Satoi tai paistoi, niin ainakin olemme hurjaa vauhtia matkalla kohti kesää, seuraavaa vuodenaikaa.

Sen sijaan talvella emme tiedä, kuinka kauan haasteellisuutta kestää. Joinain vuosina olemme istuneet terassilla jo maaliskuussa. Nyt en tiedä, onko loppu lähellä ensi viikolla vai vasta kolme kuukauden päästä. Syökö talvi kevään ilon? Miten ihmeessä nämä suuret hanget voivat sulaa ennen juhannusta? Koska viimeisetkin jäälohkareet ovat iskeytyneet asfalttiin ja voimme taas jälleen talsia kaupungin katuja vailla pelkoa ja huolta? Joutaako släbärit vintille aina heinäkuuhun asti? Tuleeko kevät, tai kesä, koskaan?

Lunta ainakin tuntuu tulevan lähes joka päivä. Eikä mieliala enää jaksa kohota muutamasta kauniista hiutaleesta, kun kevään pitäisi kurkistaa jo kulman takaa. Joku voi väittää pessimistiksi, mutta mielestäni neljän vuodenajan hienous on juuri siinä, että niiden pitää vaihtua ajallaan.

Kyllä sitä alkaa rakkaisiin sukulaisiin tai ystäviinkin vähitellen kyllästyä, jos parin yön alkujaan ilahduttava vierailu muuttuu viikoiksi ja kuukausiksi.