GRANADA, NICARAGUA. Vessan pikkuikkunasta raikaa sielukas, epävireinen akustisella kitaralla säestetty balladi. Toisella pihalla hoilaava trubaduuri laulaa täydestä sydämestään ja kurkku suorana. Säkeet sekoittuvat korvia vihlovasti pieleen sointuvaan vibraattoon.
Vain pieni tuuli halkoo päivän viimeisiä tunteja.
Ilta on varsin lämmin. Vain pieni tuuli halkoo päivän viimeisiä tunteja. Kaukaa voi kuulla kuinka toisella pihalla olevat koirat yhtyvät laulantaan ulvonnallaan. Ovat jo tottuneet naapurin sedän jokailtaisiin melodioihin. Koiruuksilla nuotti pysyy paremmin kohdillaan.
Kuu valaisee sisäpihan. Tuulen vireessä heiluvien palmun lehtien välissä pujottelee pieni ja vauhdikas lepakko. Yö laskeutuu Granadaan aikaisin. Hämärällä eloon heräävät sisäpihat.
Länsimaalaisen manipuloituun mieleen pinttyneet ennakkoluulot läpsäisevät taas avokämmenellä matkalaisia poskille. Nicaragua on osoittautunut kaikeksi muuksi kuin luulimme. Odotimme pikkutihulaisia, kuumottavia hämäriä kujia, saastaan hautautunutta kolonialismin idylliä ja roskaan peittyvää köyhyyttä.
Nicaragua näytti meille kuitenkin kauneimman puolensa. Erityisesti kolonialistisen Granadan upeiden entisajan rakennusten päiväauringossa silmiä hivelevä värikylpy asettaa mielentilan uudelle tasolle ja eliminoi ennakkoluulot.
Huolimatta, että Granada on yksi Amerikan vanhimmista kaupungeista sen syke ei näytä hiipuneen. Myös entisajan värikkäistä rakennuksista on pidetty hyvää huolta. Kuin joku olisi tiputtanut jättipussit ranskalaisia pastilleja ja m&m-karkkeja keskelle vehreää alankoa.
Länsimaalaisen manipuloituun mieleen pinttyneet ennakkoluulot läpsäisevät taas avokämmenellä matkalaisia poskille.
Sisäpihoilla lepää toinen toistaan upeampia puutarhoja, joiden reunoilla istuskelee verkkaisesti elämästään nautiskelevia ihmisiä ja riippumattoja, joiden kotelosta pilkistää vain varpaat ja kirja. Paikalliset istuskelevat talonsa portailla katsellen elämän menoa, toiset avaavat kadulle ulottuvan keittiön tai olohuoneen oven, jonka avulla turretkin pääsevät maistamaan ohilipuvan sekunnin nicaragualaisarkea.
Ja täällä ovia pidetään auki, toisin kuin kolonialistisen sisarensa Kolumbian Cartagenan pikkukujilla. Kuljetuommilla keskustan kaduilla järjestystä ylläpitää isolla bambukepillä varustettu korttelivahti. Noin 7-kymppinen vanha herra virttyneessä uniformussaan. Kerran nähtiin poliisit ja niiden kiillotettu lada ja silloinkin olivat kiireisiä lähinnä taukonsa pitämisen suhteen tyhjällä rantabulevardilla.
Pääkadun puut leikataan valtavilla viidakkoveitsillä muotoon ja siestan aikaan pyyhitään veranta ja kadun puolen laatat. Toki varmasti pääsemme maistamaan vain kermakakun makeinta kerrosta. Pääkaupunki Managua on kuulemma paikallisillekin pelottava paikka.
Mies hoilaa yhä kohti tummaa taivasta, jota syleilevät tulivuorten siluetit. Sisäpihan koristeelliset parvekkeet kehystävät tähdet tauluksi. Granadan kauneus saa rosoisemmankin rakkauslaulun tulkinnan hivelemään korvia. Nigaracuan yöt.
You might also like
Comment
Ihania kuvia. Lukemalla tämän, pääsi itsekin melkein käymään Granadassa mielikuvissaan 🙂