Belize – Ornitologit Crusoe ja Perjantai San Pedron kuvaushuumassa

SAN PEDRO, BELIZE. Autiosaari. Luonto. Ihana seura. – Ja tietysti kamera. Eipä sitä paljon muuta lomalainen tarvitse Ambergris Cayella.

Jälleen kerran olemme onnistuneet varaamaan majapaikan ja saaren, jossa ei näytä löytyvän kaduilla sompailevia golfkärryjä kummempaa meininkiä. Joskus naurattaa, miten soimme löytää suosituista kohteista aina ne hiljaisimmat sopukat, mutta hyvä näin.

<

Näin on juuri hyvä.

Rannalla huojuu rauhallinen rivi palmuja ja meriruohot käyskentelevät pinnan alla tasaisesti aaltojen mukaan. Taivaanrannassa valtavat aallot rikkoontuvat koralliriuttoihin ja pilvihattarat kulkeutuvat sinitaivaan läpi hidastellen. Juurikaan muuta ei tapahdu. Jopa pikkuruinen mökkikylämme on lähes autio. Täydellistä!

Parasta low seasoniksi autioituneen saaren omassa rauhassaan huojuvassa luonnossa ovat tietysti ihanasti rapistuneet rakennelmat sekä hiljaisuudesta onnellisena loikoilevat eläimet. Aivan loistava kuvauspaikka. Vau! Eikä ole kiire minnekään. – Paitsi tietysti välillä kameran akkuja lataamaan. Ne kuuluisat omat akumme sen sijaan latautuvat kaikessa tässä tyyneydessä ihan itsekseen.

Ja parempi, että kovinkaan runsaasti ei väkeä ympärillä ramppaakaan, sillä maailman parhaan sekunnin sadasosan metsästäminen muuten näyttää usein tyhmemmältä ja järjettomämmältä harrastukselta kuin esimerkiksi järven jäällä pilkkillä kyykkiminen 30 asteen pakkasessa.

Yksi nojaa tiukasti palmuun, milliäkään liikahtamatta ja toinen makaa aurinkopedillä viistosti vaikeassa asennossa. Kummallakin silmät ovat tiiviisti objektiivin takana. Menossa on harras odotus palmun nokkaan pesänsä tehneen palokärjen karibialaisen sukulaispariskunnan paluusta ruokkimaan jälkikasvuaan.

Ja voilà! Yksi tähän astisen elämämme hienoimmista luontokuvistamme on ruudulla.

Ruudulle tarttuvat myos pihalla alituisesti luuraavat iguaanit, kuistin alla mouruava villikissa, ilkeäjalkaiset isot heinäsirkat, ilmoissa ylpeinä liitelevät pelikaanit, tuhatta ja sataa karkuun säntäilevät sisiliskot.

Oma lukunsa ovat tietysti ne aiemminkin mainitut auringonlaskut. Miten hartaasti sinisyydestään kiinni pitävä  taivas voi syöstä tulta iltaisin? Miten muutama pieni tumma hattara muutoin tasapainoisesti valeeratulla pohjalla voi näyttääkin niin dramaattiselta? Miksi kulmassa rusehtavia hedelmiä myyvä eukko näyttää upealta kokonaisuudelta nimenomaan iltapäivävalaistuksessa? Miten palmunlehdellä raajojaan vääntelevä kissimirri eroaa niistä kotimaisemissa kuvatuista lemmikeistä?

Jänniä sähkopylväitä, jänniä katuja, jänniä kulkuneuvoja, jänniä juttuja. Jänniä valoja, jänniä värejä, jänniä eläimiä, jänniä tilanteita. Jännempää kuin Pasila-sarjassa. Selvästi. Vastaan tulee jatkuvasti hämmästyttävämpiä olioita, maisemia ja ilmestyksiä. Kuvaus tekee matkustamisesta visualisteille aina himpun verran mielenkiintoisempaa, kun saa elämyksensä purkkiin ja vangitsee sen ikuisiksi muistoksi.