AMSTERDAM, ALANKOMAAT. Minne lähteä keväällä, kun Suomi on vielä harmaa, kevätaurinko vasta lämmittelee säteitään ja varjossa pitelee yhä pieni talvesta muistuttava viima? No tietenkin Amsterdamiin! Me vietimme siellä jälleen ihanan pitkän, aurinkoisen viikonlopun ystäviemme luona.
Amsterdam on kevätkaupunki isolla koolla. Vihreys palaa Suomea aiemmin (jos koskaan täysin talven aikana Suomen mittakaavassa haihtuukaan) ja aurinko lämmittää usein paljon mukavammin kuin roudan puremalla kotikadulla Suomessa.
Pelkästään lämpö, aurinko, ulkona kahvittelu ja ihastuttava kaupunki kanavineen ansaitsisivat pisteet. Mutta tuo vehreys on silmiinpistävää ja kirkkaana kukkivat kevätkasvit on väreiltään niin paljon voimakkaampia, että saa vetää koko ajan saturaatioita alas matkakuvistaan. Wau!
Amsterdamissa aurinkokin tuntuu lämmittävän keväällä usein paljon mukavammin kuin roudan puremalla kotikadulla Suomessa.
Sopivan kokoinen kaupunki pikavisiiteille
Vierailemme Amsterdamissa tasaisin väliajoin siksi, että kaupunki on kaikin puolin charmanttinen ja rakastettava, mutta myös siksi, että siellä asuu läheinen tuttavaperheemme. Ja minilomiin Amsterdam sopiikin loistavaksi aivan mielettömän ihastuttavan kanavien, arkkitehtuurin ja hipsterimäisen fiiliksensä ansiosta.
Kaupunki on lisäksi tarpeeksi pieni, että liikkuminen ei vie ikuisuutta. Urbaanikulttuuri polkupyörineen ja ovenpielikasveineen sekä tuo ihana hollantilainen leppoisa ilmapiiri on omiaan kesää kaipaavalle sielulle, joskin tällä kertaa toukokuussa ollaan saatu nauttia ihanista keleistä myös Suomessa. Näin ei kuitenkaan aina ole, ja siksi buukkasimmekin edulliset lennot jo matkamessutarjouksista tammikuussa.
Amsterdamin hurmaavuuden tietävät kaikki. Kaupungin matkailun markkinointibudjetti on kuulemma nykyisin nolla euroa (!), koska paikkaa ei vain tarvitse (tai haluta) tätä enempää matkaajille markkinoida.
Mielenkiintoisista designkaupoista, eksoottisista ravintoloista, idyllisistä kadunkulmista ja upeista kanavanäkymistä voisi nauttia ikuisuuden. Puhumattakaan museotarjonnasta, johon olemme yhä ehtineet tutustua vuosien varrella hävettävän vähän. Ehkä sitten lisää, kun pikkutyyppi kasvaa hippasen ja saa niistä enemmän itsekin irti.
Urbaanikulttuuri polkupyörineen ja ovenpielikasveineen sekä tuo ihana hollantilainen leppoisa ilmapiiri on omiaan kesää kaipaavalle sielulle.
5 piknik-ideaa hollantilaisittain
Mitä keväisessä Amsterdamissa sitten kannattaa tehdä? No siemailla kevättä ja ulkoilmaa tietenkin luonnon helmassa.
Paras tapa päästä mukaan upeaan meininkiin on lähteä piknikille. Se kun toimii Amsterdamissa melkein missä vaan ja ulkona oleskelua talven piiskaamana skandinaavilapsena himoitsee pitkän kylmän kauden jälkeen. Tässä viisi vinkkiä, miten piknikkeillä ja ulkoilla nimenomaan hollantilaisittain:
1. Pyöräillen kukkapelloille
Ihan pieni riski oli tällä kertaa hollantilaisessa yliannostuksessa, sillä vierailimme perihollantilaisella Curaçaolla vasta alkuvuonna. Onneksi karibialainen hollantilaisuus sykkii eri sfääreissä: Jos Curaçao täyttyi komeista kaktusmetsistä, Hollanti ja Amsterdam ihanista kukista – erityisesti tulppaaneista.
Onnekas ehtii pitkän viikonlopun aikana ottaa mukavan päiväretken läheisille tulppaanipelloille. Tämä käy helposti matkustamalla julkisilla Amsterdamista esimerkiksi Lissen läheiselle upealle tulppaanialueelle. Lissessä porukka vuokrapyörän selkään ja polkien soljuu päivä pikkuteillä ihanaa omaa vauhtiaan.
Mikäpä ihanampaa, kuin pakata laukkuun pullo viiniä, pari evässämpylää ja piipahtaa erilaisin kukin koristeltujen peltojen vierellä pienellä piknikillä. Tiet ovat juuri mukavan pieniä ja idyllisiä pienelle kuntoilulle, joka tapahtuu melkein itsekseen tulppaaneja ja juuri kevääseen herännyttä luontoa ihastellessa.
Tulppaanikausi päättyy toukokuun alussa, mutta ehdimme vappuviikon lopulla vielä hyvin ihailemaan kukkaloistoa, vaikka osa pelloista ammotti jo tyhjyyttään. Tsekkaa kukkatilanne etukäteen vaikka Tulips in Holland-sivustolta.
Kukat ovat Hollannissa tietenkin äärettömän halpoja, koska niitä viljellään kaikkialla ja kukkaviljelijät muuten aikamoisia kroisoksia. Kukkien edullisuuden vuoksi kannattaakin jo ekana iltana ostaa ihana iso kimppu vaikka lomakodin pöydälle fiiliksiä nostamaan.
Mikäpä ihanampaa, kuin pakata laukkuun pullo viiniä, pari evässämpylää ja piipahtaa erilaisin kukin koristeltujen peltojen vierellä pienellä piknikillä.
2. Vuokraa vene
Amsterdamissa jos jossain pitää hankkiutua veden ääreen – ja sen päälle. Voit nähdä koko kaupungin hitaasti kanavia pitkin lipuvilla veneillä. Eikä välttämättä niillä isoilla katetuilla, vaan myös pienillä avoveneillä.
Jos olet matkassa yksin tai kaksistaan, etsi matkanjärjestäjä, jonka avulla koet kaupungin kanavista katsoen mukavilla yhteisveneillä, johon otetaan mukaan muitakin matkaajia. Isommalla porukalla on ehdottoman suositeltavaa vuokrata ihan oma vene.
Kanavilla liikkuvat myös amsterdamilaiset itse. Kun ensimmäiset auringonsäteet lämmittävät kadut, paikalliset kaivavat paattinsa talviteloilta ja hyppäävät piknik-koreineen veneen kyytiin.
Ja jos ei veneenvuokraaminen onnistu (ovat todella buukattuja, jos sattuu hienot ilmat), niin nauti kavanatunnelmasta sen vierellä. Piknikin voi perustaa melkeinpä minne vaan. Mikäpä hauskempaa (heti veneessä istuskelun jälkeen) kuin katsella ohilipuvia paikallisia ja matkailijoita veneissään.
Kun ensimmäiset auringonsäteet lämmittävät kadut, paikalliset kaivavat paattinsa talviteloilta ja hyppäävät piknik-koreineen veneen kyytiin.
3. Koe ihmeellisen ihana Amsterdamin eläintarha
Vaikka vierailemme Amsterdamissa usein, on vielä paljon juttuja, mitä emme olleet kokeilleet. Tällä kertaa laitettiin toteutukseen aivan mielettömän upea eläintarha Amsterdamin kuninkaallinen eläintarha Artis.
Tuo yksi Euroopan vanhimmista ja upeimmista eläintarhoista sijaitsee aivan ystäviemme asunnon vieressä. Tuttavien luona yöpyessämme saimme tälläkin kertaa nautiskella ilta-aperolit partsilla merileijonien kajauttaessa ilmoille ärhäkkäät soidinhuutonsa. Joskus heräsimme keskellä yötä jopa susien ulvontaan:D
Tällä kertaa tämä tuntui just hyvältä lapsiperheen ohjelmanumerolta – ja voi kuinka mieletön paikka onkaan kyseessä! Lähes 30 upeaa vanhaa rakennusta ja piha-aluetta täynnä elämiä, suuri Aquarium ja oma planetaario. Kaikki mielettömän kauniisti levittäytyneenä valtavalle puutarhamaiselle alueelle.
Lisäksi Amsterdamin eläintarhassa on huomattavan paljon eläimiä ihailtavaksi, suurissa aitauksissaan nätisti soviteltuna monta lajia kerrallaan – ja eläimet voi oikeasti nähdä kuumanakin päivänä. Joidenkin eläinten, kuten pikkukenguruiden, lepakkojen, miniapinoiden ja liskojen kanssa voi mennä ihan samaan aitaukseenkin, kunhan niitä ei ruoki, häiritse tai koske.
Eläintarhasta löytyy lukuisia pieniä hotdog- ja jädekojuja sekä pari kivaa kahvilaa ruokailijoille. Toisen vieressä on ultimate-tason leikkipuisto, joten vanhempien keskittyessä ruokailuun pidemmän kaavan kautta, voivat lapset kirmata leikkimään kolmatta kerrosta korkeaan liukumäkeen. Kun varaa omat eväät, voi istahtaa myös upeaan puutarhaan nauttimaan omat eväänsä.
Meillä oli siis mukana neljä aikuista ja 1- ja 4-vuotiaat tytöt. Aika lensi siivillä ja paikassa riitti ihmeteltävää tunneiksi kaikille, jopa kausilippuisille ystävillemme.
Saimme tälläkin kertaa nautiskella ilta-aperolit partsilla merileijonien kajauttaessa ilmoille ärhäkkäät soidinhuutonsa.
4. Piknikkeile puistoissa
Amsterdam on täynnä upeita puistoja, joissa löytyy niin leikki- kuin vilvoituspaikkoja lapsille ja aikuisille, upeita lampia, joissa lukuisat vesilinnut ja kilpikonnat pitävät kotia sekä mielettömän kivoja pikkukuppiloita vehreine terasseineen.
Tällä kertaa me asettelimme vilttimme Oosterparkiin. Vaikka elettiin Amsterdamissakin kevään ekoja helteitä, tilaa riitti oman rauhaisan spotin löytämiseen.
Amsterdamilaiset osaavat piknikin jalon taidon ja paikan päälle roudataan parhaimmillaan puoliomaisuutta, jotka tietenkin kuljetetaan puistoon ja pois sööteillä laatikkopyörillä – miten muutoinkaan <3
Amsterdamin puistot löydät täältä!
Vaikka elettiin Amsterdamissakin kevään ekoja helteitä, tilaa riitti oman rauhaisan spotin löytämiseen.
5. Koe hipsterein Amsterdam, vietä iltapäivä NDSM:ssä
Juuri nyt kaikkein hoteinta ja ehdottomasti trendikkäintä Amsterdamissa on vanhalle teollisuus- ja satama-alueelle noussut hipsterien timanttisin fiilistelyalue NDSM, jonne pääsee ilmaisella lautalla suoraan pääaseman vierestä. Matka kestää vain vartin.
NDSM:ään voi ihan vain piipahtaa päiväretkelle tai viipyä pitkälle iltaan. Onnekkaimmat löytävät itsensä keskeltä festaria tai upeita designmarkkinoita. Alueelle on kekseliäästi rakennettu artesaanien kauppoja, ravintoloita, kuppiloita ja indie-keikkapaikkoja vanhoihin tehdasrakennuksiin, kontteihin, varastoihin ja laivoihin.
Paikka sopii niin kaveriporukoiden illanviettoon kuin lapsiperheiden leppoisaksi viihteeksi. Me vierailimme NDSM:ssä lauantaina eläintarhareissun jälkeen ihaillen keväistä auringonlaskua Pllek-ravintolan eteen rakennetulla hiekkarannalla. Jos ei jaksa kantaa piknik-eväitä mukanaan, ruokailu onnistuu joissain alueen viehättävistä uniikeista ravintoloista.
Alueelle on kekseliäästi rakennettu artesaanien kauppoja, ravintoloita ja keikkapaikkoja vanhoihin tehdasrakennuksiin, kontteihin, varastoihin ja laivoihin.
4 Comments
On toinen kerta kun luen tuosta uudesta Amsterdamin suosikkialueesta. Olimme keväällä hollannissa ihastelin juuri noita veneilijöitä pinikkoreineen. Myös tulppaanipellot ja erilaiset puistot tai sitten meren ranta-aluuet ovat parhaita piknik paikkoja. Vondelpark otaksun on piknikille juuri se paras paikka! Kolmesti käynyt Amsissa mutta eipä ole sinne ehditty.
Ihana setti vinkkejä! Amsterdam on tosiaan juuri sopivan kokoinen lyhyemmällekin visiitille. Minulla on jo monen monta vuotta viime vierailusta. Täytyisikin käydä jo uudelleen. Ja mikä ihana kyytiläinen tuon laatikkopyörän kyydissä <3
Tässä on paljon sitä fiilistä, joka meille jäi mieleen viime keväänä tekemästä Amsterdamin ja Keukenhofin reissusta. Keukenhofissa valitsimme yöpymisen Lissen kylässä ja seuraavana päivänä puutarhavierailun jälkeen lähdimme sitten pyörällä tulppaanipeltojen reunoja Pohjanmeren rannalle. Kiva retki, ehdottomasti!
Amsterdam on upea kaupunki, harmi etten ehtinyt vierailla siellä useammin kun miehellä oli asunto töiden vuoksi. Onneksi onnistuin kuitenkin toteuttamaan tuon unelmani pyöräilystä kukkapelloilla, ikävä kyllä ei ollut viiniä eikä eväitä mukana! Tuo veneen vuokraus täytyy vielä joskus kokeilla.