BOHOL, FILIPPIINIT. Aamukuudelta rämmimme 200 metriä laskuveden aiheuttamassa leväliejussa veneelle. Jalat jäävät kiinni mutaan, jossa kituu meritähtiä ja muita hidasliikkeisiä meriolioita. Pääsevät taas eloon, kun meri nousee.
Levän haju on sietämätön, varvastossujen nauhat hiertävät jalkapöytää jokaisella kuraan kiinni jäävällä askeleella. Matka tuntuu ikuiselta. Nousuveden aikaan veneen saavuttamunen on huomattavasti helpompaa, mutta matkaan on päästävä nyt heti, sillä pian delfiinit ohittavat saaremme.
Matkaan on päästävä nyt heti, sillä pian delfiinit ohittavat saaremme.
Vene putruttaa kohti Balicasangin saaren eteen. Nyt meille valkenee koko homman ydin. Me emme suinkaan ole yksin odottelemassa delfiinien saapumista. Paikalla odottaa jo kokonainen paattiarmeijaa, joista kukin on valmis tekemään lähes mitä tahansa ansaitakseen rahansa delfiiniristeilystä. Jos olisimme tienneet, olisimme ehkä päättäneet toisin.
Delfiinien bongaus on hankalaa hommaa, sillä jokainen vaahtopäärypäs mainikien keskellä muistuttaa delfiinilauman leikittelyä pinnan läheisyydessä. Tämä ei ole mitään Särkänniemeä, vaan totista totta. Delfiinit saattavat tulla esiin minkä tahansa aallon keskeltä ja koska tahansa. Edes kokeneet kalastajat eivät tiedä niiden liikkeistä.
Yhtäkkiä joku huutaa ja venekuskit huitovat. Joku näyttää koilliseen ja kaikki alukset käynnistävät dieselmoottorinsa. Alkaa hurja takaa-ajo, kuka ehtii paikalle ensin. Kun kolmisenkymmentä venettä täynnä turisteja kameroineen on rahdattu osoitettuun kohtaan, delfiinit ovat poissa.
Kun kolmisenkymmentä venettä täynnä turisteja kameroineen on rahdattu osoitettuun kohtaan, delfiinit ovat poissa.
Veneet hajaantuvat hieman ja jatkavat päämäärätöntä ajelua aaltojen keskellä silmäkovana, missä nuo merten iloiset tuttavat seuraavaksi nousevat pintaan.
Kuskillemme on ollut suuri siunaus saada kaksi poikaa. Nuorimmainen on vasta 9-vuotias, mutta seisoo ammattilaisen elkein veneen nokassa isoveljensä kanssa ja kärttää vaahtopäitä. Meille ne ovat vain kuohuja, heille mahdollinen lähtölaukaus seuraavaan taka-ajoon.
Tämä on kuin aikamiesten rallia. Yhtäkkiä joku alkaa huutaa ja osoittaa vaahtoja, veneet rientävät pöristen paikalle. Näemme evän. Toisen ja kolmannen, pienen kaartuvan selän ja lisää kuohuja. Sitten delfiinit ovat jälleen kadonneet.
Delfiinien jahtaus jatkuu vielä hetken. aina samalla kaavalla. Huuto ja hyökkäys, kunnes pinnalla leikkineet delfiinit on peloteltu pois paikalta. Saaliiksemme saamme muistoihin kauniita eviä auringonnousussa ja puolijärkyttävän kokemuksen jahtiturismista. Ei komeita hyppyjä, ei meren pärskeillä temppuilua. Ei edes delfiinien hullunkurisen hurjaa ohilipuvaa uintia, minkä sattumalta koimme kolme vuotta sitten Indonesiassa.
Sitten yhtäkkiä ne ovat lopullisesti poissa, pelästyneet lähes päälle ajavia veneitä ja sukeltaneet syvyyksiin. Fiksuja, kun ovat.
Ristiriitaisin tuntein riutalle
Jahti on päättynyt. Lähdemme koralleille snorklaamaan ristiriitaisin tuntein. Ehkäpä noita ihailemiamme leikittelijöitä näkee sitten parhaiten sattumalta. Tämä ralli on hyvä päättää tähän. Lopullisesti. Emme halua enää vahingossakaan tällaisille retkille.
Ristiriitaisuus kasvaa, sillä snorklaus Balicasangin viereisellä riutalla on kuin unelmien täyttymys. Onko näin paljon värikkään kauniita ja erilaisia kaloja olemassakaan? Päihittää mennen tullen muiden snorklaustemme kalakirjon. Kalojen värikirjolle kalpenee riikinkukkokin.
Korallin reunalta alkaa äkkijyrkkä syvennys. Pohjaa ei edes näe. Vain valtameren tummaa syvyyttä ja viliseviä raidallisia kaloja. Toinen meistä jää sukeltelemaan jyrkänteelle, toinen lilluu korallin vaaleapunaisten ja vihreiden korallien päällä matalammalla. Täällähän voisi kellua ikuisuuden ihaillen. Sormien totaalinen rusinoituminen saa sinnikkäimmänkin snorklaajan kapuamaan lopulta takaisin veneeseen.
Magneettinen luonnonmullistuksia vetävä voimamme on kuitenkin yhä tallella. Ihoa neulojen lailla piiskaava rankkasade yllättää kesken reissun seuraavalle kohteelle. Sinisin huulin, kylmästä väristen päätämme palata aamulla laskuveden riivaamalle, kuivuneen levän ja mädäntyvien meriolioiden löyhkäiselle kotirannallemme.
Kokeilimme rankkasateessa snorklausta jo hurrikaani Alexin aikaan sen reunaalueella. Tällä kertaa tuo extreme-tempaus saa jäädä väliin.
Kotirannalle palatessamme ei aamun limayllätyksestä ole jälkeäkään. Nousuvesi on taas täällä. Ja yhtäkkiä aurinkokin, sillä saarisella Filippiineillä säätila muuttuu usein ennen kuin kissaa ehtii sanoa.
You might also like
Leave A Reply