LE MARAIS, PARIISI, RANSKA. Pariisi on täydellinen romanttinen ja eläväinen kohde kahdestaan matkustaville. Maailman tunnelmallisimmasta suurkaupungista löytyy ihania kuppiloita ja puistoja helppoon hengailuun, pariisilaisittain flaneeraukseen. Käytössämme oli toukokuinen viikonloppu ihan kaksistaan. Vaikka matkalle oli suuret odotukset, aikaa retken suunnitteluun oli tasan nolla. Parhaat Pariisin vinkit saa kokoon kuitenkin hetkessä, kunhan löytyy samanhenkisiä matkaajia lähipiiristä. Tässä postauksessa listatut paikat upposivat meille kuin kuuma veitsi raclette-juustoon.
Viikonloppu Pariisissa voi olla juuri niin romanttinen kokonaisuus, kuin kuulostaakin, jos onnistut asemoimaan itsesi sielua ja sydäntä hennosti siveleville alueille. Kutkuttavimmat kulmat, ihanimmat pikkukadut ja riipaisivimmat ravintolaelämykset löytyivät meille Pariisin viikonloppunamme tutusta Le Maraisista sekä sen viehättäviltä lähialueilta.
Ihastuimme Le Maraisiin jo vuosia sitten. Nyt laajensimme urbaania kokemustamme myös lähinaapurustoihin Roquetteen, St Ambroiseen, Folie-Méricourtiin, Bastilleen ja Porte Saint Martinin kanava-alueelle.
Romanttista hehkua ja syviä katseita
Lapsen tultua meillä ei ole ollut kova tarve lähteä matkalle kahdestaan. Kolmin reissaaminen on mukavaa, ja yleensä oikeastaan kaipaamme, että lapsi on mukana kokemassa maailmaa kanssamme. Saamme usein yhteiset hetkemme kaksistaan illalla tai päikkäreiden aikaan, kunhan huomaamme nuo hetket käyttää.
Tällä kertaa päätimme kuitenkin ottaa pienen aikalisän ja rikastaa omaa parisuhdetta, joka auttamatta jää välillä lapsiarjen tallomaksi. Alunperin olimme lähdössä patikoimaan vuorille. Onhan sekin huvi ollut hetken hieman vajaakäytöllä. Romanttinen kohde ihan kaksistaan kuulosti kuitenkin juuri tähän hetkeen sopivimmalta.
Muutama päivä ilman huolta siitä, miten lapsi viihtyy ja pääsemmekö etenemään rattailla, tai mitkä eväät otetaan mukaan. Hetki jos toinen pysähtyä keskenään viinilasillisille. Ottaa ne tärkeät katseet syvälle toisen silmiin. Ne katseet, jotka jäävät valitettavan usein arjen kiireen tiimellyksessä väsymyksen, kiireen ja ruuhkavuosien varjoon.
Otimme pienen aikalisän rikastaa omaa parisuhdetta, joka auttamatta jää välillä lapsiarjen alle
Pariisi ilman suunnitelmia
Päätimme olla ohjelmoimatta matkaamme mitenkään. Yllättävän helppo ratkaisu, sillä eipä meillä ollut kovin paljon aikaa matkaa suunnitellakaan hektisen työn ja meneväisen vapaa-ajan tiimellyksessä.
Pariisi ja suosituimmat suurkaupungit yleensäkin ovat loistavia kohteita ruuhkavuosia pakoon matkustaville, sillä niissä ei välttämättä tarvitse suunnitella mitään erityistä ohjelmaa – ja silti lomasta voi tulla täydellinen kokonaisuus.
Muutamien lukijoidemme ja ystävien viimehetken vinkeillä pääsimme kuitenkin hyvin kiinni valitsemamme alueeseen Le Maraisiin lähiseutuineen sekä niiden parhaimpiin flaneerausmestoihin.
Resepti kahdenkeskiselle lomalle suurkapungissa onkin tästä eteenpäin selvä (ja miksipä ei kolmistaankin): Valitsemme 1-3 kivaa aluetta, ja kuljeskelemme niitä pitkin ja poikin ilman kiirettä ja häsää. Etsimme vinkkejä kivoista kuppiloista, kaupoista ja puistoista, ja päämäärättömän määrätietoisesti hakeudumme niiden ääreen. Tunnelma hoitaa loput.
Resepti täydelliselle hengailulomalle suurkaupungissa: Ota haltuun 1-3 aluetta päämärrättömän määrätietoisesti hengaillen. Tunnelma hoitaa loput.
Ekaa kertaa kaksin reissussa
Miltä sitten tuntuu olla ekaa kertaa ilman lasta liikkeellä? Vähän kummalliselta. Ihan kuin olisi yksi käsi puuttunut.
Pikkuseikkailijastamme on tullut parissa vuodessa tärkeä osa matkusteluamme. Vaikka olemme matkustelleet ympäri maailmaa 10 vuotta ennen lasta, se kahdenkeskinen aika tuntuikin nyt jotain hyvin erilaiselta – jopa eksoottiselta.
Huomasimme yhtäkkiä, että päivässä olikin aivan järjettömän paljon enemmän aikaa. Hämmentävän hieno fiilis ja mieletön mahdollisuus romanttisen rennolle heittäytymiselle. Kun on aikaa kuulla omat ajatuksensa ja tunteensa, myös inspiraatio löytyy kirkkaammin. Ihastelimme urbaania huumaa jälleen uudella tarmolla ja inspiraatio kaupunkilomaan sekä sen yksityiskohtien kuvaamiseen syttyi yhä voimakkaampaan liekkiin.
Satsasimme myös hyvään hotellihuoneeseen, josta löytyi supermukavan makkarin lisäksi erillinen lounge-huone. Alunperin haaveilimme parvekkeellisesta ullakkohuoneistosta, josta voisimme tähystellä auringonlaskua yli Pariisin kattojen. Sellaista emme löytäneet, mutta aaltoilevasti sateinen viikonloppu ei toisaalta parvekehetkiä olisi suonutkaan. Pieni ja artsy ullakkohuoneisto La Maison Gorbet -aamiaismajoituksessa Charonnen metroaseman tuntumassa oli juuri täydellinen tämänkertaiseen tarpeeseemme.
Halusimme parvekkeellisen ullakkohuoneiston, josta voisimme tähystellä auringonlaskua yli Pariisin kattojen.
Le Marais ja lähialueet
Le Marais on jo vuosia tunnettu trendikkäiden pariisilaisten ja eläväistä tunnelmaa hakevien matkaajien mekkana. Hengailua ei kuitenkaan kannata jättää vain Le Maraisin pääkadulle. Päämäärätön vaeltelu kannattaa ulottaa myös Roquetten, St Ambroisen, Folie-Méricourtin, Bastillen ja Porte Saint Martinin kanava-alueelle saakka. Käytännössä tämä tarkoittaa 3.,4.,10. ja 1. kaupunginosia. Ja mikseipä reittiä laajentaisi jopa toiselle puolelle jokea Saint Germainsiin asti (5.&6. kaupunginosat).
Le Marais, St Ambroise, Roquette ja Folie-Méricourt ovat erinomaisia paikkoja herkuttelulle ja shoppailulle. Vilkkain baarielämä sijaitsee sen sijaan Oberkampf-metroaseman tuntumassa. Viehättävin tunnelma löytyi sen sijaan syvältä pikkukatujen ja miniaukioiden kupeesta.
Näillä alueilla tosipariisilaiset viettävät päivänsä tunnelmallisimmat hetket – ja näköjään mekin. Näillä huudeilla et joudu houkuttelemaan romanttista tunnelmaasi matkamuistomyymälöiden ja massasyöttölöiden välistä. Rakennukset ovat vanhoja ja hyvin pidettyjä, aukiot pieniä ja täynnä elämää. Viheralueet kauniisti aseteltuja ja viini erinomaista. Viehättäviä ja tasokkaita pikkukauppoja sekä laaja valikoima ravintoloita, boheemeja kuppiloita ja hurmaavia aukioita, jotka aivan huutavat pysähtymään.
Näissä naapurustoissa tosipariisilaiset viettävät päivän tunnelmallisimmat hetket
Ravintolat ja kuppilat
Gigi Creperie , 4 rue de la Corderie
Pariisi on täynnä ihania crepes-paikkoja, mutta myös pullollaan keskinkertaisia lettukulmia. Pikkiriikkisen Gigin kynttilänvalaisemat nurkat ja jännittäviä täytteitä pullottava lista sopii niin paikalliseen kuin vierailijan makuun. Suosittelemme omia suolaisia crepesejä kullekin syöjälle ja yhtä jaettavaa jälkkäriksi. Gigissä oli ihanan eläväinen tunnelma!
Breizh, 109 Rue Vieille du Temple
Tämän kuppilan crepesejä jonotetaan, mutta suosiota ei saa pelästyä. Crepesit ovat nopeaa ruokaa ja jono hupenee yhtä ripeästi, kuin ilmestyykin. Menu pursuaa kasvis- ja lihavaihtoehtoja. Crepesit ovat täällä ensiluokkaisia, mutta ruuhka-aikoina tunnelma kompastelee välillä ympärillä pyörivään väkeen. Breizhin vieressä on muuten Pariisin komea Picasso-museo, jonka alla aukeaa söötti aidattu ja nätisti maisemoitu pieni leikkipuisto, jossa perheellinenkin saa hetken hengähtää laumansa kanssa.
Nämä pikkiriikkiset helmet tekevä Pariisista modernin, eläväisen ja tasokkaan kulinaristin taivaan. Lähi-idän maustamat, kauden vihannesten ja hedelmien inspiroimat kattaukset ovat tämän pienen ja tunnelmaisen kruununjalokiven salaisuus. Ihasuttavan lämminhenkinen henkilökunta ja viehättävä interiööri ansaitsevat loput kehut. Joskus yksi pieni paikka luo tunnelman, johon eivät yllä yhdetkään viiden Michelin tähden megaravintolat. Maditoon kannattaa varata aikaa, sillä täällä joutuu syömään aina koko päivän menun. Onneksi hinnat ovat huokeita ja herkkuja riittävästi. Ihan vähän pakahduimme tällaisen upeuden löytämisestä sattumalta.
1000&1Signes, 76 Rue de Charonne
Pieni erityinen lähi-idän keidas, jonka hämyisen avoin tunnelma nousee ihan omaan luokkaansa. Sekä sali että keittiöhenkilökunnan äidinkieli koostuvat viittomista, mikä antaa oman säväyksensä ravintolaelämykselle. Yhteinen kielikin löytyy menun ja eleiden avulla. Kombinaatiolla pärjää ehkä jopa paremmin kuin pelkällä kouluranskalla. Tässä ravintolassa pyritään huomiomaan hyvin ruokailijoiden rajoitteet ja taginen alta kerta toisensa jälkeen paljastuvat ihanat tuoksut saavat herkuttelijan hyvälle mielelle.
Viinibaarit
Enfants Rouges -torin liepeillä sijaitseva BiBoViNo on loistava esimerkki muutaman pöydän tunnelmallisesta viinibaarista, joka on pullollaan Ranskan upeimpien viinialueiden tuotoksia. Osaava baarimikko opastaa viininystävän löytämään Ranskan pahriammat kuplivat ja sävyt hienoimmistakin roséviineistä. Kylkiäisiksi saa mehevän juusto- ja leikkelelautasen, joka korostaa viinien herkän hienostuneita makuja.
Septime La Cave, 3 Rue Basfroi
Sanotaan, että Pariisista löytyy maailman parhaat Natural-viinibaarit ja näin se näyttää olevan, mikäli Michelin-ravintola Septimen La Cave -viinibaari toimii käyntikorttina. La Cave sijaitsee vilkkaan, mutta tunnelmallisen Rue de Charonnen kulmassa, mutta pysäyttää viininautiskelijan tarkkaan valituilla brändeillään. Ja nimihän ei tarkoita luolaa, vaan ranskalaisen hienostuneesti tietenkin aitoa vanhaa viinikellaria.
Puistot ja nähtävyydet
Place des Vosges on Le Maraisin lempeästi sykkivä sydän ja sopii niin välipalapatongin naposteluun kuin pieneen levähdyshetkeen. Talojen reunustama aukio on äärettömän valokuvauksellinen ja tunnelmallinen, vaikka itsessään pienestä puistosta ei juurikaan palveluja löydy, reunoilta kylläkin.
Square du Temple – Elie-Wiesel, 64 Rue de Bretagne
Etsi kartasta rakennusten väleistä viheralueita ja puistoja. Vanhojen rakennusten uomiin piiloutuu ihastuttavia viherkeitaita. Pariisin vanhimman naapuruston rehevät puistot sopivat hyvin hengähdyspaikoiksi tai romanttiseen hengailuun. Ihana esimerkki pikkupuutarhasta on rehevyydestään tunnettu Square du Temple – Elie-Wiesel.
Jardin Villemin ja Saint Martin, 14 Rue des Récollets
Saint Martinin kanavan varrella voi istahtaa matalille jokitöyräille tai hakeutua katselemaan hitaasti etenevää päivää tunnelmalliseen Jardin Villeminiin. Puisto sijoittuu kauniiseen mäkeen, jonka etuosasta on loistava näkymä kanavalle. Meillä on tapana ostaa aina Ranskaan saapuessamme aina euron markettiskumppa majoituksen jääkaappiin varalle. Tällä kertaa kuplivat nautittiin juurikin Saint Martinin viehättävässä ympäristössä.
Kaupat ja kadut
Koska meillä oli kerrankin jotenkin loputtomasti aikaa ja keli oli vaihtelevasti sateinen, emmekä todellakaan kyenneet jokaisen ripsotuksen aikaan käydä yksillä ja piipahdimme välillä fiilistelemään myös kauniisiin lifestyle-kauppoihin.
Le Marais lähialueineen on mitä viehättävintä naapurustoa kuljeskella kivijalkakaupasta toiseen vaikka ihan näyteikkunashoppailumielessä. Kivoja katuja löytää haahuilemalla, mutta kauppojen ja kuppiloiden suhteen voit aloittaa vaikka esimerkiksi tapailemalla Rue de Charonnea Bastillea kohti, jatkamalla matkaa Rue du Faubourg Saint-Antoinea aina Maraisin rajalle asti. Le Maraisin sykkivään sydämeen pääsee helposti kulkemalla Rue Vieille du Templeä ja poikkeamalla sivukadulle, kun kulmat näyttävät kiinnostavilta.
Kotoista jopa punavuorimaista tunnelmaa huokuva, esteetikonkin silmäähivelevä Merci (111 Boulevard Beaumarchais) oli hyvä etappi aloittaa kierros. Useampi kerros simppelin nättiä muotia sekä tyylikästä pientä sisustustavaraa ja design-huonekaluja myyvä minitavaratalo on itsessään elämys, vaikkei mitään tarttuisi ostoskassiinkaan.
Kun haluat ostaa jotain kivaa kotiin viemisiksi perheen pienimmälle tai unelmia itselle, kävele Bonton-liikkeeseen (5 Boulevard des Filles du Calvaire). Kolme kerrosta kaikkea sitä kauneutta, jota olet koskaan halunnut lapsen huoneeseen tai vaatekaappiin – tai kaikkea sellaista hauskaa, josta haaveilit jo lapsena. Mitä mahtavin tuliaispaikka, kun etsit lahjaa lapselle tai lapsenmieliselle. Bontonista tarttui meillekin mukaan kiehtova satutaskulamppu, jolla heijastetaan kuvia seinään ja keksitään mielikuvituksen höystämiä kissatarinoita iltojen iloksi pikkuseikkailijalle.
Plus vielä yksi bonuselämys tunnelmalliselle matkalle Pariisissa
Notre-Dame, 6 Parvis Notre-Dame – Pl. Jean-Paul II
Jos vierailet Pariisissa lähiaikoina, et voi jättää väliin tätä koko kaupungin komeinta symbolia surullisen kärähtäneessä ulkoasussaan. Seinejoen Île de la Citén saarella Pariisin keskustassa sijaitseva Notre-Damen katedraalin rakentaminen aloitettiin vuonna 1163, ja se valmistui 1345. Uniikki katedraali paloi pahasti vain alle kuukausi ennen reissuamme huhtikuussa 2019.
Katedraaliin ei tietenkään tällä hetkellä pääse, mutta piipahdus joen toisella puolen katsomassa tuota kaupungin komeinta ikonia tuo jo tunteet pintaan. Kaihon saa taltutettua lasillisella lempeää roseeta jossain St Germainin lukuisista viinikuppiloista tai sokeriunelmilla naapuruston leivosbaareissa.
Pariisi on ihana kaupunki kokea pariskuntareissuna kaksistaan. Millaisia kokemuksia sinulle on kertynyt maailman romanttisimpana paikkana pidetystä kaupungista? Kuulemme kommenteissa mielellään Pariisin parhaat matkavinkit ja romanttiset kulmat, jotka sinä olet viehättävästä kaupungista löytänyt.
12 Comments
Ihania vinkkejä! Pidin Pariisista kovasti 2011 kesällä, mutta mieheni ei ja tuskin lähtee uudestaan. Olimme silloin isommalla porukalla. Mutta otan ja lähden kyllä vaikka yksin tai tyttökaverien kanssa. Esimerkki Le Marais jäi viimeksi väliin, suurkaupungissa ei vaan millään ehdi kaikkea 🙂
Sama resepti toimii ystävien kanssa <3 Toivottavasti myös miehesi antaa vielä uuden mahdollisuuden Pariisille. Parhaimmillaan on viehättävä kaupunki moneen mieleen:)
Päämäärätön haahuilu on yksi tapa 🙂 Nämä Euroopan metropolit paranevat myös toisella tai kolmannella vierailulla, kun perusjutut on jo kertaalleen tehty. Viimeksi kaupungissa käydessämme kävimme mm. Pere Lachaisen hautausmaalla, joka niin hautausmaa kuin onkin, oli kiva kohde sekin ympäristöineen.
Nimenomaan, metropolit ovat parhaita yleensä vasta useamman vierailun jälkeen 🙂 Meilläkin tämä taisi olla jo 6. tai 7. Pariisin vierailu. Enää ei pysy edes laskuissa. Päänähtävyydet ovat toki upeita, mutta antavat varsin yksipuolisen kuvan ihastuttavasta Pariisista. Parhaiten olemme sukeltaneet kaupungin sielukkaisiin sfääreihin ja kiehtoviin kulmiin Pariisissa asuneiden ystäviemme eli paikallisten kautta <3
Koko Pariisi pitää yllään romanttista leimaa. Me olimme Pariisissa 9 vuotta sitten 20 – vuotias hääpäivämatkalla. Käväisimme silloin juuri mm. tuolla puistossa mukana viinipullo ja picnik eväät. Eikö olekin hieno todeta se ihmeellinen fiilis, kun taas pitkästä aikaa saa ollakin kaksin. Meille tuo Pariisin reissu oli yksi niistä irtiotosta, jolloin reissasi mekin kaksin.
Minä tahdon myös flaneeraamaan Pariisiin. Päämäärätön haahuilu on ihan parasta. Se pitäisi aina merkitä ykkösjutuksi kaikissa kaupungeissa ja kaikissa vinkkilistauksissa.
Vaikka se yksi törkeäkäsi puuttui tältä matkalta on ihana nähdä miten hyvä tämäkin matka oli ja varmasti tarpeeseen myös tämä.
Seuraava parisuhdereissu suuntautuu Lontooseen, mutta Pariisi kyllä voisi olla hyvinkin lähiajan kohde. Pari kertaa siellä olen käynyt, ja kaupunki on silti itselle jäänyt jotenkin vieraaksi. Eli olisi aika ottaa se nimen omaan hengaillen haltuun keskittyen ravintoloihin ja baareihin – nähtävyydet on kyllä nähnyt riittävällä tarkkuudella. Tosin on siellä kohteita kuten Pompidou-keskus, joka otetaan aina ohjelmaan näyttelyineen.
P.S. Oli muutama aivan loistava tunnelmallinen kuva, joka sai minut miettimään, että tuollaista Pariisia en ole vielä löytänyt – korostan vielä 🙂
Ihana kirjoitus, selvästi saitte nauttia täysillä omasta pariskunta-ajasta ja se on tärkeää! 🙂 Mekin olimme jo viittä vaille lähdössä Pariisiin alkukeväästä, mutta aikataulumuutosten takia emme päässeetkään tätä vielä toteuttamaan. Harmi sinänsä, olisimme ehtineet Notre Damenkin nähdä ennen tuota tuhoisaa paloa. Hyviä vinkkejä täytyy kyllä ottaa teiltä tästä talteen, sillä toiveissa kuitenkin tämän vuoden puolella tehdä se meidänkin oma pariskuntamatka Pariisiin! Nuo pienet kadut ja idylliset rakennukset ovat niin ihanaa katseltavaa. 🙂
Tosi hyviä vinkkejä! Mä oon ”säästellyt” vielä Pariisissa käymistä, mutta oon kyllä aina tiennyt kohta senkin ajan tulevan. Pariisi oli harkinnassa elokuun kaupunkilomakohteeksi, mutta päädyttiinkin ystävän kanssa Lontooseen. Siellä oon käynyt aikaisemminkin, joten toisaalta olisi voinut mennä jonnekin uuteen paikkaan. Toisaalta taas Lontoossa on vielä ihan hirveästi nähtävää ja koettavaa, joten oon tyytyväinen valintaan… Nää on näitä elämää suurempia pohdintoja 😀
Mutta nämä vinkit ja tuon kaupunginosan laitan kyllä korvan taakse tulevaisuuden Pariisin reissua varten!
Pariisi <3 Olen käynyt siellä muutaman kerran ja se on yksi lempparikaupungeistani. Koska matkaseura on aina vaihtunut, niin olemme käyneet aina suurin piirtein samoilla kulmilla. Ensi kerralla olisi kiva nähdä joku uusi kaupunginosa, jonne en ole vielä eksynyt. Miehen kanssa vietimme siellä muutama vuosi sitten hääpäivää ja se oli oikein onnistunut reissu. Kävimme Seinellä jokiristeilyllä ja muistan vieläkin sen tunnelman. Oli ihanaa! 🙂
Pariisi on kyllä aika loistava kohde romanttiseen hengailulomaan. Täytyykin ottaa ihan asiaksi viettää aikaa vain hengaillen jossain kohteessa seuraavalla lomalla, tuntuu että nykyään tulee suunniteltua vähän liikaakin.
Ihana Pariisi, ja miten tunnelmallisia kuvia! Varmasti ollut romanttinen reissu 🙂 Tuota hengailua kohteessa, ilman sen suurempia suunnitteluita etukäteen kuulosta juuri sellaiselta mitä pitäisi itsekin enemmän tehdä.