SANTUBONG, BORNEO, MALESIA. Borneon vehreys hämmentää. Puita, pensaita ja köynnöksiä on vierekkäin tiheämmin kuin sotilaita pohjoiskorealaisessa paraatissa. Ilman valmiiksi viidakkoveitsellä ja miesvoimalla raivattuja polkuja sademetsäkokemuksemme ulottuisi vain metsän laitaan.
Vihreys ei ole ihme. Joka päivä kaatosataa tai ripsauttelee muutaman tunnin ja lämpö pysyttelee öisinkin yli 30 asteessa. Pahimmillaan se kipuaa tällä maailman kolmanneksi suurimmalla saarella läkähdyttävään 45 asteeseen.
Kyllä tällaisessa pätsissä ja ravinteikkaassa maaperässä kasvit jo kasvavatkin, monimuotoisuudesta puhumattakaan. Borneossa jo kymmenen hehtaarin alueelle mahtuu kolme kertaa enemmän kasvilajikkeita kuin löytyy yhteensä koko Pohjois-Amerikasta.
Olemme jo aiemmin reissatessamme tottuneet kosteuteen ja lämpöön, mutta silti amorin kaarelle kertyvä hikilammikko ja nenän vartta kiipeävä pisarameri hämmentävät.
Täällä on hiki koko ajan, eikä sitä voi piilotella.
Muovisella terassituolilla Suomessa saavutettu housuunpissaamistunne kantautuu täällä koko kroppaan ja ilman hengittämättömällä pinnalla istumistakin. Alushousut liimaantuvat pakaroihin ja kainaloiden hikiläikät paisuvat edestä ja takaa kiinni toisiinsa, kunnes ne valtaavat myös hihat ja alaresorin.
Oikeastaan tuntuu kuin olisi kiskaissut kaikki vaatteet päälle suoraan pesukoneesta. Täällä ei ilman rexonaa varmasti saa ystäviä.
Jatkuva helle aiheuttaa hikiupotuksen lisäksi tietenkin myös jatkuvan janon. Oikeastaan vettä pitäisi muistaa litkiä samaan tahtiin kuin sitä ihohuokosista pukkaa ulos. Siis ihan koko ajan.
Ihan näin yksinkertaista touhu ei kuitenkaan ole. Nesteytyksen määrästä ja juomisen rytmistä sekä seuraavien käymälöiden sijainnista kannattaa pysyä kartalla, sillä täällä aika harva länkkäri haluaa käydä puskapissalla. Miehille tiedoksi, että ei se seisoaltaankaan ole samaa kuin mökkimetsän mustikan varvuille roiskisi. Kastelemasi lehden takaa kurkkaava kahdeksanjalkainen kiiluva ötökkä saa lintuhämähäkinkin tuntumaan söpöltä pehmolelulta.
Voi viidakko, mihin olemmekaan tulleet. Olet ihastuttava, mutta samalla niin kovin pelottava.
Yhden käden sormiin mahtuvat ne reissupaikat, joissa on muuten uskaltanut juoda vettä suoraan hanasta. Malesian puoleisen Borneon Santubongissa voi. Siitä isot ja hämmästyneet pisteet.
Leave A Reply