NUWARA ELIYA – ELLA, SRI LANKA. Jos ikinä käyt Sri Lankassa, älä vaan ole niin hullu, että tämän ihanuuden missaisit! Junamatka vuoristossa on hengästyttävän komea kokemus, jossa näet niin silmiähivelevät maisemat suoraan vuorenhuipulta kuin pienen palasen vuoristolaisten arkea.
Pelkkä ranta ei tee meitä onnellisiksi, joten Sri Lankassakin suuntasimme turkoosin veden ääreltä lähemmäs pilviä vuoristoon. Vuorilla koetun teeviljelmävierailun ja huikean viidakkovaelluksen kruunaa hiljakseltaan monipuolisten maisemien läpi lipuva vuoristojunan reitti Nuwara Eliyasta Ellaan.
Avonaisessa oviaukossa kiikkuu kaksi onnellista reissaajaa ihastellen hienointa junanäkymää ikinä. Huvi kestää muutaman hassun tunnin, mutta tuo ohilipuva hetki voi sijoittua elämämme parhaisiin lomamuistoihin. Oikeasti!
Varrella vuoristoarjen koko kirjo
Onnekas ehtii nähdä junareitin varrella kerääjiä tee- ja kahviviljelyrinteillä, pari pellolle viritettyä kiihkeää krikettimatsia, raikastavan vuoristosateen ja sen jälkeen huippujen välistä kurkistelevan auringon (koska keli vuorilla nyt vaan muuttuu koko ajan), paikallisia työläisiä arjen puuhissaan, koululaisia kotimatkallaan, metsää, puroja, vesiputouksia, tunneleita, pellon kaskeamista ja kaikkea, mitä paikallisten arkeen nyt kunakin päivänä kuuluu.
Kyseinen reitti on rakennettu siirtomaa-aikana paikallisen elämän varrelle tee- ja kahvipeltojen yhteyteen. Elämä on tuosta ajasta monellakin tapaa muuttunut, mutta kylät ja ihmisten tavallinen arki lepäävät yhä samoilla sijoillaan junareitin varrella.
Ja tämä pilviin kurkotteleva, vehreä luonto! Sille ei löydy ylisanoja. Kuvat eivät kerro puoliakaan upeasta elämyksestä. Tämä pitää kokea.
Huvi kestää muutaman hassun tunnin, mutta tuo ohilipuva hetki voi sijoittua elämämme parhaisiin lomamuistoihin. Oikeasti!
Tämä pilviin kurkotteleva, vehreä luonto! Sille ei löydy ylisanoja.
Tämä on junaretki, joka kannattaa ottaa, jos ikinä tänne päin palloa hinkuu. Rinteille uskaliaasti rakennettu raide avaa satojen metrien teeviljelmäjyrkänteet, usvaisen viidakon ja vuorilta pulppuavat vesiputoukset aivan jalkojemme alle. Jyrkänne alkaa parhaimmillaan suoraan raiteesta. Serpentiinitiet pujottelevat viljelypengerten välissä kuin silkkiset nauhat. Vihreän sävyt vaihtelevat öisestä kuusimetsiköstä juuri mullasta nousseissiin kevätkrookuksiin. Vuoristolle ominainen hento sumupeite tuo maisemaan oman filtterinsä.
Emme poistu ovelta koko 2,5 tunnin matkan aikana.
Täällä lepää sielu, tänne siitä osa jää.[/two_third]
[one_third_last]
Vuoristojunaan? Miten?
Sri Lankan raideverkosto on siirtomaa-ajan perintöä, kun 1800-luvulla Britti-imperiumi päätti rakentaa vuoristoviljelmiltä satamakaupunkeihin vievän kulkureitin teelle ja kahville. Junalla pääsee maassa pidempiäkin reittejä, mutta ehdottomasti kaunein pätkä hitaasti soljuvalle junamaisemalle on Nuwara Eliyasta Ellaan.
Junamatka: Nuwara Eliya-Ella
- Lähtee Nanu Oyasta, 8 kilometrin päästä Nuwara Eliyasta.
- Pituus: 60 km
- Kesto: 2,5-4 tuntia
- Hinta: Noin euron. Ykkösluokassa 6 euroa.
- Paras paikka viettää matka on ehdottomasti avonaisilla ovilla. Varaa paikka jo alkumatkasta.
- Parhaat maisemat ajosuunnasta vasemmalla, kun lähdet Nuwara Eliyasta.
- Kamera valmiiksi, sillä reitti on yhtä huikeaa näkymää alusta loppuun.
- Jos sinulla on vuorilla käytössäsi oma autokuljettaja, pyydä häntä ajamaan autolla matkatavarat suoraan Nuwara Eliyasta-Ellaan, sillä niillä et mitään junamatkalla tee.
- Matkaa on mukava jatkaa Ellasta vaikka Tissamaharamaan, josta pääsee kätevästi Yalan päiväsafareille tai ajamaan esimerkiksi länsirannikon rantakohteisiin.
[google_maps id=”6271″]
[/one_third_last]
14 Comments
Sri Lanka on kyllä yksi lemppareistani mitä matkakohteisiin tulee – samasta maasta löytyy niin paljon kaikkea, ja juuri nuo sisämaan teeviljelmät vuorineen oli mielettömän kauniita. Junareissu varmasti kyllä jo elämys itsessään.
Sri Lanka on meilläkin lempparilistan kärkipäässä. Uskomatonta, kuinka monipuolisesti nähtävää ja koettavaa on pakkautunut niinkin pienelle alueelle!
Junakuvat saa aina hymyilemään, ne on aina niin sympaattisia. Ja on se kätevä väline liikkua ja nähdä samalla noin hienoja maisemia!
Heh, sitä ne junat teettävät – tämä vielä harvinaisen hyvin 🙂
Niin kauniita ja tuttuja maisemia. Sri Lankan junamatkat on kyllä heittämällä upeimpia junamatkoja mitä on tullut tehtyä. Ja ei tosiaan haittaa jos ei saa istumapaikkaa, kun ei siinä malta kuitenkaan istua, noiden näkymien äärellä. ❤️
Ei haittaa ei. Takamus tuskin kosketti junanpenkkiä 🙂
Ihania kuvia. Sri Lanka on kyllä vielä koettava, samoin kuin tuo junamatka!
Kiitos! Junamatkaa suosittelemme ehdottomasti, joka olikin yksi Sri Lankan reissumme kohokohdista. Niin paljon kyllä muutakin nähtävää, että tämä vain yksi huippuhetkistä 🙂
Harkitaan tätä junailua omallekin pian alkavalle reissulle. Mutta sellainen käytännön kysymys, että minkälaiset palvelut noissa junissa on esimerkiksi ykkösluokassa? Tarkoitan lähinnä WC:tä ja ruuan ja juoman myyntiä. Mietitään vähän pidempää matkaa junaillen, joten usean tunnin matkalla pitäisi mahdollisesti jo päästä vessaan jossain kohtaa 😀
Junareissulle vahva suositus! Ruoka- tai juomamyyntiä vaunuissa ei ainakaan omalla reissullamme näkynyt, joten suosittelemme ottamaan omat eväät mukaan. WC taisi junasta löytyä, mutta siisteyden kanssa voi aina käydä niin ja näin. Siispä mukaan omat sanitettitarvikkeet. Myös juna-asemalla oli ok vessa.
Wow, mahtavia kuvia ja hyvä postaus muutenkin! Ollaan menossa Sri Lankaan nyt maaliskuussa, ja haluan ehdottomasti tehdä tuon junareissun muiden kokemusten rinnalla 🙂 Kiitos tästä!
Kiitos, toivottavasti postaus nosti reissukuumetta entisestään. Olemme itse asiassa juuri paraikaa Sri Lankalla ja tuolta meidän instasta voi kurkata tuoreimmat kuulumiset 🙂
Moi! Mulla on tyhmä kysymys… Oon tietenkin lukenut ja kuullut tästä junamatkasta paljon, mutta jokaisessa näkemässäni valokuvassa noilta reissuilta en nää ihmisten reppuja ja rinkkoja… Missä ne säilytetään noiden oviaukkosessioiden aikana? 😀 Itsellä tuo junamatka on siis melko varmasti parin viikon päästä edessä.
Ei tyhmä kysymys ollenkaan. Itse asiassa varmaan monikin pohtii samaa:) Tässä kolme yleisintä ratkaisua: 1) Rinkat ja reput kulkevat joko junan matkatavaroille tarkoitetuilla hyllyillä. Ainakaan meidän vierailulla ei ollut huolta, että ne joku veisi., eikä Sri lanka ole mitenkään epäluotettava maa tuossa mielessä. Ja aika vieressä oviaukkoa se hylly olisi ollutkin. 2) Jotkut menevät ilmeisesti myös pelkästään tuon reitin ns. “päiväretkenä”. Silloin tuskin rinkkoja tarvitsee olla mukana. 3) Me sen sijaan matkattiin yhden autonkuljettajan kyydissä aina Kandystä Nuwara Eliyaan, josta Ellaan ja Tissamaharamaan. Kun me matkasimme tuossa ihanassa junassa, kuski ajoi sen päätepysäkille Ellaan rinkkojemme kanssa, josta matkamme jatkui Yalaan ja Tissamaharamaan.