TARA KANJONI, MONTENEGRO. Perspektiivikerroin on hajataittoisella koetuksella, kun seisoo jyrkänteen reunalla Tara Kanjonin (1300m) vierellä Curevac-vuoren huipulla yli 1600 metrin korkeudessa.
Mikä parasta, saamme nauttia paikasta ja sen rauhallisuudesta täysin kahdestaan.
Euroopan syvin kanjoni Tara Canyon on vain sata metriä pienempi kuin Grand Canyon, joten sen saavuttamiseksi saa tehdä vähän töitä. Curevacille nousu vaatii seisemän kilometrin ylämäkipyöräilyn. Lisäksi jyrkimmät pari kilsaa taittuu kävellen.
Ylhäällä olo on uupunut, mutta maisema vie voiton. Maitohapot unohtuvat.
Vuoristotuuli puhaltaa tieltään myös minuuteissa juuri enteilleen sadekuuron ja sinitaivaalla mollottava aurinko lämmittää reissulaisia. Mikä parasta, saamme nauttia paikasta ja sen rauhallisuudesta täysin kahdestaan. Lukuunottamatta tietenkään huipulla pöriseviä kärpähäisiä ja sirrittäviä heinäsirkkasia, jotka hyppivät ja lentävät kuin kaistapäiset joka puolella.
Ja mitäpä pitää ihmisenkin tehdä, kun pääsee näin lähelle taivasta. No tietenkin lentää!
Koska näköalojen huumaavasta vaikutuksesta pieni hitunen järkeä on vielä tallella, teemme sen ilman siipiä ja vaijerin (zipline) varassa. Siellä ne sitten leijuu kanjonin yli, 150 metrin korkeudella.
Järjettömän hauska kokemus ja suuret suositukset niille, jotka näiden vuorten syleilyyn asti suuntaavat.
Mitä pitää ihmisenkin tehdä, kun pääsee näin lähelle taivasta. No tietenkin lentää!
You might also like
5 Comments
Käytiin lokakuussa 2016 tuolla. Yövyttiin ihan sillan vieressä. Yöllä heräsin ihailemaan tähtitaivasta, joka oli yksinkertaisen upea. Valosaastetta ei ole käytännössä lainkaan.
Aamusta olikin sitten pakkasta. Laitoin tyylittömästi villasukat sandaaleihin, koska halusin nauttia aamiaisen terassilla. Hetken hatkitsin jopa pitkiä kalsareita, sillä nekin olisivat löytyneet (miten niin varustaudun aina huolella), mutta onneksi aurinko alkoi nopsaan lämmittämään. Hyvä osoitus vaan siitä, että ylhäällä vuoristossa on syksystä jo viileää.
Viime syksyn Balkanin kierroksellamme ohitimme tuon aika läheltä, mutta emme olleet sinne etukäteen suunnitelleet poikkeavamme ja poikkeama olisi kuitenkin Podgorica – Sarajevo -väliltä ollut sen verran pitkä, että se olisi vaatinut yöpymisenkin niin jäi sitten mahdolliseen (?!) toiseen kertaan. Vähän kyllä harmittaa, että läheltä ohitimme nämä maisemat 🙂
Nyt on maisemat kohdallaan. Ensi kesänä olisi tarkoitus käydä Montenegrossa, mutta koska kyseessä vain päiväretki rajan toiselle puolelle, niin nämä kanjonimaisemat valitettavasti jäävät väliin.
ihania kuvia! Itse asiassa vietin vapun Kroatiassa ja mietin seuraavaksi Montenegroa. Maisemien perusteella kiinni veti. Tuo lintuperspektiivi on erityise kutsuva: muutama vuosi sitten vietin Costa Rican viidakossa canopy-iltapäiväseikkailun apinanan puiden latvojen tasalla liukuen.
Montenegron maisemat muistuttavat näköjään myös vehmainta osaa Georgian vuoristosta. Blogisi perusteelle ”mensin:)”
Minäkin lensin, mutta siellä sillan vieressä, vähän lyhyemmen lennon. Se oli hauskaa. Ja takuulla kommentoiduin ja hämmästellyin Fb-päivitys koko vuoden aikana. Lastenlapsetkin kiljuivat kuorossa: ”Mummi, mä tuun ens kerralla mukaan!”