TARIFA, ESPANJA. Amélie Poulain vaeltelee pitkin Tarifan kujia päätyen pienelle aukiolle, jossa perheet nauttivat päivän viimeistä apetta. Hän istuutuu appelsiinipuun alle odottamaan tarjoilijaa ja kaivaa kännykkänsä esiin jatkaakseen matkabloginsa kirjoittamista. Illallinen syödään täällä myöhään kuten niin usein näillä paahtavilla leveyksillä.
Lempeäsilmäinen parrakas katusoittaja päättää settinsä ja pakkaa kannettavan pianonsa. Tumma nainen ja pellavapaitaan pukeutunut kitaristi istuvat samaiselle penkille. Amélien tunnelma muuttuu sekunnissa Vicky Christina Barcelonaksi. Täällä katusoittajat ovat äärimmäisen taitavia ja tietävät, mikä näillä romanttisilla kujilla vetoaa matkaajaan. Sama setti vedetään useammalla pikkuaukiolla – ja ilta toisensa jälkeen.
Katusoittajat ovat äärimmäisen taitavia ja tietävät, mikä näillä romanttisilla kujilla vetoaa matkaajaan.
Pääskyparvi lentää vauhdikkaasti katon rajassa. Ihmeköynnös päällystää aukiolle laskeutuvaa porttia. Hämärtynyt ilta on tuonut päivällä lähes aution kaupungin kadut täyteen ihmisiä. Iloista puheensorinaa ja chansoneja espanjalaisittain.
Päivisin on kuuma. Heinäkuussa jopa täällä Espanjan tuulisimmassa kaupungissa. Tälloin vilvoitellaan rannassa, jos nyt millään ilveellä 30 asteessa oleilua voi vilvoitteluksi kutsua.
Laskuvedestä jääneellä lammella 3 metrin päässä Atlantin viimeisistä aalloista istuu lapsia rakentamassa suurta hiekkalinnaa. Laineilla on vilske. Kymmenet leijasurfaajat kiitävät värikkäineen leijoineen pitkin Atlantin rantaa.
3 metrin päässä Atlantin viimeisistä aalloista istuu lapsia rakentamassa suurta hiekkalinnaa.
Tämä tuuli. Se tekee Tarifasta Tarifan.
Kaupungin korkeimmalla kukkulalla viima tuntuu tempaisevan mukaansa kokonaan. Mutta silti niin lempeänä ja lämpimänä, että melkein annatkin.
Tarifa on Euroopan eteläisimpien kolkkien hurmaavimpia kaupunkeja. Afrikka sijaitsee vain 14 kilometrin päässä, mutta ei näy kaupungissa kuin parin tunnin välein satamasta lähtevinä lauttoina ja muhkean utuisena muistutuksena taivaanrannassa.
Kaupungin korkeimmalla kukkulalla viima tuntuu tempaisevan mukaansa kokonaan.
Tarifa on tarpeeksi pieni koettavaksi parissa päivässä, mutta persoonaltaan niin valtava, että täällä viihtyisi pidempäänkin. Paahtavat päivät pelastaa tuuli.
Tuulesta innostuvat erityisesti leija-, purje-ja lainelautailijat, joille löytyy lukuisia rantoja kulutettavaksi tunnin ajomatkan sisällä Vejer de la Fronteran suuntaan ajaessa.
Parasta Tarifassa on rannan lisäksi ehdottomasti vanhan kaupungin kujat ja iltaisin aukioille kerääntyvät ihmiset. Suurin osa näin kesällä ovat paikallisia tai muualta Espanjasta saapuneita reissaajia.
Paahtavat päivät pelastaa tuuli.
Tarifaa suosittelemme niille eteläisen Espanjan kiertelijöille, jotka ihastuvat Sevillaan ja haluavat rantakaupungin tuntua ilman isoja resortteja. Intiimeimpään tunnelmaan pääsee piskuisessa vanhassa kaupungissa. Rakastuneille ja romantikoille. Intensiivistä pikkukaupungin tuntua etsiville. Pariskunnille ja perheille. Täällä rattaillakin on helppo rullata eteenpäin. Rappusia on harvakseltaan.
Tarifassa on ihan oma tunnelmansa, josta riittää siemailtavaa ihan jokaiselle, kunhan osaa heittäytyä pikkukaupungin lumoon.
Täällä aika pysähtyy, kunnes tulee seuraava tuulenpuuska.
Tarifassa on ihan oma tunnelmansa
20 Comments
Ihana postaus ja ihana Tarifa! Ihastuttiin Tarifaan täysin parin päivän pysähdyksellä Marokosta Portugaliin 1,5 vuotta sitten. Tuuli jäi kyllä mieleen ja ihana rento tunnelma! 😍
Meidän tuli muuten mieleen käydä lyhyellä muutaman päivän piipahduksella Marokossa, koska onnistuu Tarifasta niin helposti. Tarifa vei kuitenkin niin voimakkaasti mukanaan, että päätettiin säästää kiehtova Marokko toiseen kertaan <3
Apua miten kauniita kuvia ja varmasti vieläkin kauniipi paikka! Tuonne täytyy suunnata kun eteläiseen Espanjaan seuraavan kerran eksyy! 😍
Ihana kuulla, että paikan hurma tarttui kuviin <3
Ihania kuvia ja tunnelmia! Kuulostaa ihan meidän tyyppiseltä paikalta. En ole ennen kuullutkaan, joten tämän pistän ehdottomasti korvan taakse!
Mekin vähän yllätyttiin, ettei oltu kuultu Tarifasta koskaan ennen. Toisaalta aivan ihanaa löytää aina välillä tällaisia positiivisia yllätyksiä ja uusia tuttavuuksia Euroopasta <3
Nää kuvat välittää tosi hienosti tuota tunnelmaa! Paikan nimi on tuttu, mutta eipä ole varsinaisesti tullut koskaan sitä sen enempää rekisteröityä. Tämän luettuani pidän sen ehdottomasti mielessäni seuraavaa Espanjan reissua varten!
Kiitos. Mielettömimmissä paikoissa on kiva kuvata:)
Silmiä hivelevän upeita kuvia! Ja ihanaa kerrontaa, hyvin pääsi itsekin tuohon fiilikseen, mikä paikan päällä vallitsee. Tarifa on paikka, jonka painan muistiin.
Kiva kuulla palautetta. Kiitos:) Mahtavissa paikoissa tunnelma vie kirjoittajan kynää <3 <3
Aivan valtava tuo ranta! Ja muutenkin ehdottomasti käymisen arvoinen paikka jutun ja kuvien perusteella. Cadiz on mun oma suosikki tuolta suunnalta, mutta täällä en ole käynyt. Pitäiskin päästä pitkästä aikaa Espanjaan!
Kiersimme Etelä-Espanjaa tuolla reissulla ristiin rastiin, mutta meiltä jäi väliin tällä kertaa Cadiz. Hyvä säästää hienoja paikkoja seuraavillekin reissuille <3
Wau, mitkä kuvat ja tunnelma! Olen matkaillut paljon Euroopassa, mutta oikeasti, en ole ikinä käynyt manner-Espanjassa! Nyt taidan antaa Tarifalle mahdollisuuden!
Ollaan kierrelty paljon Espanjaa, mutta mantereella Andalucia on kyllä upean moninainen ja kohahduttava paikka. Ehdottomasti käymisen arvoinen.
Ihana kirjoitus! Tarifa on meillekin tosi tuttu ja rakas paikka, ollaan vuosikausia käyty lomilla Esteponassa missä mun vanhemmilla oli asunto, ja kierrelty ympäri Andaluciaa. Tarifassa on jotenkin täysin omanlaisensa tunnelma kyllä, ja Afrikan läheisyyden vaistoaa vielä selkeämmin kuin Esteponassa.
Tarifa on kyllä ihana;meiltä on sinne autolla alle tunti, joten sinne on usein suunnattu (ja jos rannalle, niin hieman siitä ohi – Val de Vaqueros ja Bolonia ovat henkeäsalpaavia!). Hyvä ravintolatarjonta, ”eurooppalainen” fiilis ja kauniit kujat – hienoja kuvia olit sieltä saanutkin!
Taas kerran olette löytäneet upean kylän ja vielä meren rannalta. Miten olettekaan onnistuneet?
Aivan uusi tuttavuus minulle tämä Tarifa. Tuo tuuli on varmasti kesäkuukausina hyvä, koska muuten Etelä-Eurooppa on niin paahteinen. Ai että nuo ihanat kukat ja ruukut vanhankaupungin kaduilla nostavat matkakuumetta. Kaunista!
Minä tiedän Tarifan juurikin leijasurffauksesta. Koskaan en ole tuolla käynyt khlläkään. Paljon olen kuullut kehuja, joten ehkä vielä joskus.
Marokon reissun jäljiltä jäi ajatus käydä vielä joskus Tangerissa – ja sinnehän pääsisi kivasti tuolta. Ja kannattaisi varmaan suunnitella samaan reissuun myös hetki Tarifassa, selvästikin.
[…] Tuulinen Tarifa vie jalat alta […]