UDAWALAWE NATIONAL PARK, SRI LANKA. Jos haluat uppoutua norsujen maailmaan niiden luonnollisessa ympäristössä ja nähdä harmaan jättiläislauman vaeltavan silmiesi ohi kosketusetäisyydeltä, Sri Lankan Udawalawe on unelmiesi täyttymys.
Ihan pakko vähän nipistää itseään. Siis onko tämä unta? Norsuja vaeltaa matalan metsän siimeksestä yksi toisensa jälkeen eteemme kuin suoraan lapsuuden satukirjoista.
Ensin heiluu puska, sitten kääntyvät oksat, lopulta lehvikkökulissin takaa astelee rauhaisasti harmaa kilttisilmäinen jättiläinen. Sitten tulee toinen, kolmas, neljäs. Seitsemäs ja kolmastoista. Yhtäkkiä edessämme vaeltaa koko elefanttilauma sievässä jonossa. Ovat tulleet juomaan ja vilvoittautumaan viereiselle järvelle.
Norsut liikkuvat hitaasti, sillä jokaisella askelmalla kärsä jää kiertoliikkein haalimaan maasta maukkaita ruohotuppoja. Tekniikka on hiottu viimeisen päälle ja taitava touhussa kannattaa ollakin, sillä päivän aikana aikuisen yksilön pitää syödä vihreitä 150 kilon edestä.
Elefantteja tulvii kymmenen minuutin aikana metsän siimeksestä eteemme niin paljon, ettemme enää tiedä, pitääkö niitä vain ihailla hiljaa vai etsiä silmillään lehviköstä uusia tulijoita.
Yhtäkkiä edessämme vaeltaa koko elefanttilauma sievässä jonossa.
Safarille aamuhämärässä
Matkaan on lähdetty auringon noustessa viidakon ylle. Aamu-usva sumentaa viettelevästi oranssin sävyin tervehtivän taivaan.
Vehreän niityn takana avautuva utuinen, auringonvärjäämä viidakko on mystinen. Ensimmäiset elefantit tapaamme jo puiston ulkopuolella, emmekä edes osaa kuvitella, mitä päivä vielä tuo tullessaan.
Oppaat kertovat, että tänään on paljon safarimatkailijoita liikkeellä. Joudutaan jonottamaan. Portin pääsylippuostokset vievät kuitenkin vain puolisen tuntia. Ihan normisettiä aamusafareilla ja hieman eteläisemmässä Yalan kansallispuistossa käyneenä tämä ihmismäärä ei tunnu edes mitenkään suurelta. Udawalawen kansallispuisto on suuri ja tarjoaa loistavasti niin tilaa kuin elukoita tälle määrälle safariseikkailijoilta.
Norsuja vaeltaa matalan metsän siimeksestä yksi toisensa jälkeen eteemme kuin lapsuuden satukirjoista.
Jos halua nähdä norsuja niiden luonnollisessa elinympäristössään, Sri Lankan eteläosissa sijaitseva Udawalawe on saaren ehdottomasti paras paikka. Jos haluaa sävyttää safaritunnelmaa sen sijaan kalliolla loikoilevin leopardein, kannattaa suunnata Yalaan.
Kummastakin löytyy suuri määrä eläimiä ja siis sekä leopardeja että norsuja. Yala on kuitenkin se paikka, jossa leopardin näkee varmimmin. Ihastuttavan norsuparatiisin sen sijaan tarjoaa nimenomaan Udawalawe – ja tuota upeaa näkyä olemme tulleet ihailemaan. Yalassa kävimme muutama vuosi sitten kaksistaan (Lue myös: Yala – kaksi leopardia ja viisijalkainen norsu.)
Useimmilla safareilla villieläimien näkeminen ei ole taattua. Näissä suurissa luonnonpuistoissa kuitenkin tunnetaan niiden eläimet, niiden tavat ja kulkupolut. Norsuja näkee ihan varmasti jokainen kävijä.
Norsuja riittää ihan jokaiselle nähtäväksi
Alueella asuu vakituisesti hämmentävän suuri määrä norsuja, yhteensä jopa 400 yksilöä, joten jokainen vierailija saa varmasti kokemuksen komeista elefanttilaumoista. Jotkut ovat arvioineet, että yhden päivä/puolipäiväsafarin aikana näkee helposti vähintään 15-40 elefanttia.
Me ehdimme nähdä aamun aikana norsuja yhteensä ainakin tuon 40 ympäri puistoa. Pysähdyimme seuraamaan niiden arkea useamman kerran omaan tahtiimme. Toiset katkoivat oksia puista, jotkut vaelsivat ryhmissä juomapaikoille. Keskikokoiset kiersivät maasta ruohoa kärsällään, suurimmat noukkivat reheviä lehviä puusta. Pienimmät, joista nuorin vain viikon vanha yksilö, pysyttelivät tiukasti emonsa jalkojen suojissa. Emot suojelevat jälkikasvuaan tietenkin aina herkeämättä.
Norsuja tuntuu olevan ihan kaikkialla: yksi kylpee, yksi juo, toinen juoksahtaa riemukkaasti tien yli. Erään näemme jopa uiva järven halki. Udawalawe kieroo meidät pikkurillinsä ympäri yhtä varmoin ottein kuin nuo ihastuttavasti työskentelevät kärsät tarttuvat ruohotukkoihin.
Syy, miksi olemme juuri Udawalawessa, on tietysti lähes 2-vuotias pikkuseikkailijamme. Udawalawe on täydellinen safaripaikka lapsille. Täältä ei kukaan poistu törmäämättä noihin komeisiin jättiläisiin.
Päiväsafarin aikana näkee helposti vähintään 15-40 elefanttia.
Elefantin tarkkailu on lapselle helppoa: se on suuri ja lempeä eläin ulkoiselta olemukseltaan ja helppo tunnistaa. Elefantteja on luonnostaan täällä myös paljon. Emme joudu puikkelehtimaan kiireisen aggressiivisessa jeeppijonossa eläimiä nähdäksemme. Ei niin, että sitä tapahtuisikaan. Safarit ovat myös eettisesti järjestettyjä ja norsut saavat elää omaa elämäänsä safariautojen niitä liikaa kiusaamatta.
Eläimiä ehtii lapsikin ihailemaan, sillä elefantit liikkuvat rauhaisasti, eivätkä välttele safarikulkuneuvoja toisin kuin monet vikkelämmät ja pienemmät saalistajat. Täällä on oikeasti niin järjetön määrä norsuja, että pieneltäkään ne eivät varmasti jää huomaamatta!
Eivätkä tosiaan jää. Emme ennen tätä päivää edes tienneet lapsemme osaavan Elefanttimarssia, mutta innokas norsunbongaaja lähtee joka kerta innostuneesti tapailemaan laulua, kun näemme uuden norsun.
Riikinkukkoja, papukaijoja, apinoita, shakaaleja
Tämä ei ole niitä safareja, joissa jahdataan eläimiä rallia pitkin puistoa. Tähän eivät Udawalawen kuhmuraiset tiet edes soveltuisi.
Epämiellyttävän ja valitettavan epäeettisesti toteutetun delfiinisafarin (Ristiriitaisin tuntein delfiinejä jahtaamassa) jälkeen koimme aikoinaan Filippiineillä. Sen jälkeen päätimme, että pyrimme tarkistamaan luontomatkailumme taustat entistä tarkemmin jatkossa.
Udawalawen luonnonoloissa toteutettu safari tuntuu lempeältä ja oikealta tavalta kohdata luonto sen oikeassa ympäristössä. Tällaisen luontomatkailun salat olemme valmiita näyttämään ja opettamaan myös lapsellemme.
Ja voi kuinka kohtaammekaan eläimiä koko safarin ajan. Norsujen lisäksi bongaamme omassa rauhassaan jolkottelevia shakaaleja, kylpeviä vesipuhvelilaumoja, suuria liskoja ja rantavedessä vilvoittelevia krokotiileja.
Udawalawessa näkee siis paljon muitakin Sri Lankan luonnon upeita eläimiä. Puiden latvoissa istuskelee papukaijoja, kotkia ja riikinkukkoja. Lammella päiväänsä viettää kuningaskalastajia ja lukuisia näyttäviä pitkäjalkaisia vesilintuja.
Kun näemme tietä ylittävän shakaalipariskunnan, lähestymme eläimiä pelästyttämättä ja rauhallisesti – ja päätämme jäädä seuraamaan. Luonnon kohtaamiselle kannattaa varata aikaa ja malttia. Pensaikosta juoksentelee hetken päästä kourallinen pikkushakaaleja. Ne loikkivat ympäriinsä ja lopulta jäävät kurnuttaen ulvomaan vanhempiaan. Miten hellyttävää!
Oman elämän Attenborough-kokemus tulee koettua, kun saamme todistaa komean riikinkukkouroksen upean soidinmenon. Flaksi ei käy pyrstöään heiluttelevalle komistukselle, vaan ehdokkaat pötkivät tällä kertaa pakoon, mutta meidän muistilokeroissamme tuo ainutlaatuinen elämys säilyy vuosia.
Puiden latvoissa istuskelee papukaijoja, kotkia ja riikinkukkoja.
Udawalawe National Park ja norsut
- Udawalawe on Sri Lankan toiseksi suurin kansallispuisto. Eteläisempi Yala National Park on suurin. Kummatkin sijaitsevat saaren eteläosissa.
- Udawalawe on tunnetuin norsuistaan, joita elää vakituisesti alueella jopa 400 kappaletta – ja lisää syntyy koko ajan. Mekin näimme lukuisia pikkunorsuja yhden safarin aikana.
- Sri Lankalla elävät norsut ovat srilankannorsuja, joka on aasiannorsujen uhanalainen alalaji.
- Srilankannorsuilla on vain harvoin syöskyhampaat ja ne ovat hieman pienempiä kuin intiannorsut.
- Sri Lankan sisällissota ja raskas maatalouskäyttö ovat vahingoittaneet dramaattisesti maan norsukantaa. 1900-luvun alussa norsuja arvellaan olleen Sri Lankassa 12 000 – 14 000. Vuonna 1995 srilankannorsuja oli enää hieman alle 2000.
- Suojelutyö tuottaa tulosta vähitellen. Srilankannorsuja elää luonnossa nykyään noin 6000 yksilöä ja luku on yhä kasvamaan päin.
- Sri Lankassa on myös useita orpokoteja pienille norsuille, jotka ovat menettäneet emonsa.
Safarille?
- Jos haluat safarille, kannattaa viettää yö läheisessä Udawalawen kylässä. Udawalaween pääsee sekä aikaavievästi ja suhteellisen hankalasti uberhalvoilla paikallisbusseilla että oman kuljettajan kanssa autolla.
- Me maksoimme parin tunnin henkilöautokyydistä 8500 rupiaa, (noin 40 e) Mirissa-Udawalawe ja 6000 rupiaa (noin 30e) Udawalawe-Tangalle -välistä.
- Muistathan, että pitkän matkan kulkuun tuktuk ei sovi, jos aiot välttyä loppureissulla niska- ja selkäkivulta. Testasimme tämä viime reissulla ja jätettiin tuktuk-maantieajot tällä kertaa minimiin pidempiä matkoja tehdessämme.
- Kansallispuistojen alueella ei ole mahdollista liikkua omatoimisesti, vaan ainoastaan järjestetyillä retkillä autokyydillä.
- Eläimiä EI tietenkään saa ruokkia, eikä niihin saa koskea, vaikka vieressä liikkuvatkin.
- Autoista ei myöskään saa missään nimessä poistua safarin aikana.
- Katolliset safarijeepit toki suojaavat pahimmalta paisteelta, mutta silti kannattaa varata mukaan aurinkorasvoja. Ota mukaan myös juotavaa ja pientä syötävää. Muistathan kuitenkin piilottaa ja suojata ruokasi, sillä alueella elää myös apinoita, jotka tietävät, että matkailijoiden autoista löytyy herkkuja.
- Vessaa ei puistosta löydy.
- Aamu voi olla lapselle hieman viileä. Aikuinen pärjää kyllä pienemmällä kerrosvaatetuksella, sillä heti auringon noustua nousee kuumuus.
- Olemme itse kokeneet, että safarilla on oiva apu hankkia autoon erityinen animal tracker/naturalist, eli eläimiä bongaava opas. Pelkkä kuski saattaa välillä huristaa eläinonnesi ohi, kun hänen pitää keskittyä haasteelliseen tiehen tai yhteistä kieltä ei ole. Trackerin avulla koet paljon enemmän eläimiä.
- Udawalawessa näkyi lukuisia pariskuntia ja perheitä, jotka matkustivat yhtenä seurueena yhdessä jeepissä. Mekin varasimme oman jeepin ja animal trackerin. Tämä takasi, että saimme edetä alueella omaa tahtiamme ja keskittyä eläinten ihailuun ihan niin kauan kuin halusimme. Myös tavallista pidemmästä vaippaoperaatiosta selvittiin ilman häpeän tunteita levähdyspaikalla;)
- Safaripaketit varataan usein omasta majapaikasta. Safaripakettien hinnat vaihtelevat 20 eurosta yli 100 euron paketteihin per henkilö, jonka lisäksi pitää maksa luonnonpuiston sisäänpääsymaksu.
- Me otimme yksityisjeepin, animal trackerin, aamiaisen luonnonpuiston levähdysalueella ja noin 4 tunnin aamusafarin (joka kuitenkin kesti lopulta lähes 6 tuntia, kun halusimme edetä rauhassa). Maksoimme kumpikin aikuinen safaristamme noin 50 euroa.
- Puisto sisäänpääsymaksu vaihtelee kauden mukaan. Me maksoimme helmikuussa noin 35 euroa kahdelta hengeltä.
- 2-vuotias ei maksanut paikastaan safarilla mitään, eikä myöskään luonnonpuistomaksua. Puisto on alle kouluikäisille ilmainen.
- Muistathan, että eläinten syöttäminen ja roskastus alueella on ehdottoman kiellettyä.
- Norsutunnelmaan voi päästä jo edeltävänä iltana vierailemalla jossain alueen norsujen orpokodissa. Huomaathan kuitenkin, että vierailla voi vain ruokailuaikoihin ja ajoista ollaan erittäin tarkkoja.
- Udawalawen safarit sopivat myös ihan pienimmille lapsille. Meillä oli jopa turvaistuin mukana, koska sellaista muutenkin roudasimme mukana. Tyttö viihtyi turvaistuimessa tasan maantieajon ajan aamulla. Sitten siirryttiin vanhempien syliin. Hitaan ajon vuoksi myös tämä ratkaisu on suhteellisen turvallinen paikka. Ihan pienten niskalle muhkuraiset tiet voivat olla haastavia, vaikka ei mahdottomia.
- Valtaosa Udawalawen majoituksista on alempaa keskitasoa, eikä kylä ole mikään pitkän linjan ihastuttava kohde. Kun norsuhommat on suoritettu, suosittelemme suuntaamaan seuraavaan kohteeseen.
Onko sinulla kokemuksia elämyksellisistä tai eettisistä safareista? Kerro kommenteissa, missä upeissa paikoissa olet käynyt ja miten olet safarit kokenut. Ja hei, jos jollain on vinkata muita pienille lapsille sopivia mahdollisimman eettisiä eläimen kohtaamisia, sitä parempi. Vieläkin on niin wau-fiilikset tästä!
15 Comments
Ihana norsuretki. Kuulostaa super ihanalta!
Safarille mä haluaisin, luin juuri että Uganda voisi olla kiva ja vähemmän ruuhkainen safarikohde esim. verraten Keniaan.
Kauniin näköistä ja eläimet kansallispuistoissa on aina parasta! Sri Lankassa menisin aivan varmasti safarille, toivottavasti tulee tehtyä reissu sinne jossain vaiheessa.
Itse olen ollut safareilla Afrikassa ja niitä on kyllä hyvin eri tyyppisiä. Parhaiten on mieleen Kruger Park Etelä-Afrikassa, joka on valtava, joten siellä on eläimillä tilaa vaeltaa. Saa nähdä miten seuraavan safarin kanssa käy, ratkeaa lähipäivinä, onko suunta kohti eläinbongaillua kuukauden päästä vai ei. Suosittelen safareita aina kaikille, mutta tosiaan kannattaa katsoa, että homma on eettisellä pohjalla.
Upean näköinen paikka! 🙂 Ja mitä eläintyyppejä näittekään <3
Sri Lanka on ollut haaveissa jo jonkun aikaa ja eettiset eläinsafarit todellakin kiinnostaisivat.
On varmasti ollut elämys. Antaisin mitä vaan, jotta pääsisi vastaava laiselle safarille.
Tuo on varmasti sellainen kokemus, mikä ei unohdu 🙂
Vaikuttaapa kivalta .Pieni kateuden pisto iski 😅
Kuullostaa ja näyttää todella hurmaavalta paikalta! Haaveilen tällä hetkellä itsekin ensi jouluksi jostain safarista, luultavastikin Afrikassa. Karsea ajatus, että sinne asti pitää odottaa, että voi pitää kunnon pitkän loman. Työreissut Eurooppaan ei ihan tunnu yhtä lomalta, mutta reissua onneksi sekin.
Kuulostaa aivan ihanalle! Meillä just tänään ihailtiin lääkärin seinällä ollutta norsu-kuvaa ja tehtiin selväksi ”mä tykkään norsuista! Ja kaikista eläimistä!” 😀
Kauniita ja upeita hetkiä <3 Ihana kuulla, että teillä oli noin onnistunut safari ja näitte paljon eläimiä! Ite oon ollu eettisellä safarilla Addo Elephant National Parkissa Etelä-Afrikassa (varattiin kansallispuiston oma safarikierros) ja nähtiin ihan valtavasti fantteja. Hyviä kokemuksia myös Tansaniasta Ngorongoron kraaterilta, Serengetistä ja Lake Manyaralta, oli erinomainen paikallinen opas. 🙂
Jos mun pitäisi nimetä maailman hellyttävin otus, se olisi ehdottomasti vauvanorsu. Olen kahdesti nähnyt pieniä norsuvauvoja safarilla Keniassa ja Thaimaassa Chiang Main norsureservaatissa. Voi ihanuus kuinka vastustamattomia noi ruttunahat voivatkaan olla. Muutenkin norsuissa on jotain viisasta, koskettavaa ja ikuista. Upeita kuvia sulla.
Kiitos ihanista kuvista ja safarivinkistä!!😍 itselle myös eettisyys näillä safareilla todella tärkeää, mutta inhoan asioiden selvittämistä. Onneksi näihin muiden vinkkeihin voi luottaa, pääsee itse niin helpolla😂👌🏼
Paljon tietoa, kiitos! Sri Lanka vielä kokematta ja kiinnostaa kyllä tuo safari myös
Kiitos inspiroivasta postauksesta ja hienoista kuvista! 🙂 Sri Lanka ja eettiset eläinsafarit kiinnostavat myös minua. Safarilla en ole vielä koskaan ollutkaan. Sri Lanka on myös kohteena vielä valloittamatta. Toivon pääseväni sinne parin vuoden sisällä.
Okei, mä haluun tonne! Norsut (ja muutkin eläimet) on vaan niin ihania, ja se on aina niin maagista päästä seuraamaan niiden elämään. Pitää pistää paikka korvan taakse, jos joskus Sri Lankalle tulee lähdettyä!!
Udawalawe on kyllä hyvä paikka bongata norsuja. Meidän vierailu siellä ei kyllä ollut ihan yhtä seesteinen kuin teillä, kun pienimmällä oli paha olo oikeastaan koko safarin ajan. Auto kääntyili sen verran kiivaasti puolelta toiselle, ettei tasapainoaisti ihan pysynyt perässä. Isommat lapset kyllä ihastelivat elefantteja ja muita eläimiä, muttei heidänkään intonsa ihan jaksanut ulottua loppuun asti. Toisaalta tämä osattiin arvata jo etukäteen, mutta lapset joutuivat uhrautumaan sen edessä, että me halusimme safarille. Palkinnoksi he pääsivät safarin jälkeen uima-altaaseen. 🙂