SIEM REAP, KAMBODZA. Siem Reap tuskin antaa oikeaa kuvaa koko Kambodzasta, mutta realistinen haavekuva taloudellisesta vauraudesta ja toimivasta infrastruktuurista se on kovia kokeneelle maalle. Paljolti kiitos Angkor Watin ja turismin.
Täällä keskimääräinen kuukausipalkka on 30 dollaria. Osa siis elää rutkasti köyhyysrajan alapuolella. Parhaiten perusduunareista tienannevat ne, jotka ovat työskentelevät turismin parissa.
Halvat palkat tarkoittavat turistille alle 50 sentin oluita, euron tuktuk- kyytejä ja majapaikkojen ylitsevuotavaa palveluväkeä sekä ystävällisyydeltään että määrältään. Myös hierontaa myydään euron tai parin hintaan kadunvarressa. Ja onneksemme vain ihan tavallista. Siem Reap ei ainakaan näennäisesti ole irvokkaiden setien city, mutta kaipa täältäkin löytyvät punaisten lyhtyjen korttelinsa kuten kaikkialta.
Rentoutuksen taso on tuurista kiinni. Eilen pysähdyimme dollarin jalkahierontaan yötorilla. Toinen sai pilkkahinnalla kelvon käsittelyn. Toisen seikkailijan sääriin levitettiin vartti eukslyptusrasvaa, koska noin 16-vuotias hierojatyttönen keskittyi työtään enemmän bongaamaan poikia kadulta. Toisaalta Suomen mittakaavassa vartin viilentävän voiteen levittelykin olisi huokeaa, joten eipä valiteta turhista.
Itsessään Siem Reap on kuin kukkanen viidakossa. Eihän se pääkohteelleen Angkor Watille vertoja vedä tietenkään, mutta joen varteen sijoittuva pikkukaupunki on juuri niin rauhallinen, että sielu lepää ja vilkas, että seikkailija ei kyllästy. Bisse terassilla, riisiannos yötorilla ja kahvikupponen vanhassa kaupungissa antavat seikkailijalle levähdystauon, kunnes on taas pakko jatkaa matkaa.
Siam Reap on juuri niin rauhallinen, että sielu lepää ja vilkas, että seikkailija ei kyllästy.
Comment
Ihania kuvia. Itselleni tulee mieleen se pieni oma maailma, missä tähän upeaan paikkan on itse tutustunut – eli mökin puuceessä…Annelin antamaan kirjaan, Maailman kiehtovimmat paikat. Luin tästä (ja varmaan moni muukin – paitsi Toto… 😀 ) Kambodzan historiallisesta jäänteestä ja mietin, että kukahan lähipiiristä sen pääsee ensimmäiseksi näkemään. No TE! Kiitos, hienoja kuvia !