ZABLJAK, MONTENEGRO. Vuoristokylä korkeuksissa muusta maailmasta eristäytyneenä lukuisten kanjonien ja solien tuolla puolen. Käännyit mihin suuntaan tahansa, taivaanrantaan kiilaa rohkeasti liuskekiviset vuoret lähes pelottavan vankkoine huippuineen.
Täällä taivas on niin lähellä, että siihen voi koskea.
Taivas on niin lähellä, että siihen voi koskea ja maa korkeasta sijainnistaan huolimatta alavaa vihreää kumpuilevaa kudelmaa. Siellä täällä seisoo rypäs harjakattoisia, pieni-ikkunaisia taloja. Unenomainen näky tuo mieleen pilvien yläpuolisen grönlantilaisyhdyskunnan, joka on luonut tänne kauken kauneuden keskelle oman pikkukylän.
Viileä tuuli puhaltaa yli niittyisen kummun. Se on niin raikas, että voisi herättää hetkessä tästä unimaailmasta.
Tosi asiassa meidät ravistelee hereille kuitenkin illallispaikkamme. Käännyttyämme ovelta jo yhdessä paikassa pinttyneen, silmiä kirvelevän röökin hajun vuoksi olemme varmoja, että olemme käyneet kylän ravintolavalikoiman pohjalla: Kahdeksan euron sulatetulla voilla ja kuudella puolijäisellä ranskalaisella koristeltu mauton maissipuuro, Trio erektus -tyylinen musiikki, liikkuessaan poikkeuksellisen humalaisesti vatkaava, komediahahmoa muistuttava tarjoilija ja hampurilaisnimikkeellä vielä menussa mainostettu puolen kilon jauhoinen lihajätevalmispihvi myöhemmin, odotamme jälleen joko Piilokameraa taikka Kalliala&Petelius -kaksikkoaa ilmestyväksi sermin takaa. Ehkä tämä oli pohja. Ainakaan ei naurattanut.
Zabljak on Takapajula isolla teellä, reaalielämän avara luonto, postikorttistereotypia ja valokuvaajan taivas. Täällä on Euroopan suurin kanjoni, jääkauden muovaamat vuoren huiput, vapaasti vaeltelevaa karjaa, ihanasti rupsahtaneita taloja. Näköaloja kauneuden nälkäisille ja suloisia samoilureittejä sielukkaille. Täällä asuu vehreys, jyhkeys ja eloisasti vaihteleva säätila.
Mutta siellä, missä asuu kauneus, ei selvästikään aina asu kulinarismi ja ruokakulttuuri. Antanemme vielä paikallisille kuppiloille muutaman mahdollisuuden, mutta samalla tuntuu hyvältä että kylän kaupasta saa Barillan pestoa ja kuudella eurolla kolmen litran tonkan viiniä.
Zabljak on Takapajula isolla teellä, reaalielämän avara luonto, postikorttistereotypia ja valokuvaajan taivas.
You might also like
5 Comments
Melkein käänsimme syyskuussa rattia Podgorica – Sarajevo -välillä käydäksemme tuolla, mutta kun tulimme siihen tulokseen, että oikeastaan kai tuolla pitäisi sitten olla yötä, niin skippasimme sen sittenkin lopulta ja panostimme Sarajevoon.
Ehkä virhe noiden maisemien osalta, mutta näkihän niitä jonkin verran tuolta päätieltäkin …
On kyllä hienon näköistä. Ja muistan kyllä saman Montenegrosta vähän joka puolelta, ettei ruoka ollut tosiaan se syy, miksi sinne lähdimme 😀
Voi taivas noita ruoka-annoksia! 😀 Pitäisikö itkeä vai nauraa, kun tuollaisen saa eteensä. Muutenhan kylä kuvista päätellen näyttää varsin söpöltä. Jos siellä vain ei tarvitse ruokailla. 😀
Ruoka ei kyllä näytä houkuttelevalta. Mekin kävimme kesällä Montenegrossa. Emme olleet ihan noin pienissä paikoissa ja me saimme ihan hyvää ruokaa. Ei kyllä mikään kulinarismin ylistys ole minunkaan kokemukseni mukaan. Albaniassa esimerkiksi oli tosi hyvää ruokaa todella edullisesti. Silmänruokaa noissa maisemissa on kyllä senkin edestä. 🙂
[…] Montenegron Zabljak – kylä pilvissä […]
Zabljakissa pysähdyimme mekin viime syyskuussa kolmeksi yöksi. Vähän sama ajatus kuin sinulla, sinne mennään maisemien takia, ei syömään tai nauttimaan itse kylästä. Olimme vähän pettyneitä majapaikkaammekin, paitsi maisemiin sen terassilta. Meillä oli majoitus, jossa itse laitoimme ruokamme, ilmeisesti hyvä niin. Ei noita maisemia kuitenkaan vähällä väliin kannata jättää, Zabljak on hyvä tukikohta sille muulle, mitä ympäristössä on ja siksi siellä kannattaa viipyä kyllä.